torstai 11. joulukuuta 2014

Teehyllyllä - omat lempparini


Kuten olen tainnut joskus mainita, olen innokas teenjuoja. Kahvi on not my cup of tea (hehe) - pari kertaa olen maistanut lusikallisen tai pienen pienen hörppäyksen ja nopeasti päättänyt pysyä teessä. Etenkin näin talviaikaan teekupillisia tulee nautittua päivässä useitakin, kun taas välillä on kausia, jolloin teetä ei tule keitettyä juuri ollenkaan.


Olen juonut teetä suht säännöllisesti ehkä noin 11 vuoden ajan. Ensimmäisiä kertoja sain teetä isäni työpaikalla joskus ihan pikkutyttönä käydessämme pyörähtämässä siellä viikonloppuisin. Vieläkin muistan, miltä tuoksuu Earl Grey Tea (usealla sokeripalalla) yhdistettynä neukkarin 80-lukuisiin nahkatuoleihin!


Pidän sekä vihreästä että mustasta teestä kunhan se on maustettua. Erityisesti minttu- ja hedelmäteet ovat hyviä, kun taas marjaisia teitä en juo juuri ollenkaan. Kupilliset hörpin kuumana ja ilman sokeri- tai maitolisukkeita.


Kotona juon haudutettua teetä, mutta myös pussiteet maistuvat tarvittaessa.

Tässä muutamia lemppareitani!


Nordqvistin Tiikerin päiväuni on maustettu musta tee ja yhdistyy minulla aina jouluun. Kuvassa on juuri avattu paketti eli teetä parhaimmillaan! Nordqvistilla on monia muitakin hyviä teemakuja, jotka maistuvat myös pussiteenä hyvin. Onkin kiva, että Liptonin ja Twiningsin lisäksi useimmiten kahviloista löytyy myös Nordqvistin pusseja.


Forsmanin teetä meillä on useita pussillisia. Vihreistä teistä Appelsiini Sen Cha on uusin tuttavuus ja ihastus, joka maistuu raikkaalta appelsiinilta. Vihreä Paratiisi sen sijaan on pitkäaikainen suosikkini, jonka makuun en näköjään ihan helposti kyllästy. Tällä hetkellä kaapista ei löydy nuppineulagreippi-, päärynä- eikä greippi-päärynä-teetä, mutta ne ovat myös lempparivihreideni kärjessä.


Useimmiten valitsen kaupasta vihreän teen, mutta joitain hyviä mustiakin on löytynyt. Lakritsitee on makeahko ja hyvä myös sellaisenaan - tosin minulla on oltava aina edes jotain pienen pientä syötävää teemukillisen kaverina. Finlandia-tee on mielenkiintoinen tervalta erityisesti tuoksuva mutta myös maistuva tee. Teen tuoksusta tulee mieleen hämyinen pirtti ja se sopii hyvin talveen.

Tämä ei ollut maksettu eikä lahjoitettu mainos, vaan teet ovat oikeasti hyviä! :) Jos haluat lukea tarkemmin, mitä teet sisältävät, vieraile niiden kotisivuilla: Tiikerin päiväuni, Appelsiini Sen Cha, Vihreä Paratiisi, Finlandia, Lakritsitee ja Russia Samovar Blend.

Mitä sinä juot? Kahvia, teetä vai ehkäpä kaakaota? :) 

12 kommenttia:

  1. Mäkään en juo kahvia vaan teetä. :)
    Ihan lemppareita on tuo Earl Grey Tea. Tiikerin päiväuni. Muumin teet on hyviä sekä ihan normi Lipton. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vasta nyt törmäsin Muumi-teehen ja mietinkin, onkohan se hyvää. Pitää siis maistella sitä jossain vaiheessa! Taaperon ainakin luulisi innostuvan äidin teehetkistä... :)

      Poista
  2. Itse olen vannoutunut kahvin ystävä :) teetä olen ihan vasta nyt viime kuukausina oppinut juomaan, yleensä iltaisin juomme teet.. Pitäisi nyt vaan maistella erilaisia makuja, olemme pysytelleet vain noissa mansikka kuppikakku-, mustikkamuffini- ja lemon macaroon -mauissa, kun ovat niin hyviä ;) oi, illalla voisi kyllä keittääkin kaakaota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että aika monet kahvittelijat hörppäisevät mieluummin illalla teetä - ihan ymmärrettävästi kyllä. :) Lämmin kaakao liittyy mulla aina oikein kylmään talvipäivään. Kylmää kaakaota sen sijaan tulee juotua silloin tällöin ympäri vuoden.

      Poista
  3. Täällä on kanssa teen juoja :) Mä juon yleensä pussiteetä, löysin hetki sit ihania makuja s-marketista, mm. vaahtokarkki ja toffee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, toffee kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyvältä! :)

      Poista
  4. Täytyy kyllä sanoa että itse en ole pahemmin teetä juonut, mutta yhden maistuvan olen löytänyt, nimittäin Muumimamman voimajuoma irtoteenä on ihan ehdoton ykkönen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee tutustua itsekin Muumi-teehen, kun niitä kehutaan jo toistamiseen! Muumimamman voimajuoma kuulostaa nimenäkin ihan mun jutulta. :D

      Poista
  5. Aamuisin juon kahvia, ja ehkä joskus pikkukakkosen aikaan toisen kupillisen, mutta muuten teetä. :) Tuo Tiikerin päiväuni on miunkin lemppareita, muuten pidän erityisesti rooibos-teestä eri höysteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on jäänyt rooibos todella vähälle maistelulle. Varmasti siltäkin osastolta löytyisi monia hyviä! :)

      Poista
  6. Minusta teen juonnissa on jotain ihanan romanttista. Kahvi on jotenkin niin kovaa ja kiireistä. (Mitähän mä höpötän :D ) Itse pidän teistä, jotka maistuu mahdollisimman vähän teeltä. En pidä kitkerästä mausta. Muumiteet ja mansikkateet on hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuossa on ihan ajatusta! Kahvia taidetaan muutenkin juoda enemmän, jotta saisi virtaa ja energiaa, kun taas teen avulla haetaan rauhoittumista. Selvästi mun pitää ostaa seuraavaksi Muumi-tee! :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)