ARKI: Kuvia päivästämme

Kaunista sunnuntaita sinulle!

Keskiviikkona pidin kameran hollilla ja otin kuvia sieltä sun täältä. Tältä näytti arkipäivämme siltä osin kuin ehdin ottaa kuvia. :)

Tuulisen päivän ulkopiipahdus,

lentäviä lehtiä ja taipuvia puita.

Utelias ja Unelias.

Aarteita ja herkkuja,

uusia oivalluksia ja taitoja.

Tutkimattomia asioita,

tuttuja löytöjä.

Paljon ääntä ja ihmetystä.

Hyvin lyhyt hengähdys,

pysähdys.

Hetki omille ajatuksille.

Kokeiluja ja sommitteluja,

kriittisyyttä ja parannuksia.

Kaipaatko kuviin lisää tekstiä? Käy lukemassa päivästämme tarkemmin täällä. :)

KIRJAVINKKI: Lorutellen taaperon ja vauvan kanssa

Loruttelu on minulle jostain syystä todella vieras sana, vaikka loruttelu - runojen leikkiminen - itsessään kiinnostaa. Tykkään lukea kirjoja ja runojenkin lukeminen on ihan mukavaa, mutta jostain syystä varsinainen loruttelu on tuntunut vaikealta. Päätin kuitenkin oppia leikkimään runoja.

Ensimmäisen kerran kokeilin loruttelua Tipusen vauvavuoden aikana ja opettelinkin ulkoa perinteisen Körö-körö-kirkkoon -runon. Leikkiminen oli ihan kivaa, mutta turhauduin, kun runokirjoissamme ei ole leikkiohjeita. Tipunenkaan ei oikein innostunut sormirunoista (harakkaäiti hämmentelee puuroa yms.), joten asia jäi sikseen ja luimme runojen sijaan paljon kuvakirjoja.

Nyt kuitenkin olen taas innostunut loruttelusta, sillä saimme jokin aika sitten lahjaksi mainion kirjan. Riimikissa kikattaa, runohetkiä pienille (Anttonen, Inkala 2013) on kokoelma runoja ja riimejä lähinnä  2000-luvulta. Useimmissa runoissa on leikkimisohjeet mukana, ja ne on jaoteltu kivasti eri-ikäisille sopiviksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäisenä on runoja 0-6 kk:n ikäisille ja viimeisessä kappaleessa runoleikkejä 3,5-vuotiaille - kirjan runoja pystyy siis leikkimään pitkän aikaa ja jaottelu vaikuttaa toimivalta. Pienimmille tarkoitetut runot pystyy tekemään vauvan ollessa makuulla ja runot ovat melko lyhyitä, kun taas iän myötä runoihin tulee mukaan enemmän vauhtia, hyppyytyksiä ja pyörittelyä. Runotkin ovat isompien lasten kohdalla pidempiä, monimutkaisempia ja sanastoltaan monipuolisia.

Untuvikko-vauvamme oli helpoin uhri loruttelua harjoitellessani ja kummasti jalkojenheilutus- ja kutittelurunot saavatkin vauvan hekottamaan. Kun Tipunen sai vierestä seurata runohetkiä, hänkin lämpeni asialle aivan uudella tavalla - nyt meillä runoleikitäänkin molempien tyttöjen kanssa!

Loruttelu on levinnyt myös eteenpäin: esimerkiksi Pupukaverille on kiva lukea runoja. :)

Lorutellaanko tai leikitäänkö teillä runoja?

Mikä on lapsesi lemppari?

Hyvää viikonloppua! :)

Ensimmäinen protomalli, toisen kanssa viisaampi?

Toinen vauvavuotemme on aikalailla puolessa välissä, ja voin vain ihmetellä, miten nopeasti aika on kulunut kesästä. Nämä kuusi kuukautta ovat olleet mielenkiintoisia, vauhdikkaita ja tapahtumarikkaita, ja niiden aikana hellyyttävän pienestä nyytistä on kasvanut naurava vauva ja pienestä isosiskosta vähän isompi isosisko.

