lauantai 7. helmikuuta 2015

Millainen on lapsesi netti-identiteetti?

Heti alkuun totean, ettei tämän tekstin tarkoitus ole syyllistää ketään, kritisoida tai arvottaa vanhempien toimintatapoja. Tavoitteena on pysähtyä pohtimaan, millainen sosiaalisen median käyttäjä on itse ja mitä tietoja lapsestaan laittaa nettiin.

Aikuisina pystymme melko hyvin säätelemään, mitä tietoja haluamme itsestämme jakaa netissä. Kun suurin osa nykyisistä vanhemmista oli vauvoja tai taaperoita, ei netti - saati sitten some - toiminut läheskään samassa mittakaavassa kuin nyt. Me siis tuskin löydämme netistä itsestämme kuvia, joissa vauvana kaksois- ja kolmoisleukoinemme makoilemme vaippasillamme lattialla tai joissa lapsena karjumme pää punaisena katkenneen suolatikun takia. Emme myöskään löydä netistä julkista päiväkirjaa, johon on eritelty mahantoimintaamme puolivuotiaana, kirottu haastavaa temperamenttia uhmaiässä tai vatvottu kaverisuhteitamme kouluiässä.

Oletko miettinyt, mitä tietoja sinä jaat nyt lapsestasi kaikkien luettavaksi?

Osa vanhemmista kertoo ja jakaa lapsistaan paljon kuvia ja asioita, osa taas ei mitään. Jotkut jakavat pieniä asioita silloin tällöin, jotkut vain positiivisia juttuja. Koska sosiaalisen median käyttäjissä on paljon pienten lasten vanhempia, on keskustelu lapsen yksityisyydestä ja netti-identiteetistä herättänyt paljon huomiota ja jakanut mielipiteitä. Erityisesti Innokkaat äitibloggaajat ja some-vanhemmat tärvelevät lastensa digitaalisen jalanjäljen -kirjoitus on kerännyt alkuvuoden aikana huomiota ja saanut monet kommentoimaan asiaa.

Lasten kuvia netissä on perusteltu usein sillä, että some on nykyaikaa ja luonnollinen osa elämää silloinkin, kun tämänpäivän lapset ovat teinejä. Toki alaston-, vaippa- ja vähäpukeisia kuvia tulisi välttää jakamasta, mutta muuten lasten kuvat ovat kuvia siinä missä omatkin - arkea, hassuja tilanteita ja nopeaa kuulumisten kertomista. Esimerkiksi Ylen artikkelissa kerrotaan Lasten valokuvat somessa -kyselystä, johon vastanneista osa perusteli kuvien jakamista mm. sillä, että sosiaalinen media on hyvä paikka säilyttää valokuvia ja että kuvia jakamalla osoitetaan lapsen olevan pidetty ja rakastettu.

Monessa kirjoituksessa lasten jättämistä pois some-päivityksistä on sen sijaan perusteltu sillä, että lapsia voidaan kiusata netistä löydettyjen kuvien tai tekstien takia. Se on kieltämättä hyvinkin mahdollista. Toisaalta kiusata saatetaan ihan vain sukkien värin, kännykkämallin tai harrastuksen takia. En näe, että vanhempien some-päivitykset ovat kiusaamisen ydin ja ongelma - lähtökohtahan pitäisi olla se, että ketään ei kiusata. Ei sitä, joka puklaili vauvana metrin kaaressa eikä sitä, joka tuli eilen kouluun neonkeltaisissa housuissa.

Mahdollisen kiusaamisen sijaan pohtisin, miltä lapsesta tuntuu, kun hän löytää muistiinpanoja ja/tai kuvia itsestään. Mitä mieltä hän on niistä ja mitä ajatuksia ne herättävät?


Yllä on kuva minusta. Nyt voin sen hyvin mielin julkaista, sillä tiedän, että vauvat ovat vähän pyöreitä, kasvot ovat välillä punaiset eikä katsekaan aina löydä suoraan kohteeseensa. Yritin löytää tähän samalta vuodelta joulukorttikuvaa, joka on postitettu kaikkiin tuttavaperheisiin. Onnekseni 80-luvun lopulla kuvat ovat välittyneet postitse eikä kuvaani ole jaettu netissä! Niin söpö kuin varmasti olen vanhempieni mielestä ollut, en olisi teini-ikäisenä ilahtunut törmätessäni kuvaan netissä.

