sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

33 asiaa minusta, 11 uutta blogituttavuutta

Oho, mikä haasteryöppy! Olen saanut viime viikkoina Kun äiti kelaa -blogista 11-11-11 -haasteen sekä Inspiration ja Rapatessa roiskuu -blogeista The Liebster Award -haasteen. Ensimmäiseen haasteeseen olen vastannut kahdesti täällä ja täällä, joten tällä kertaa siinäkin vain vastaan kysymyksiin.

Eli idea lyhykäisyydessään: vastaa annettuihin kysymyksiin, keksi itse uudet 11 kysymystä ja haasta mukaan 11 blogia.



Kysymykset Selinalta (Kun äiti kelaa):

1. Miksi kirjoitat blogia ja onko sinulla joku tavoite blogisi suhteen?

Tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta ja koska laatikkoraapustelu on kovin tylsää, päätin alkaa pitää blogia. Olen melko tavoitteellinen ihminen ja esimerkiksi tuijottelen usein tuota Lukijat-ruutua ja odotan seuraavaa tasakymmentä. Yksi tavoite on myös se, että jossain vaiheessa olen täysin tyytyväinen Tipulassa oleviin valokuviin. :D

2. Jos saisit tilaisuuden lähteä just nyt unelmiesi matkalle etelän lämpöön ja saisit pakata vain 3 asiaa  mukaan, niin mitä pakkaisit?

Saavatko asiat olla ihmisiä? Sitten valinta on helppo ja koostuu yhdestä Miehestä ja kahdesta tirppasesta.

3. Mitä elokuvaa kävit elokuvateatterissa viimeksi katsomassa? Ja jatkokysymys, söitkö niitä ylihinnoiteltuja, mutta niiiiiin hyviä poppareita?

Viimeksi kävin katsomassa muistaakseni Metsä-elokuvan kaksi vuotta sitten. En raaski ostaa poppareita, joten syön yleensä marketista ostettuja karkkeja. :)

4. Mitä piirrettä arvostat omassa äidissäsi tai isässäsi eniten?

Arvostan molemmissa todella paljon sitä, että he ovat tukeneet minua kyseenalaistamatta päätöksiäni eivätkä ole yrittäneet sovittaa minua mihinkään tiettyyn malliin tai odotuksiin.

5. Millainen on turhamaisin haaveesi?

Tämä oli vaikea. Ehkä näin lähitulevaisuuden haavetähtäimellä turhamaisin haaveeni on unelma uusista kesävaatteista ja erityisesti mekoista. Monista mekoista!

6. Oliko sinulla unilelua lapsena? Siis sellaista, joka kulki mukana paikasta toiseen ja se oli rakkain unilelusi?

Ei unilelua, mutta unirätti kyllä. :)

7. Onko sinulla unelma, jonka eteen teet jatkuvasti töitä?

Hyvät välit lasten kanssa heidän ollessa aikuisia sekä oma talo.

8. Jos menet ravintolaan ja valitset kolmen ruokalajin aterian, mitä söisit? (Alku- pääruoka ja jälkkäri.)

Alkuun jokin salaatti tai kantarellikeitto, pääruoaksi medium-kypsyinen pihvi sekä jotain rapeita perunoita ja kasviksia ja jälkiruoaksi jäätelöannos.

9. Jos pääsisit nyt mihin tahansa kouluun, niin mitä opiskelisit?

Todennäköisesti valokuvausta, mutta myös sisustussuunnittelu olisi mielenkiintoista. Tai jokin käsityöala.

10. Mistä pihistät ja mihin panostat kodissasi?

Pihistelen siinä että huonekaluja ostetaan vain tarpeeseen eikä sisustusmielialojen mukaan. Panostan siihen, että kynttilöistä ja verhoista löytyy eri värivaihtoehtoja, joita voin sitten mielialojeni mukaan vaihdella huoneesta toiseen. :D

11. Mikä on parasta äitiydessä?

Se, että saan pussata ja halata juuri näitä söpöjä. Hienoa on myös aito kiintymys ja välittäminen, joka tytöistä huokuu.



Kysymykset Viltsulta (Inspiration)

1. Mikä on blogisi päätarkoitus?

Jakaa ideoita, ohjeita ja inspiraatiota sekä tuoda hyvää mieltä lukijoille.

2. Kuinka blogi-sinäsi ja oikea sinäsi eroavat toisistaan?

Tätä jouduin pohtimaan kauan, sillä eroavaisuuksia oli vaikea keksiä. Ehkä selvin ero on se, että oikea minä ei mene spontaanisti aloittamaan keskustelua tuntemattomien kanssa, mutta blogeja käyn helpommin kommentoimassa.

3. Mistä bloggaajan näkökulmasta katsoen haaveilet?

Haaveilen monistakin asioista, esimerkiksi sadan Blogger-lukijan täyttymisestä ja siitä, että pystyisin tekemään tätä jatkossakin (eli blogille löytyy aikaa ja ideoita).

