Näytetään tekstit, joissa on tunniste juustokakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juustokakku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kakkuja

Tässä muutama loppuvuoden aikana tehty kakku. Maku oli kaikissa kohdillaan, mutta ulkonäössä olisi ollut välillä hieman petrattava... Koska elämä ei muutenkaan ole pelkkää onnistumista, jaan tällä kertaa Tipulassa myös nämä "Seuraavalla kerralla tsemppaan enemmän" kakut ja kuvat.

Mansikkapersikkakakku




Pohja on tämä. Päällä on ohuelti mansikkahilloa sekä 1 tlk persikanpuolikkaita sokeriliemessä, pakastemansikoita sekä hyytelösokerikiille. Kermavaahtokoristelu reunoilla on kiva, mutta keskialueen täplät jätän seuraavalla kerralla pois. Kun kermavaahdon jättää pois kokonaan tai tarjoaa erikseen, kakku on näppärä munaton ja maidoton tarjottava!

Appelsiinisuklaakakku




Pohjana on Domino-keksipohja. Täytteessä on 200 g appelsiinituorejuustoa, 2 dl vispikermaa vaahdotettuna, 2 liivatelehteä ja 1 tölkillinen persikanpuolikkaita sokeriliemessä pieneksi pilkottuna. Koristelu on tehty sulatetulla maitosuklaalla, jota olisi kannattanut notkistaa hieman vaikkapa kermalla - nyt koristelu oli lohkeilevaa ja kovaa.

Appelsiini-suklaamoussekakku

 



Tämä nopea kakku on tehty 18 cm:n irtopohjavuokaan. Pohjassa on n. 2/3 Domino-keksipötköä + hieman rasvaa. Täytteenä on appelsiinikerros (2,5 dl soseutettua appelsiinia + 1,5 liivatelehteä) ja 1 pss (eli 1/2 pkt) Blå Bandin suklaamoussea, jonka sekaan on pilkottu Fazerina-suklaata. Kakku maistui hyvältä, mutta hoksasinpa, miksei kosteaa kerrosta kannata laittaa alimmaiseksi - keksipohja imaisee nesteen ja jää niin pehmeäksi, ettei kakkua voi siirtää leivinpaperilta pois. Hups! Koristelussa ei tälläkään kertaa ollut suklaan joukossa kermaa, joten raidat upposivat mousseen.

Melkein samaan sarjaan taitavat kuulua nämä kakkukokeiluni.On se jännä, miten visio ja toteutus ei aina ihan kohtaa. :D

maanantai 11. elokuuta 2014

Suklaa-appelsiinijuustokakku 2


Tein jokin aika sitten suklaa-appelsiinijuustokakkua, jossa oli yllätyssisus. Kakku oli herkullinen, mutta tällä kertaa en jaksanut enkä ehtinyt alkaa taiteilla sisuksen kanssa, joten tässä samasta kakusta hieman varioitu nopeatekoisempi raitakakkuversio.

Kakku on tehty 22 cm:n irtopohjavuokaan. Olin vähän hätäinen kerrosten kanssa ja päällimmäiseksi tarkoitettu appelsiinimehukerros valahti osittain edellisen kerroksen väliin. Olisi pitänyt malttaa antaa mehun jäähtyä kauemmin!


Kakkupohja
  • 50 g margariinia sulatettuna
  • 1,5 dl persikkatölkin sokerilientä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kaakaojauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään sekä sulatettu margariini ja sokeriliemi keskenään. Yhdistä seokset (sekoita taikinaa mahdollisimman vähän) ja levitä taikina voideltuun halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Suklaamousse
  • 3 dl kuohukermaa
  • 150 g tummaa suklaata
  • 1,5 liivatelehteä
  • 1,5 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Kuumenna 1 dl kermaa kiehuvaksi, lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä. Vatkaa loput (2 dl) kermasta vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt suklaa. Kuumenna 1,5 rkl mehua, sekoita liivatelehdet siihen ja lisää hyvin sekoittaen suklaaseoksen joukkoon.

