lauantai 19. huhtikuuta 2014

Raikas juustokakku


Pääsiäiseksi teki mieli raikasta juustokakkua, jossa olisi jotain hedelmäistä ja "keltaisen makuista", mutta toisaalta myös jotain suklaisaa. Näistä vaatimuksista kehkeytyi Domino-keksipohjainen appelsiinivaniljajuustokakku persikka- ja viinirypälekoristelulla. Ihan tajuttoman hyvää, näin vaatimattomasti todeten. :)

Kakku on halkaisijaltaan 22 cm.

  • 1 pötkö Domino vanilja -keksejä
  • n. 50-75 g margariinia

  • 200 g appelsiinituorejuustoa
  • 1 pkt Flora Vanillaa
  • 2 liivatelehteä
  • n. 1 rkl sitruunamehua

  • persikkaa sokeriliemessä
  • viinirypäleitä
Murskaa Domino-keksit muruksi ja sulata margariini. Sekoita rasva ja keksimurut ja levitä seos leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja liuota joukkoon liivatelehdet. Sekoita liivateseos täytteeseen hyvin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.


Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele. Aloitin persikkaruusun tekemisen keskeltä, ja ainakin tällä kertaa taktiikka toimi hyvin. Ensimmäiset palat ovat persikanpuolikkaiden reunapaloja, ja ne on aseteltu limittäin ja lomittain niin, että ulompi kerros on hieman edellisen kerroksen alla.

4 kommenttia:

  1. Onpa hauskasti koristeltu kakku. Otan tuosta joskus vielä mallia.

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa raikkaalta kakulta! Koristelu on kaunis. Juuri sopivan yksinkertainen minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Mäkin tykkään, kun kukka on näyttävä muttei yliampuva.

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)