4. Mikä sinua loukkaa blogimaailmassa?

Tökeröt kommentit, joita jotkut saavat kirjoituksiinsa. Toisaalta minua ei loukkaa, mutta hieman häiritsee myös oikein kärkevät kirjoitukset, joissa tuomitaan (vaikkakin yleisellä tasolla) toisten bloggaajien tapa tai tyyli kirjoittaa.

5. Onko sinua loukattu blogissa?

Ei. Kun blogiin alkoi löytää tiensä monet uudet lukijat, mietin välillä, miten suurempi lukijakunta vaikuttaa blogin sisältöihin ja etenkin kommentointiin. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen Tipulan fiksuista lukijoista, jotka ovat jättäneet vain ja ainoastaan asiallisia kommentteja! :)

6. Mikä tuntuu hyvältä blogisi tiimoilta?

Näin viimeisimmäksi olen ilahtunut suuresti kommenteista arvontapostauksessa, jossa kyselin palautetta Tipulasta. Muutenkin olen iloinen jokaisesta kommentista ja siitä, että joku on lukenut juttuni ja ehtinyt vieläpä jättää vastauksen!

7. Aijotko blogata vielä 10 vuodenkin kuluttua?

Mahdollisesti. Varmasti bloggaaminen silloin olisi hyvin erilaista, kun täytyy sovittaa yhteen työelämä ja teini-ikää lähestyvien tyttöjen vanhemmuus.

8. Pahin blogi-painajaisesi?

Se, että joku hakkeroituu blogitiliini ja joko spämmää Tipulan täyteen kaikkea turhaa ja noloa tai - mikä ehkä vielä pahempaa - samalla jakaa julkiseen levitykseen kuvat, sähköpostit ja muun henkilökohtaisen materiaalin koneeltani.

9. Minkälainen blogi on mielestäsi hyvä blogi?

Hyvässä blogissa on ainakin suurimmassa osassa postauksia jokin juttu: kauniita kuvia, mielenkiintoisia ajatuksia tai vaikkapa hyvä idea tai ohje. Hyvää blogia on myös kiva lukea eli se näyttää selkeältä, ei ole täynnä pieniä härpäkkeitä ja sen sivut latautuvat kohtuullisessa ajassa.

10. Minkälaisia blogeja luet ja miksi?

Havahduin juuri vähän aikaa sitten siihen, että luen todella vähän isoja, suosittuja blogeja. Sen sijaan lukulistaltani löytyy pieniä tai melko pieniä blogeja, joissa on kauniita kuvia ja mielenkiintoisia ideoita. Suurimmaksi osaksi blogit ovat sisustus- tai perheblogeja.

11. Seuraatko joitakin blogeja vain verkostoitumismielessä, vaikket luekkaan niitä?

En juurikaan, pari tuollaista blogia roikkuu lukulistallani.



Kysymykset Voikulta (Rapatessa roiskuu):

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Halu kirjoittaa ja ottaa kuvia muuallekin kuin pöytälaatikkoon (tai tietokoneen kovalevylle).

2. Miten päädyit blogisi nimeen?

Nopeasti. :D Täällä ei ole tainnut käydä vielä ilmi, mutta ihan oikeasti kutsun esikoistamme usein Tipuseksi. Blogin nimeen halusin jonkin paikannimen, joka kuvaisi blogin sisältämää sillisalaattia kodista, ruoista ja perheestäkin. Ja missäpä muualla Tipunen asuisi kuin Tipulassa?

3. Millaisia blogeja tykkäät seurata?

Kauniita, selkeitä ja sisällöltään mietittyjä. Tykkäisin seurata enemmän blogeja, joissa teksti on pääasiassa kuvien sijaan, mutta valitettavasti tällä hetkellä tuntuu, ettei aivokapasiteettini tai aika riitä kirjoitusten lukemiseen ja pohtimiseen. Siksipä tykkäänkin blogeista, joissa jo kuviakin katselemalla voi saada ideoita ja inspiraatiota.

4. Mikä on elämässäsi kaikkein tärkeintä?

Perhe.

5. Mikä on/on ollut suurin unelmasi?

Lapset ovat yksi toteutunut unelmani kuten myös superkiva Mies. Nyt unelmoin talosta ja lähitulevaisuuden tähtäimellä kokonaisista yöunista. :)

6. Mihin haluaisit matkustaa?

Tykkään kotimaanmatkailusta, ja Suomessa onkin valtavasti paikkoja, joissa haluaisin käydä. Haluaisin esimerkiksi päästä Lappiin ruska-aikaan ihastelemaan värejä tai talvella katsomaan revontulia. Myös monet kaupungit ovat sellaisia, etten ole käynyt niissä ollenkaan tai ainakaan moneen vuoteen, joten mukavaa olisi vierailla Porvoossa, Tammisaaressa, Hangossa... Pidän historiasta ja vanhoista kaupungeista ja myös Naantalista, Raumalta ja Turusta löytäisin varmasti paljon katseltavaa.