Tuorejuustotäyte
  • 3 dl vispikermaa
  • 200 g appelsiinituorejuustoa
  • 3 liivatelehteä
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 2 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja tomusokeri. Kuumenna mehu ja liuota joukkoon liivatelehdet. Lisää liivatemehu täytteen joukkoon ja sekoita hyvin.

Appelsiinipäällinen
  • 4,5 dl appelsiinimehua
  • 3 liivatelehteä

Kuumenna mehu kiehuvaksi ja keitä sitä kokoon kunnes nesteestä on haihtunut 1,5 dl. Liuota kylmässä vedessä olleet liivatelehdet mehuun. Anna jäähtyä hieman ennen lisäämistä kakun pinnalle.

Kakun  kokoaminen

En irrottanut kakkupohjaa irtopohjavuoasta enkä muistanut laittaa kalvoreunustakaan - reunoista tulikin rumat ja kokonainen kakku jäi siksi kuvaamatta. Kakku oli tarjolla kakkuvuoan pohjan päällä, mutta seuraavalla kerralla kokeilen irrottaa kakkupohjan ja laittaa alle leivinpaperin ennen seuraavien kerrosten lisäämistä. Kakkupohjaa on kostutettu hieman appelsiinimehulla ennen ensimmäistä täytekerrosta. Jokaisen kerroksen kannattaa antaa hyytyä hyvin ennen seuraavan kerroksen lisäämistä - ja kuuman appelsiinimehun kannattaa antaa jäähtyä, jos haluaa "kuukakun" sijaan kauniin keltaoranssin kakun. :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Raparperi-appelsiinijuustokakku

Vihdoinkin tämä ohje tuli kokeiltua! Kakku on raikas ja kesäinen, mutta raparperin olisin toivonut maistuvan enemmän. Viime kesänä korvasin raparperipäällisen tuoreilla mansikoilla, jotka myös sopivat appelsiinituorejuuston kanssa todella hyvin yhteen.


Kakku on tehty tällä K-ruoka.fi:n reseptillä - pohjassa vain oli Pirkan kaurakeksien sijaan 12 kpl Digestive-keksejä ja voin sijaan margariinia. Kakun pystyi hyvin tekemään laktoosittomana!


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Grillauskokeiluja juhannuksena

Juhannus hujahti nopeasti ja meidän tapaan tänäkin juhlapyhänä keskeistä oli, kuinkas ollakaan, syöminen. :) Vaikka sää ehkä olikin hieman kurja, kesäisiä makuja sentään löytyi - tosin kotimaiset mansikat olivat vielä hieman happamia.


Pääsimme juhannuksena kokeilemaan uutta grilliämme, joka osoittautui varsin mukavaksi kapistukseksi. Harjoittelua grillailu toki vielä vaatii, mutta eivätpä nämä kolme ensimmäistäkään kokeilukertaa hassumpia ole olleet!

Juhannuspäivänä testasimme kasvisvartaiden, kanapihvien ja nektariinien grillaamista.


Vartaat saivat kaksi erilaista marinadia, yrttisen ja chilisen. Kuitenkaan kumpikaan niistä ei maistunut kovin voimakkaasti, joten jatkan hyvän marinadin etsimistä.


Vihreän lasin marinadi

  • 1,5 rkl balsamiviinietikkaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • tuoretta oreganoa ja basilikaa hienonnettuna
  • suolaa ja mustapippuria

Punaisen lasin marinadi
  • 3 rkl valkosipulioliiviöljyä
  • 1,5 rkl sokeria
  • n. 1 tl paprikajauhetta
  • n. 0,5 tl chilijauhetta

Grillatut nektariinit olivat uusi tuttavuus ja tykkäsin niistä. Ehkä ne olisivat voineet olla hieman rapeampia pinnalta, mutta niiden makeuden kanssa chilimarinadi pääsi parhaiten oikeuksiinsa.


Kanapihvien kuvaaminen erikseen unohtui kokonaan, mutta tuolla ne ovat padassa lämmittelemässä. :)


Kanat marinoituivat viitisen tuntia sitruunavalkosipulimarinadissa, joka oli oikein onnistunut valinta. Marinadia oli sopiva määrä noin kahdeksalle ohuelle kanafilepihville.