Minusta on ihana katsella lasten kuvia olivatpa he sitten sukulaisen, kaverin tai blogitutun jälkikasvua. Ihailen taidokkaita, hyvälaatuisia kuvia sekä kauniita, värikkäitä vaatteita ja kuvien suurta söpöyttä. Samoin tykkään lukea, miten muiden samanikäisten lasten perheissä yöt, syömiset ja taitojen oppimiset sujuvat. Olen kuitenkin tylsä enkä julkaise samalla tavalla vastavuoroisesti lapsistani esimerkiksi kuvia. Meillä on (hieman ehkä subjektiivisesti arvioituna) kaksi maailman söpöintä ja suloisinta tyttöä, joiden kasvokuvia mielelläni laittaisin kuvitukseksi vaikka mihin. Joudunkin usein muistuttamaan itseäni päätöksestä olla jakamatta heidän kuviaan julkisesti blogissa.

Vaikka itse en haluakaan tuoda lapsiani julkisiksi nettiin, on harkittu kuvien ja tekstien julkaiseminen silti mielestäni ok. Ennen julkaisemista voisi kuitenkin olla hyvä pysähtyä pohtimaan muutamaa asiaa:
  • Onko facebookin tilapäivitys, blogipostaus tai muu julkaisu liian henkilökohtainen? Haluaisitko, että sinusta löytyisi vastaava kirjoitus netistä?
  • Onko valokuva oikeasti julkaisukelpoinen? Kokemuksesta tiedän, että niistä maailman söpöimmistäkin vauvoista saa väärällä hetkellä ja huonolla kuvakulmalla otettua hyvinkin epäedullisia kuvia.
  • Kuka näkee kuvan? Voiko kuvan tulkita väärällä tavalla?
  • Epäröitkö kuvan tai tekstin julkaisemista? Miksi? Jos epäröit, siihen on ehkä syynsä. Kannattaa antaa asian muhia vaikka seuraavaan päivään ja pohtia julkaisemista sitten uudestaan.

Toivoisin, että lasten valokuvat + some -keskustelussa huomioitaisiin ihmisten erilaisuus sen sijaan, että jyrätään omaa mielipidettä läpi ainoana oikeana. Aivan kuten kaikki aikuisetkaan eivät halua itsestään kuvia nettiin (ei edes niitä kaikkein onnistuneimpia), eivät kaikki lapsetkaan halua. Samoin on varmasti paljon lapsia ja tulevia nuoria ja aikuisia, joita ei yhtään haittaa valmiiksi luotu somehistoria.

Meidän pikkumurumme eivät ole ikuisesti pikkumurujamme. Joskus he menevät kouluun, etsivät ja luovat omaa identiteettiään, tutustuvat uusiin ihmisiin ja hakevat töitä. Kuinka paljon haluat, että lastesi kohtaamat ihmiset löytävät hänestä tietoa netistä? Oma linjani saattaa olla hieman nipotusta, sillä 2010-lukuahan tässä eletään. Kiusaamisnäkökulmasta on aivan mahdollista, että 14 vuoden päästä tyttömme saavat kuulla kavereilta ihmettelyjä, miksi heistä ei löydy lapsuusajan kuvia netistä. Samoin useiden vuosien kuluttua, jos silloinkin vielä bloggailen, on aivan mahdollista, että tytöt itse toivovat saavansa kokokuvansa postaukseen.

Vanhemmat, lapset ja some ovat tällä hetkellä paljon puhuttu ja kirjoitettu aihe. Muita näkökulmia aiheeseen voit käydä lukemassa esimerkiksi blogeista Taikaliemeen pudonneita ihmelapsia, Sekalaista sakkia, Mini & Me, Kivempi blogi, Ainutlaatuinen ja Hulivilini. :)

26 kommenttia:

  1. Minua ei haittaa lapsista otetut valokuvat netissä, jos ne ovat tosiaan hyvän maun rajoissa ja _vanhempien itsensä laittamia_. Minusta liian usein törmää ilmiöön että kummi, tuttava tai kaveri laittaa ilman lupaa nettiin toisten lasten kuvia, eikä sitten jälkeenpäin uskalleta kieltää :( Itse en ainakaan haluaisi, että lapsistani laitetaan kuvia nettiin ilman minun suostumustani. Hyvä kirjoitus, ja aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä pointti tuo muiden lisäämät kuvat! Se ei tullut minulle mieleenkään kirjoittaessani tätä!