Koska vauvavuosiemme välissä on vain vähän reilu kolme kuukautta, on Tipusenkin vauva-aika vielä hyvin muistissa. Muistan, miten epävarma itse olin Tipusen synnyttyä ja kuinka hieno fiilis nyt oli, kun vastasyntyneen käsittelyä ei tarvinnut jännittää. Kuluneen puolen vuoden aikana olenkin moneen otteeseen miettinyt, kuinka monta stressiä on jäänyt stressaamatta, koska on kokemusta jo yhden vauvan hoidosta. Olen todennut, että näin jälkiviisaana olisi useita asioita kannattanut tehdä Tipusen kanssa toisin - tai ainakin olisi ollut helpompaa, jos ei olisi tarvinnut kokeilla ensin muutamaa "ei toimi" -vaihtoehtoa ennen sitä toimivaa. Taapero vaikuttaa kuitenkin hyvin tyytyväiseltä, joten kai me useimmat asiat teimme suurinpiirtein oikein.

Toisaalta toisen kohdalla kokemuksestakaan ei ole ollut aina hyötyä. Vauvoissa on eroja ja äidin hoksottimetkin ovat välillä vähän hitaalla. Untuvikon aikana on ihan viimeaikoinakin tullut yllätyksenä esimerkiksi se, miten yöunia vastaan raivoavalla vauvalla ei olekaan ollut muuta hätää kuin nälkä. Ehkä toisen kanssa on jossain suhteessa viisaampi, mutta kyllä sitä silti koko ajan tulee opittua uutta ja hoksattua asioita eri tavalla kuin ennen. Hyvin usein olen myös todennut, että se, mikä aikoinaan toimi Tipusen kanssa, ei onnistukaan samalla tavalla Untuvikon kohdalla ja päinvastoin.

Vauvavuotta on vielä puolet jäljellä ja tiedän, että seuraavat kuusi kuukautta ovat hurjaa oppimisen aikaa. Odotan mielenkiinnolla, koska Untuvikko lähtee liikkeelle, miten syöminen kesällä sujuu ja millaiset välit siskoilla tulee olemaan. Samoin jännityksellä odotan, mitä asioita joudumme pähkäilemään. Ihan varmasti Untuvikon kanssa tulee erilaisia pohdinnanpaikkoja kuin Tipusen kanssa oli!

Untuvikon kasvaessa ja tullessa enemmän omaksi itsekseen on ollut hauska huomata, kuinka samanlaisia mutta kuitenkin todella erilaisia siskokset ovat. Vaikka sisko puolin ja toisin onkin vielä vähän jännittävä kumppani, tämän äidin sydämessä läikähtää aina, kun kaksi pikkunenää ovat kiinni toisissaan toisen nauraessa vauvan röhönaurua ja toisen hihityskikattaessa.

Hyvää viikonloppua sinulle! :)

Koko perhe talkoissa: appelsiinipiparit

Ihastuin viime vuonna tähän munattomien ja maidottomien piparkakkujen ohjeeseen. Koska vappuna sitruunamunkit olivat loistava ratkaisu, päätin tänä vuonna kokeilla, miten appelsiinipiparit onnistuvat. Ja kyllähän ne onnistuivat! Jos et ole vielä tehnyt tämän vuoden pipareita tai jos kaipaat maito- ja muna-allergisille sopivaa joulutarjottavaa, niin näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Taikina on iso ja pipareita tuli monta pellillistä.

• 2 appelsiinia
• vettä
• 4 dl sokeria
• 2 dl siirappia
• 250 g margariinia
• 2 rkl kanelia
• 1 rkl jauhettua kardemummaa
• 1 rkl jauhettua neilikkaa
• 1 rkl soodaa
• 15 dl vehnäjauhoja

Raasta toisen appelsiinin kuori pieneksi raasteeksi ja kuori toinen appelsiini kuorimaveitsellä isommiksi suikaleiksi. Purista yhden appelsiinin mehu ja lisää vettä sen verran, että nestettä on yhteensä 2 dl. Sekoita kattilassa appelsiinimehu & vesi, sokeri, siirappi ja appelsiininkuoret. Anna seoksen kiehahtaa ja ota kattila pois liedeltä.

