keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Käpykaverit ovikranssissa

Kävimme jokin aika sitten Tipusen kanssa keräämässä käpyjä, ja nyt nuo kaverit pääsivät vihdoin uuteen kotiinsa.


Meillä on vuosikausia ollut ulko-ovessa nopeasti kyhäämäni koriste, jota olen ollut monesti tuunaamassa uuteen uskoon, mutta aina projekti on unohtunut. Kun minulle selvisi vasta hetki sitten, etteivät kuumaliimapistoolit olekaan älyttömän kalliita, oli vihdoin hyvä hetki uudistaa kranssia.



Vanhat koristeet saivat lähteä uusien tieltä. Kiinnitin kranssin alaosaan erikokoisia ja -mallisia käpyjä.



Seuraavaksi tökin risujen väleihin puolukanvarpuja.



Alaosa tehty! Halusin vielä hieman väriä kranssiin, ja laatikoiden kätköistä löytyikin sopivasti pätkä silkkinauhaa ja muutama puuhelmi.

Valmis!


Jätin kranssin yöksi keittiönpöydälle ja yön aikana tapahtui riks, raks, poks -ilmiö kävyille - koko ajan huoneenlämmössä säilytetyt kävyt päättivät sittenkin avautua vielä kokonaan! Hämmennys oli aamulla suuri, kun kranssi olikin astetta muhkeampi.

Tällainen kranssi siis lopulta koristaa ulko-oveamme:


Käpyposahdun harmittaa vähän, sillä kranssi oli kauniimpi ennen sitä. Erityisesti ensimmäinen kuusenkäpy vasemmalla on aika rajusti räjähtänyt. :D Jouduin liimaamaan osan kävyistä uudelleen kiinni ja samalla niitä tulikin kaksi ylimääräistä. Katsotaan, miten silmä tottuu käpyihin ja saako kranssi olla ovessa tuollaisenaan vai tuunailenko sitä vähän lisää.

6 kommenttia:

  1. Puuhelmet sopivat hauskasti kranssiin! Täytyy pistää vinkki korvaan taakse.

    (Mielestäni muuten kommentoin tuota piirakkapostaustakin, mutta kommentti on tainnut hävitä netin syövereihin. Piirakkaresepti taaperon tapaan oli mielestäni hulvaton!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhelmet sopivat melkeinpä minne vain! ;)

      Ja kiitos, hulvatonta oli myös piirakan tekeminen!

      Poista
  2. Luonnontarpeista syntyy kaunis kranssi!

    VastaaPoista
  3. Mullakin on kranssisuunnitelmia ollut ainakin kaks vuotta että joskohan minäkin saisin kohta aikaiseksi jonkinlaisen. Tosi kiva tuli tuosta sinun vaikka kävyt avautuivatkin. Helmetkin sopii tosi kivasti tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tein ensimmäisen kranssin muistaakseni joskus ennen joulua sillä ajatuksella, että kevääksi tulee sitten jokin toinen tai ainakin vaihdan joulunpunaiset helmet toisiin. Vähän pääsi unohtumaan aikomukset...

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)