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • tuoretta oreganoa
  • suolaa ja mustapippuria

Jälkiruuaksi tein mokkapaloja uudella reseptillä (toimi hienosti!) sekä vihdoinkin jo viime kesänä haaveilemaani raparperi-appelsiinijuustokakkua.




Ja vielä kuva kattauksesta. :)


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Marjaisa juustokakku


Kun nyt pääsin vauhtiin, päätin äitienpäivän kunniaksi kokeilla toisenkin kerran yllätyssisusjuustokakkua. Kakku on hyvä, vaikka uloin vaniljakerros onkin mielestäni vähän mauton. Sen sijaan marjamousse kakun sisällä - nam! Kevään kunniaksi kakku sai muutaman orvokin koristuksekseen.

Pohja
  • 1 pötkö Domino-keksejä (perinteisiä vaniljatäytteisiä)
  • 50 g margariinia

Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita ainekset keskenään ja levitä leivinpaperilla vuorattuun halkaisijaltaan 18 cm:n irtopohjavuokaan.

Keksimurskasta ei kannata tehdä kauhean pientä eikä pohjatäytettä painella hyvin tiiviisti vuoan pohjalle, sillä pohjasta saattaa tulla helposti liian kova leikattavaksi. Vähäisemmällä keksimäärällä pohja pysyisi ohuempana, mutta ajattelin kakun siirtelemisen kannalta olevan parempi, että keksipohjaa on reilusti.

Laita keksipohja jääkaappiin marjamoussen valmistamisen ajaksi.


Marjamousse
  • 200 g marjoja (kakussa nyt 85 g mansikkaa ja 115 g mustikkaa)
  • 1/2 dl tomusokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 kpl liivatelehteä

Sulata marjat mikrossa ja laita liivatelehdet kylmään veteen. Painele marjat siivilän läpi ja lisää joukkoon tomusokeri. Vaahdota kuohukerma. Kuumenna tilkka vettä, sulata liivatelehdet nesteeseen ja lisää marjojen sekaan. Sekoita kerma marjoihin nostelemalla ja varovasti sekoittamalla.

Levitä mousse keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa.


Vaniljatäyte
  • 3,3 dl kuohukermaa
  • 200 g vaniljatuorejuustoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl tomusokeria
  • 4 liivatelehteä

Irrota kakku vuoasta ja siirrä halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan keskelle, jossa on leivinpaperisuikaleita alla. Jos haluat siistit reunat kakkuun, kierrä vuoan ympäri kalvoreunus.

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja tomusokeri. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet nesteeseen. Lisää liivateseos kermaan hyvin sekoittaen.

Lisää vaniljatäyte kakun reunoihin ja päälle. Anna hyytyä jääkaapissa.


Tällä ainesmäärällä vaniljatäytettä riitti juuri ja juuri kakun päälle ja muutamassa kohdassa marjamousse jo vähän kuulsi läpi (etenkin kaksi päivää kakun tekemisen jälkeen). Kakun täytteet on mahdollista tehdä laktoosittomina ja koko kakkukin, jos vaihtaa Domino-keksit esimerkiksi Digestiveen.


perjantai 9. toukokuuta 2014

Suklaa-appelsiinijuustokakku


... ja sen yllätyssisus!


Tykkään tehdä hyydytettyjä juustokakkuja, mutta aloin kaivata niihin pientä lisähaastetta. Ohjeita selaillessani törmäsin tähän ihanuuteen ja siitä se ajatus sitten lähti - lopputuloksena (laktoositon) suklaa-appelsiinikakku, joka muutaman kömmähdyksen jälkeen pysyi koossa ja maistui hyvältä. Joitain pieniä muutoksia tekisin ohjeeseen seuraavalla kerralla, mutta tässä tällä kertaa kokeiltu resepti. :)

Kakussa on halkaisijaltaan 18 cm:n vuokaan tehty munaton kakkupohja, appelsiiniraita ja suklaamousse sekä ympärillä 22 cm:n vuoan avulla tehty uloin kerros, jossa on kermaa ja appelsiinituorejuustoa.