      Poista
  2. Olen joskus kirjoittanut aiheesta itsekin. :) Hyvä kirjoitus ja hyviä näkökulmia tuot esiin. Minä olen pitänyt blogini sellaisena, etten julkaise siellä omia kuviani tai lapseni kuvia, ellen peitä kasvoja. Tottakai joku meidät voi tunnistaa tekstin perusteella, mutta kuvista ei, ellei tunne meitä hyvin. Epäilen siis, että lapseni tulevat kaverit tms blogiin löytäisivät ja tajuaisivat kenestä on kyse. En myöskään puhu lapseni omalla nimellä, vaan bloginimellä. Blogi on luotu sähköpostiosoitteella, jossa on oma tyttönimeni, eli aika paljon vaivaa saisi joku nähdä, jos haluaisi löytää pojasta tietoa blogin kautta. Mutta en minäkään tuomitse toisia bloggaajia, jotka puhuvat lapsista omilla nimillään ja kuvillaan. Jokainen on varmasti nämä asiat puntaroinut omassa päässään ja toimii niiden mukaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti vielä sanoa, että facebookissa olen rajannut kuvien näkyvyyden tietylle ryhmälle enkä sielläkään usein pojasta kuvia julkaise. Jotain toki päivitän, mutta harvemmin. :)

      Poista
    2. Jos haluat, että lisään sunkin kirjoituksen tuohon postauksen loppuun, niin laita linkki tähän! :)

      Aika samoilla yksityisyysrajauksilla taidamme olla bloggaamassa. :) Mua ei haittaa, jos joku tuttu löytää blogin ja tunnistaa meidät, ja pidän aika epätodennäköisenä, että kukaan tyttöjen tulevista kavereistakaan voisi tänne eksyä. Silti haluan pitää meidät - ja erityisesti lapset - tunnistamattomina. Ja jos joku ei-toivottu-henkilö joskus tunnistaisi tytöt, olen toivottavasti osannut kirjoittaa heistä vain asioita, joiden tietäminen ei ole erityisen merkityksellistä tai harmillista.

      Poista
  3. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa samantapainen postaus luonnoksissa nimellä "Tunnetko Risto Reippaan", mutta en viitsinyt julkaista, kun samoihin aikoihin alkoi tuo mylläkkä taas muutenkin. Ei minunkaan ole tarkoitus ketään loukata, pikemminkin vain herättää keskustelua että onko sittenkään tullut mietittyä ihan kaikkea. Ei sillä, että' itsekään toimisin tämän suhteen järkevästi.

    Mutta niin, lyhyesti: Jaan samat ajatukset tästä kuin sinäkin. MInustakaan se kiusaamiskysymys ei ole isoin eikä edes kovin relevantti.

    Sen sijaan lapsen oikeus omaan netti-identiteettiin on. Jossain keskustelussa törmäsin kommenttiin, jonka mukaan lapsi on melko pikkusieluinen, jos myöhemmin jaksaa vetää herneen nenään moisesta. Anteeksi mitä?!

    Kieltämättä, kyseistä kommentoijaa/bloggaajaa olisi tehnyt mieli kiskasta hihasta ja lujaa. Että noinko vähän hän välittää lapsensa tunteista ja kokemuksista? Että sen niin ihanan ja rakkaan lapsensa, jota hän blogissaan kuvaa ja hehkuttaa, jonka kuvia ja elämää hän jakaa, (saadakseen itselleen ja blogilleen lisää seuraajia), sen saman lapsen omat tunteet ja kokemukset hän on valmis heittämään romukoppaan?

    Entä miltä tuntuu identiteettivarkaus? Että joku varastaisi sinun kuvasi ja identiteettisi johonkin muuhun tarkoitukseen? Entä jos joku tekisi niin lapsesi kohdalla?

    Silloin muutama vuosi sitten samanlaisen kohun saattelemana lopetti useampi äitibloggari, jonka blogi keskittyi lasten kuviin ja kehitykseen. He totesivat että omaa (suosittua) kaunista blogia (joita minäkin mielelläni seurasin) tärkeämpi asia oli lasten identiteettisuoja ja yksityisyys. Ja niin harmillista, kun olikin että he lopettivat, niin olen myös iloinen, että he siihen pystyivät ja sen tekivät.