Paloittele margariini kulhoon ja lisää joukkoon mausteet. Nouki sokeriliemestä isot appelsiininkuoret pois ja kaada neste margariiniseokseen. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan puuhaarukalla sekoittaen. Peitä kattila kelmulla ja anna levätä jääkaapissa noin vuorokauden ajan.

Paista pipareita 200 asteessa n. 5 minuuttia.

Koko perhe osallistui pipareiden tekoon. Tipunen ei innostunut suuresti kuvioiden painelemisesta, mutta muottien kasaaminen päällekkäin ja tutkiminen oli mielenkiintoista.

Perheemme viideskin jäsen tuotiin osallistumaan talkoisiin.

Ja toki tapahtumia oli seuraamassa myös Untuvikko!

Suomen Kädentaidot, messuseikkailu tirppojen kanssa

Tänä viikonloppuna järjestetään Tampereella Suomen Kädentaidot -messut, joilla käyminen alkaa olla jo melkein jokasyksyinen perinne. Viime vuonna seikkailin messuilla pelkästään Tipusen kanssa, mutta tänä vuonna tirppoja olikin matkassa mukana kaksi - kuten myös aikuisia, onneksi.

Ajomatka Tampereelle väsytti sopivasti pienimmän matkustajan - siis lupaava alku seikkailulle! Vihdoinkin tuli testattua, saanko omin voimin kasattua rattaat auton perälle ja pois, ja hyvinhän se onnistui. Jopa niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt hermostua sillä välin.

Tipunen jaksoi hienosti istua rattaiden kyydissä suurimman osan ajasta. Välillä piti jaloitella, mutta ihmisvilinässä tepastelu oli äidin hermoille hieman stressaavaa. Pieni ankanpoikanen kun saattoi pyrähtää mihin suuntaan vain ja ohikulkevat ihmiset näyttivät siinä rinnalla lähes jättiläisiltä.

Eväshetket sujuivat näppärästi Arlanda-ravintolassa, jossa oli paljon tilaa molempien ruokataukojemme aikana. Pöydät eivät olleet ahdistavan lähellä toisiaan, joten ravintolassa pystyi kulkemaan hienosti tuplarattailla sekä imettämään rauhassa.

Muistin, miksi en ole pitänyt huiveja kovinkaan usein viime vuosien aikana. Tällä kertaa huivissa solmussa oli Untuvikko.

Vaikka kävijöitä tuntui olevan perjantaina paljon, liikkuminen messualueella rattaiden kanssa oli suht sujuvaa ja ihanan esteetöntä. Ainoastaan Deli-alueen jätimme välistä, koska siellä näytti olevan myyntipöytien edessä ja välissä niin paljon ihmisiä, että eteneminen rattaiden kanssa olisi ollut lähes mahdotonta. Invavessaan / lastenhoitohuoneeseen ei tarvinnut jonottaa juurikaan, joten vaipanvaihdot sujuivat kätevästi.

Kahviloita ja ruokapaikkoja vaikutti olevan siellä sun täällä, mutta mitään kovin houkuttelevaa pysähtymispaikkaa ei löytynyt. Arlanda oli tosiaan hyvä pikkumessuilijoiden ruokkimisen kannalta, mutta itseäni lounasruoan syöminen ei napannut. Kahvilasta ostimme hyvät sämpylät, mutta olisin kaivannut laajempaa nopeasti syötävien ruokien valikoimaa.