Kakkupohja
  • 50 g margariinia sulatettuna
  • 1,5 dl persikkatölkin sokerilientä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kaakaojauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään sekä margariini ja sokeriliemi keskenään. Yhdistä seokset (sekoita taikinaa mahdollisimman vähän) ja levitä taikina voideltuun halkaisijaltaan 18 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Anna kakkupohjan jäähtyä vuoassa hetki, minkä jälkeen irrota kakku vuoasta ja tasoita pinta. Laita kelmun alle odottamaan.


Appelsiiniraita
  • 3 dl appelsiinitäysmehua
  • 2 liivatelehteä

Vuoraa 18 cm:n irtopohjavuoka foliolla kiiltävä pinta ylöspäin. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Mittaa mehu kattilaan ja keitä kasaan kunnes 1 dl mehusta on haihtunut. Lisää liivatelehdet ja kaada seos kakkuvuokaan.

(Mehun tihkumisen reunojen alta pystyy ilmeisesti välttämään, jos antaa nesteen jäähtyä kattilassa kunnes se on kiisselimäistä - tosin muutamat mehutilkat jäivät nyt folion päälle eikä nestemäinen olomuoto aiheuttanut isompaa ongelmaa.)

Anna appelsiiniraidan hyytyä vuoassa. Hyytymisen nopeuttamiseksi nostin vuoan mehun jäähdyttyä tunniksi pakastimeen.


Suklaamousse
  • 2 dl laktoositonta kuohukermaa
  • 100 g tummaa suklaata (laktoositonta löytyy esim. Brunbergilta)
  • 1 liivatelehti
  • 1 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehti kylmään veteen. Kuumenna 3/4 dl kermaa kiehuvaksi, lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.

Vatkaa loput (1 1/4 dl) kermasta vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt suklaa. Kuumenna 1 rkl mehua, sekoita liivatelehti siihen ja lisää hyvin sekoittaen suklaaseoksen joukkoon.


Nosta appelsiiniraita pois vuoasta. Vuoraa vuoka leivinpaperilla, lisää kakkupohja ja kumoa päälle appelsiiniraita. Kiinnitä irtopohjavuoan reunat ja lisää suklaamousse. Anna hyytyä. (Tällä kertaa kakku hyytyi pakkasessa vähän yli tunnin ja sen jälkeen jääkaapissa n. tunnin ajan.)


Appelsiinitäyte
  • 3,3 dl laktoositonta kuohukermaa
  • 200 g appelsiinituorejuustoa (laktoositon)
  • 4 liivatelehteä
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl appelsiinimehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja lisää mukaan liivatelehdet. Yhdistä liivatemehu kermatuorejuustoseokseen hyvin sekoittaen.

Laita halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperisuikaleita ja siirrä varovasti kakku keskelle vuokaa. Levitä täyte ensin reunoille pohjaa myöten ja loput päälle. Anna hyytyä. Jos haluat siistit reunat, laita kakkuvuoan sisäpuolelle kalvoreunus.



 Koristeeksi kakku sai suklaaraastetta sekä aikaisemmin ylijääneitä sokerimassakukkia (jotka kannattaa laittaa kakun päälle vasta juuri ennen tarjoilua, ne sulavat nopeasti).


Mitä muutoksia tekisin?

Tavallaan oli kiva, että kakkupohjassa on vähän kaakaojauhetta, mutta se ei siinä juurikaan maistunut eikä antanut väriä. Seuraavalla kerralla jätän sen kokonaan pois tai kokeilen 2 tl.
Appelsiiniraita ja suklaamousse olivat todella hyviä, mutta kakku kaipaisi ehkä pientä lisämakeutta. Seuraavalla kerralla lisään kermatuorejuusto-osuuteen vähän sokeria.

Näinkö helppoa kakun tekeminen oikeasti oli?

Ehei!