    Noni, jätän tältä erää tähän. :) Mutta siis, hyvä että kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut blogeja vasta melko lyhyen aikaa, joten kirjoituksesi oli todella valaiseva - kiitos siitä! :)

      On tavallaan mielenkiintoista, miten lasten kuvien julkaisemisen ajatellaan välillä olevan perusoikeus. Kuinkakohan moni julkaisee blogissaan lupaa kysymättä jonkun muun perheenjäsenen tai ystävän kuvia? Mulle ensimmäisten kasvottomienkin kuvien laitto oli aika iso kynnys ja edelleen yritän olla kriittinen sen suhteen, minkä verran kirjoitan tytöistä ja millaisia kuvia julkaisen.

      Poista
  4. Itse en blogimaailmassa julkaise A-murusta kuvia jossa naama näkyy, eikä hänestä puhuta nimellä. TOISAALTA tykkää taas hurjasti sellaisista blogeista joissa näkyy lapsia. Tämä on ristiriidassa oman ajatusmaailmani kanssa ja välillä harmittaa peittää lapsen naama postauksia varten.

    Face on sitten asia erikseen. Siellä on kuvia ja puhutaan A-murusta nimellä, mutta minulla on suhteellisen suppea kaveripiiri ja kuvat näkyvät vain heille.

    Tämä on vaikea asia, mutta kirjoitit siitä erittäin hyvän ja kantaaottavan postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama ristiriita mielessä! Etenkin, kun nuo ovat niiiiiin söpöjä, että kuvia ihan mielellään jakaisi muillekin. :)

      Tämä on tosiaan vaikea asia etenkin, kun on vaikea ymmärtää, miten kuvat oikeasti leviävät netissä. Kuinka salainen ja suljettu julkaisupaikan pitää olla, ettei kuva pääse vuotamaan?

      Poista
  5. Mä en jaa yhtään kuvaa lapsestani edes rajallisesti tutuille netin kautta. En myöskään kertoile hänen asioitaan. Olen sitä mieltä, että lapsellakin on oikeus sanoa ei ja häntä pitää suojella. Ihmettelen, kun näkyy joskus lapsista nakukuvia tai noloja kuvia. Miltä siitä lapsesta tuntuu!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lapsella pitää olla ehdottomasti mahdollisuus sanoa ei. On kuitenkin aika vaikea sanoa, minkä ikäinen lapsi ymmärtää kuvien julkaisemiseen liittyvät kiemurat. Jossain keskustelussa / kommenttiboxissa monet olivat sitä mieltä, että esimerkiksi 12-vuotias saa päättää itse, mitä kuvia itsestään julkaisee. Vaikka sen ikäiset jakavatkin paljon kuvia oma-aloitteisesti, en usko, että he vielä oikeasti ymmärtävät, mihin kaikkeen kuvat voivat vaikuttaa ja ketkä kaikki voivatkaan nähdä ne.

      Poista
  6. Olet ihan oikeassa, hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Koska itse kuulun tähän ryhmään, joka julkaisee kuvia lapsistaan ja heidän omilla nimillään, panee tämä tosiaan ajattelemaan, kannattaako? Välillä mietin, pitäisikö koko bloggaus lopettaa, koska teen sitä omaksi ilokseni, mutta osaksi myös lasten kustannuksella. Teenkö siinä väärin, tulevaa ajatellen? Kuten sinä sanoit ja minä pohdin omassa tekstissäni, some on sen verran tuore juttu ettei meillä ole esimerkkiä mammabloggaajien lapsista kun he ovat teinejä. Ei varoittavaa eikä positiivista esimerkkiä.

    Ehkä olen naiivi, kun haluan uskoa siihen etten tee hallaa jälkikasvulleni tällä toiminnalla. Tuo kiusaamiskysymys on mielestäni vähän tuulesta temmattu, koska se voi sopia ihan mihin vain ja jos joku on kiusaakseen, niin kiusaa vaikka sitten tikusta. Kiusaaminen on kuitenkin sellainen asia, jonka kitkemisen pitäisi tapahtua jo kotona: ketään ei kiusata.

    Some on nykypäivää ja tulee varmasti olemaan tulevaisuudessakin, kehittyneempänä ja eri variaatioin. Erittäin hankala sanoa, mihin suuntaan se menee ja onko nyt tekemämme valinnat huonoja. Pitäisikö koko homma panna seis, lasten ehdoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikakone olisi nyt näppärä apu!