Vietimme messualueella noin viisi tuntia, minkä aikana ehdimme paljon ihmetellä tavaroita ja vaatteita, mutta paljon jäi näkemättäkin. Muotinäytöstä seurasimme hetken (Tipunen tykkäsi!), mutta pienempiä työpajoja yms. emme ehtineet seuraamaan. Olimme kaikki kotiinlähdön aikaan väsyneitä (kaksi pienintä myös kiukkuisia), mutta lopulta tunnelma takapenkillä olikin hyvin, hyvin rauhallinen.

Kuvasta ei valitettavasti välity vieno tuhina. :)

Messuseikkailu kahden alle 2-vuotiaan kanssa olisi voinut olla varmasti myös hyvin toisenlainen, joten sen suhteen reissu meni hyvin. Kuitenkin ensi vuonna, jos ja KUN haluan keskittyä enemmän myyntipöytien tutkimiseen, suuntaan messuille yksin ilman jälkikasvua. :D

Yksin en olisi kuitenkaan nyt reissussa selvinnyt, joten iso kiitos seikkailuseurasta ja tarpeellisista apukäsistä Äitiseni!

Se, mitä löytöjä tein ja keitä mielenkiintoisia käsityöntekijöitä löysin, selviää täältä. :)

Taapero + lumi = PO! :)

Lumi oli ja meni, mutta tässä vielä taaperon riemua viime viikolta. Hertsileijaa sentään sitä iloa, kun tyttö alkuihmettelyn jälkeen tutustui lähemmin lumeen! Pihalla oli silmän kantamattomiin valkoista materiaalia, josta voi tehdä mielettömän määrän palloja!

Ulos astuessamme Tipunen näki ensimmäisenä tämän pihan isompien lasten tekemän Pallojen Pallon. "PO PO PO PO PO!!".

Kun suurimmasta hämmästyksestä selvittiin, seuraava riemu tuli pikkulumipalloista, joita voi kantaa, heittää ja vierittää.

Luulin, ettei hymy voisi enää leventyä eikä papatus nopeutua, mutta oli sekin mahdollista. Lumesta voi nimittäin tehdä myös lumiPUPUJA!

Meidän pupuperheemme:

Lumi-ihmettelyn jälkeen kaivoimme varastosta pulkan ja Tipunen pääsi ensimmäistä kertaa ikinä sen kyytiin. Ajelukierroksia vaadittiin pian lisää ja lisää! Pitänee siis ostaa taaperolle pikkuihmisten pulkka, jotta kyydissä on tukevampi istua.

Untuvikko ei taida tänä talvena ihan vielä innostua lumesta, mutta oli silti (tavallaan) menossa mukana. :)

Tihkusateessa

Aamupäivän vaunulenkillä suuntasimme harmaasta ilmasta huolimatta läheiseen puistoon. Pieni sumusade on petollinen kastellessaan ihan hyvin, vaikka pisaroita ei edes tunne! Onneksi perusulkoilukamppeet pitivät sen verran vettä, että Tipunen pysyi kuivana.

Tykkään, tykkään, tykkään! Punaiset kumisaappaat olivat huippuostos ja lahjavillasukat juuri oikean väriset ja kokoiset! Kiitosta vaan niiden neulojalle, ahkerassa käytössä ovat. :>

Värikäs syksy on kiva, mutta myös sateinen syksy on pienissä annoksissa kiva. Sadepäivissä ei ehkä ole samanlaista energiaa kuin aurinkoisissa, kauniissa päivissä, mutta omanlaisensa rauhallinen tunnelma kuitenkin. Tosin rauhallisen tunnelman fiilis taitaa johtua ihan vain siitä, ettei kukaan muu ulkoile sateella ja linnutkin ovat tajunneet mennä sateensuojaan piiloon. Sadepäivä silloin tällöin rauhoittaa ja rentouttaa, mutta monta päivää putkeen alkaa jo vähän harmittaa ja väsyttää.

Harmaiden päivien suurin hyvä puoli taitaa olla se, että usein pikkuväki nukkuu silloin parhaiten päiväunensa.