Viimeistä kerrosta tehdessäni laitoin mehuliivateseoksen hetkeksi jäähtymään ja taiteilin pikkukakun ison vuoan keskelle. Liivateseos ehti kuitenkin jäähtyä liikaa (oli vielä valuvaa mutta selvästi paksumpaa kuin yleensä), ja hölmönä sekoitin sen silti täytteeseen. Aamulla totesin käyneen juuri niin kuin epäilinkin - uloin kerros ei ollut jähmettynyt vaan sen sai kaapia pois kakun päältä. Kiitos Miehen sain kuitenkin uudet ainekset kaupasta ja kerros ehti hyytyä hyvin jääkaapissa neljässä tunnissa. :)

Ja tosiaan, onhan sitä tullut aikaisemminkin mokailtua juustokakkujen kanssa.

Alunperin oli tarkoitus kokeilla ulointa kerrosta aineksilla 200 g appelsiinituorejuustoa, 3,3 dl laktoositonta vaniljakastiketta (vaahdotettuna), 4 liivatelehteä ja 1 rkl appelsiinimehua. Korvasin vaniljakastikkeen kermalla, jotta täyte olisi valmiiksi kiinteämpää ja hyytyisi nopeammin.

Kakku oli tavallaan työläs monien vaiheiden takia, mutta toisaalta se ei vienyt kauheasti aikaa, kun suurin osa ajasta meni hyytymisen odotteluun. Oli myös mielenkiintoista kokeilla uudenlaista juustokakkua. Mutta olisittepa nähneet, millaisen tiskivuoren sain aikaiseksi!

Täältä löytyy hieman nopeatekoisempi versio samasta kakusta! :)

Kantapään kautta

Tähän asti Tipulassa on ollut kohtuullisen hyvin onnistuneita hyydytettyjä juustokakkuja, mutta aina kakkukokeilut eivät ole menneet ihan suunnitellusti. Tässä arkistojen kätköistä muutama kakkumoka, jotka ovat opettaneet hyvin tehokkaasti.

Vinkki 1
Sille, miksi juustokakut ohjeistetaan tekemään irtopohjavuokaan, on syynsä.


Vinkki 2 
Kakun kannattaa antaa oikeasti hyytyä hyvin ennen päällikerroksen lisäämistä.


Vinkki 3 

Jos epäilet liivatteen hyytyneen liikaa ennen täytteeseen lisäämistä, älä sekoita sitä sekaan.



Vinkki 4 
Tarkasta ennen vuoan täyttämistä, että reunat ovat varmasti tiukasti kiinni pohjassa.

Tämä opetus oli ilmeisesti sen verran musertava, ettei siitä tullut edes otettua kuvaa. Juustokakku keittiönpöydälle levahtaneena ei ole kauhean kannustava näky. :)

Ja vaikka kyseessä ei kakku olekaan, niin tässä vielä yksi oiva kuva valmistuvasta (oikeasti herkullisesta) kanapestopastasalaatista!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Raikas juustokakku


Pääsiäiseksi teki mieli raikasta juustokakkua, jossa olisi jotain hedelmäistä ja "keltaisen makuista", mutta toisaalta myös jotain suklaisaa. Näistä vaatimuksista kehkeytyi Domino-keksipohjainen appelsiinivaniljajuustokakku persikka- ja viinirypälekoristelulla. Ihan tajuttoman hyvää, näin vaatimattomasti todeten. :)

Kakku on halkaisijaltaan 22 cm.

  • 1 pötkö Domino vanilja -keksejä
  • n. 50-75 g margariinia

  • 200 g appelsiinituorejuustoa
  • 1 pkt Flora Vanillaa
  • 2 liivatelehteä
  • n. 1 rkl sitruunamehua

  • persikkaa sokeriliemessä
  • viinirypäleitä
Murskaa Domino-keksit muruksi ja sulata margariini. Sekoita rasva ja keksimurut ja levitä seos leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto. Kuumenna sitruunamehu kattilassa ja liuota joukkoon liivatelehdet. Sekoita liivateseos täytteeseen hyvin. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.


Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele. Aloitin persikkaruusun tekemisen keskeltä, ja ainakin tällä kertaa taktiikka toimi hyvin. Ensimmäiset palat ovat persikanpuolikkaiden reunapaloja, ja ne on aseteltu limittäin ja lomittain niin, että ulompi kerros on hieman edellisen kerroksen alla.