      Mä olen ajatellut asian niin, että vähempi tieto on sikäli turvallisempi, että sitä voi tarvittaessa lisätä: voin luovuttaa tytöille vaikka kaikki digikuvani ja muistiinpanoni heidän kehityksestään ja he voivat sitten aikanaan julkaista ne. Toiseen suuntaan kuvien ja tekstien poistaminen tai karsiminen onkin vaikeampaa.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus! Munkin blogissa on toisinaan kuvia meidän pojista. Useimmat niistä on vuosien takaa ja aina olen kysynyt, että saanko käyttää. Ei ole tullut mitään harmeja, vaikka vanhempi onkin jo teini-iässä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi luettuani aloin pohtia, että oikeastihan tämä koko kuvien julkaisuasia on aika kimurantti: Toisaalta soimataan äitejä, jotka julkaisevat lapsistaan usein kauniita ja kivojakin kuvia ja sanotaan, että lapsella on oikeus yksityisyyteensä. Kuitenkin jo teini-iän kynnyksellä lapset/nuoret voivat julkaista itse itsestään kuvia, jolloin voisikin olla välillään paikallaan se, että äiti tai muu vanhempi on siinä välissä suodattamassa kuvia. Voisiko sittenkin olla, että opettamalla ihan pienestä pitäen lapsille kriittistä omien kuvien julkaisua, voitaisiin jossain määrin välttyä tilanteilta, joissa esimerkiksi 10-vuotiaat poseeraavat julkisessa kuvagalleriassa hyvin niukoissa vaatteissa.

      Poista
  8. Vaikea asia. Kuvattomuus saa aikaan tiettyä persoonattomuutta, mutta mielestäni kuvien julkaisu vaatii kuvakohteen luvan ja kovin pieni lapsi ei sitä itse voi antaa. Omat lapset eivät ole blogissani mukana muuten kuin satunnaisina mainintoina, mikä ei haittaa, kun en bloggaa omalla nimelläni. Enempään en henkilökohtaisesti valmis.
    Uskon, että hyvä kirjoitus ei vaadi henkilöiden kuvia, samoin kuin en hyvään kirjaankaan kaipaa valokuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertaus tuo kirja ja valokuvat!

      Tämän kommenttiketjun luettuani olen vakuuttuneempi siitä, että jatkossakin pysyn myös itse tunnistamattomana ja toivon, että ne asiat, joita olen tytöistä kirjoittanut, ovat heille ok sitten monen vuoden päästä.

      Poista
  9. Hyvä postaus! Minä kirjoitan itse hyvin lapsi painotteista blogia ja ennen kuin aloin kirjoittamaan sovimme miehen kanssa yhdessä pelisäännöt.Myös isomman lapsen mielipiteet otan huomioon.Itsellä elämä on niin kiinni lapsissa, että ovat luonnollinen osa blogiani.Toivon, että lapset voivat isona lukea sitä hyvillä mielin ja kuvissa ja niiden julkaisussa käytän maalaisjärkeä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että nostit kommentissasi esiin keskustelun ja pelisääntöjen sopimisen miehen kanssa! Toivottavasti muutkin valokuvilla bloggaavat ovat keskustelleet asiasta lapsen isän kanssa! Jos vanhemmilla on kovin erilaiset mielipiteet lasten somenäkyvyydestä, on varmasti aika vaikea löytää kultaista keskitietä. Hienoa, että te olette saaneet sovittua molempia miellyttävät pelisäännöt. :)

      Poista
  10. Oih Emonen. Luin jopa kaikki kommentitkin läpi. Hyvä kirjoitus, juuri aikalailla sellainen mikä minunkin on pitänyt kirjoittaa (tuolla se on luonnoksissa, mutta olen jänistänyt julkaisussa) ;D Kuten taidatkin tietää, niin mun blogissa ei ole kuvia lapsista. Minä tein yhdessä mieheni kanssa periaatepäätöksen O:n syntymän aikaan (03/11) kuvattomuudesta. Päätimme kertalaakista, että on helpompi vetää linja niin, ettei mitään nettiin kuin miettiä, että kuuluuko tämä kuva siihen kastiin minkä laitan vai kuuluuko tämä siihen että en laita.

