sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen, osa I

Rairuohot kasvavat! Jos vielä viikon saan ruohot pysymään elossa, olen kerrankin onnistunut kasvatuspuuhissani!


Isommalla alustalla oleva ruoho on harvempaa kuin toivoin - ilmeisesti siemeniä pitäisi laittaa ihan reilu kerros eikä vain sirotella sinne tänne? Toivon ruohon vielä tuuheutuvan pääsiäiseksi, sillä ripottelin sekaan eilen lisää siemeniä. :>


Fiksua olisi varmaan ollut myös laittaa vähemmän multaa, jotta ruoho ei koko ajan kasvaisi pitkälti ruukun yli. Kuitenkin, kuten todettu, tänä vuonna ruoho on sentään vihreää ja elinvoimaista, ensi vuonna keskityn kasvatuksen hienosäätöön!


Koristeena olevista lankamunista on enemmän juttua täällä.

Olen ollut jo pari viikkoa täpinöissäni lähestyvästä palmusunnuntaista ja virpovista lapsista. Olin vakuuttunut, että tällä asuinalueella voisi sunnuntaina ovikello soidakin ja pajunkissat heilua. Varauduin virpojiin pienillä karkkipusseilla sekä vaihtoehtokokeilulla, jossa yhden minisuklaamunan lisäksi on yksi tarra-arkki. Pienesti toivoin, että herkkujen sijaan myös tarrat houkuttelisivat lapsosia.


Alku näytti lupaavalta, kun ensimmäinen virpojapari (alaluokkalaiset tytöt) valkkasivat silmät säihkyen itselleen perhostarra-arkit. Sen jälkeen virpojien mielenkiinnon kohteena olivat kuitenkin vain karkkipussukat. Vaikka epäilinkin hedelmärakeiden olevan suositumpia, olen ehkä hieman pettynyt tarrojen huonoon menekkiin. Herkkuja nimittäin näytti useilla olevan jo aikamoinen kasa koreissaan. :)

 

Olen alkanut epäillä vahvasti, että krookukset ovatkin kaikki keltaisia. Uusia kukkia ilmestyy takapihalle hämmentävän nopeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)