7. Mikä on parasta juuri sinussa?

Realistinen optimistisuus.

8. Mitkä ovat pahimmat tapasi?

Herkkulakko oli ja meni, ja palasin vanhoihin tapoihini. Yksi pahoista tavoistani on siis sokerilla mässäily.

9. Mikä on ollut elämäsi suurin pettymys?

Tämäkin oli vaikea kysymys. Kyseessä ei ole varmastikaan elämäni suurin pettymys, mutta kuitenkin hyvin mieleen jäänyt. Kolmannella luokalla koulussamme luokat esittivät toisilleen erilaisia kristillisiä juhlia (ristiäiset, ripille pääsy jne.) ja meidän luokkamme juhla oli häät. Minä olisin ollut morsian ja olisin saanut kauniin valkoisen mekonkin, mutta juuri esitysviikolla olin kotona vesirokossa. Se harmitti!

10. Millainen olisi sinun unelmatalosi?

Uusi kaksikerroksinen puutalo, joka kuitenkin näyttää vanhalta. Se olisi keltainen tai vihreä ja siinä olisi valkoiset yksityiskohdat. Talo ei olisi kuutiomainen, vaan siitä löytyisi ulokkeita: katos terassin päällä, jonkinlainen parveke ja ulkonevia ikkunoita. Siinä olisi mielellään mansardikatto ja moni-ikkunainen kuisti. Pihalla olisi isoja, vanhoja puita. Järvinäkymä ja koivukuja olisivat myös tosi jees. :D

11. Jos saisit valita kolme asiaa mukaan autiolle saarelle, niin mikä ne olisivat?

Ensin ajattelin ottaa loppuperheen mukaan, mutta se olisi ehkä epäreilua heille. Jos siis yksin pitäisi saarelle tupsahtaa, ottaisin mukaan hyötyesineitä eli puukon, sytkärin ja valtavankokoisen lakanan tai muun kangaspalan. Sitten toivoisin, että saarella on syömäkelpoista kasvillisuutta.


Kun vastasin ensimmäisen kerran näidenkaltaiseen haasteeseen, ideana oli haastaa mukaan itselle tuntemattomia, alle 200 lukijan blogeja. Ajatuksena uusiin blogeihin tutustuminen haasteen myötä oli niin kiva, että päätin toteuttaa haastamiseni sillä idealla.

Tässäpä siis 11 blogia, jotka olen löytänyt parin viime kuukauden tai nyt haasteen aikana! Haastan teidät mukaan! :)

Yritin keksiä kysymyksiä, joihin voit vastata halutessasi myös pelkällä kuvalla. Joten kysymykseni teille ovat:

1. Millainen on kaunis kattaus?
2. Mikä on parasta aamuissa?
3. Mistä vaattesta et luovu?
4. Mistä sinun kesäsi on tehty?
5. Mikä väri hallitsee kotonasi?
6. Millaista on arkiruokasi?
7. Miten aiot viettää / vietit vappua?
8. Mikä on lempikukkasi?
9. Jos saisit vuorokauteen lisätunteja, mihin käyttäisit ne?
10. Tykkäätkö tuunata vai ostatko mielummin valmista?
11. Mikä on blogisi The Juttu?

18 kommenttia:

  1. Oon seurannut blogiasi tuolta tre-blogien kautta ja vihdoin klikkaan itseni lukijaksi :) Täällä on oikein kivoja juttuja! Tulehan vastavierailulle jos haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Amanda! Tulen ehdottomasti kurkkaamaan blogiasi. :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta - otan mielihyvin vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiva! Jään odottamaan mielenkiinnolla vastauksiasi! :)

      Poista
  4. Kivaa oli lukea vastauksia:)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus, näitä on aina kivaa lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina välillä mietin, puuduttaako pitkä lista kysymyksiä lukijoita, joten kiva tietää, että niitä on kuitenkin mukava lukea! :)

      Poista
  6. Blogihaasteita on aina mukava lukea :). Hauska idea tuo kysymyksiin vastaaminen kuvilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan, kuinka moni vastaa kuvilla! Melkein tekisi itsekin mieli vastata niihin. :D

      Poista
  7. Me oltiinkin synnytys puuhissa niin en heti huomannut, mutta kiitos haasteesta lähden mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä oli tärkeää tehtävää! Onnea pikkuisesta ja kiva, että ehdit osallistua haasteeseen! :)

      Poista
  8. Kiitos paljon haasteesta! Tartun mielelläni. Olen pohtinut, että mihin väliin sen saisin tehtyä. Julkaisen haasteen varmaan vasta kesäkuun aikana, sillä nyt minulla on hieman pääsykoekiireitä. Palaan asiaan myöhemmin. :)

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)