    Ja tämä siis koskee kuvia. Yleistä harkintaa tulee aina käyttää siinä mitä sitten kertoo, mutta kirjoitettu sana on minusta eri asia, kuin kuva. Blogissani kerron aika avoimesti lasten asioita, tai omianikin. Koko nimelläni en esiinny ja lapsistakaan en kerro kuin etunimen ensimmäisen kirjaimen. Taitaa kummankin nimi kokonaisuudessaan jossain kohtaa blogianikin olla, mutta siihen ei maailma kaadu. Koko nimeäni en koe ensinnäkään tarpeelliseksi kertoa, vaikkakin siten henkilöityisin paremmin. Mutta toisaalta, kirjoitan blogiani enemmänkin itselleni, eikä minulla ole tarve haalia lukijoita. Vaikka toisaalta tietysti vuorovaikutuksellisuus on tosi mukavaa, varsinkin jos sen saavuttaa omilla sanoillaan. Nimettömänä pysyn, koska minun nimisiä on suomessa tasan minä. Ja todennäköisesti ei useampaa ole edes koko maailmassa, jos yhtäkään.

    Minä en siis julkaise täällä tai facebookissa lasten kuvia. En edes sille pienelle sisäpiirille, koska pelkään ja tiedän, että sinne ne jäävät. Poikkeuksen olen kuitenkin tehnyt siinä, että minulla on palvelintilaa ostettuna 1g -palvelusta ja sinne salasanan taakse kerään kuvia sukulaisia varten. Älä edes kysy miksi, mä en tiedä, mutta jostain syystä luotan sellaiseen palveluun ja sen sisältösuojaan enemmän.

    Mitä tämä kaikki tarkoittaa sitten itselleni. Myönnän, että monen blogin suola on lasten kuvat. Seuraan niitä siksi, kun siellä on kuvia. Tämän vuoksi olen useampaan otteeseen käynyt itseni kanssa henkistä taistelua tästä mielipiteestäni. Olen myös jokusen kirjoituksen lukenut lasten valokuvauksesta aiheena ei-niin-tunnistettavissa-oleva-kuva (tai jotain sinne päin). Ja olen oikeasti vakaasti harkinnut sitä, miksen voisi julkaista kuvia, jotka on sellaisesta kulmasta otettuja, ettei ihmistä voisi tunnistaa? Mutta sitten taas rikkoisin oman kaavani ja jossain vaiheessa tulisi kysymys, miksen voisi tätäkin julkaista.

    Haluan nähdä muiden kuvia, mutten suostu mistään hinnasta itse niitä julkaisemaan :) Taidan olla tietyllä tavalla tekopyhä. Niin ja haluan vielä korostaa, että tämä on meidän päätöksemme ja meidän tapamme toimia. Olemme avoimia muiden päätöksille ja haluan ymmärtää muiden tavan toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tulipa kommentille pituutta :D

      Poista
    2. Kiitos hyvästä ja kattavasta kommentista! Olet selvästi miettinyt asiaa, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, koska rohkenet julkaista oman tekstisi. :D

      Arvostan sun linjaa, ettet julkaise yhtään mitään kuvaa lapsistasi. Mulla rajauksena on ollut se, että kasvot eivät saa näkyä eikä siten voi tunnistaa kuvasta. Kieltämättä olen välillä pohtinut, pitäisikö pitäytyä vain kuvissa, joissa askarreltaessa näkyy esim. pelkät kädet. Usein pohtiessani jonkin kuvan sopivuutta kysyn miehen mielipidettä asiaan, sillä päätös on helpompi tehdä kaksin.

      Blogeja, joissa on kuvia, on kiva lukea. Kuitenkaan vaikka kyseessä olisi perheblogi, ei kuvien mun mielestä tarvitse olla juuri lapsista. :) Mä ainakin tykkään katsella kuvia ihan vaan vaikka lasten askarteluista!

      Poista
  11. Tämä on äärimmäisen tärkeä postaus, ja jokaisen vanhemman tulisi tätä pohtia. Minun kummituksestani ei ole kuvia netissä, tai edes oikeaa nimeä. Mä kirjotin Kivemmassa blogissa yksityisyydessä ihan yleisemmällä tasolla (http://bit.ly/blogi-yksityisyys), koska musta tää on niin tärkee aihe :)

    Kiitos muuten linkkauksesta Viikonlopun linkkirinkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä ihan kokonaan unohdin Kivemman blogin jutun aiheesta, sillä luin sen silloin aika pian ilmestyttyään! Lisään linkin postauksen loppuun! :)

      Mä myös toivon, että jokainen erityisesti kuvia julkaiseva mutta myös julkaisematon on pohtinut asiaa. Lisäksi olisi hienoa, että asiasta on keskusteltu myös lapsen toisen vanhemman kanssa.

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)