tiistai 31. maaliskuuta 2015

KUUKAUDEN POSITIIVISET: Maaliskuu

Taas on yksi kuukausi hujahtanut ohi. Maaliskuussa tuli kevät kotiin ja ulos, Tipulassa oltiin flunssassa sekä askarreltiin, leivottiin ja kuvailtiin luontoa. Olemme viettäneet Untuvikon kanssa unikoulua ja taaperon kanssa ehdimme tehdä vielä viimeiset lumikakut ennen lumien sulamista. Tässä on pienimuotoinen kollaasi maaliskuustamme, muiden bloggaajien kollaaseja voit käydä ihastelemassa Pienen Linnun blogissa. :)


Kaikista maaliskuun jutuista en ole edes ehtinyt vielä julkaista postausta, mutta meillä muun muassa juhlittiin 2-vuotiasta Tipusta, tein kivoja löytöjä kirpputorilla ja kylvimme taaperon kanssa rairuohoa. Lisäksi maaliskuussa hyvä mieli on tullut, kun...
  • Untuvikko oppi ryömimään vauhdilla eteenpäin.
  • Olemme syöneet iltapalaksi useaan otteeseen herkullisia salaatteja.
  • Unikoulu on toiminut ainakin välillä - joskus heräämisiä on ollut vain yksi, mutta toisinaan projekti on ottanut takapakkia. Nyt olemme takapakkivaiheessa, mutta ehkä kohta taas unet parantuvat.
  • Pääsin käyttämään kevätkenkiä.
  • Näin, miten valtavan söpö taaperomme on aurinkolasit päässä.

Yksi kuukauden huippuhetkistä oli käynti Hoplopissa taaperon kanssa. Voi sitä riemua ja onnea, kun Tipunen pääsi PUPUN reppuselkään!


Miten sinun maaliskuusi sujui? Olet tervetullut linkittämään postauksiasi maaliskuun mukavista asioista kuukauden positiivisiin. Sieltä voit myös lukea, mitkä asiat ovat ilahduttaneet bloggaajia tammi- ja helmikuussa! :)

15 kommenttia:

  1. Oho, me oltiin ekaa kertaa puolivuotiaan kanssa Hoplopissa. Siellä on niin kivaa vanhemmillakin! En malta tulla trampoliinilta pois. :D Meidän maaliskuuhun kuului 3pv Helsingissä, 3 Köpiksessä, 30 hengen 2vee synttärit ja yksi kotiviikonloppu, joten hulinaa oli. Kivaa huhtikuuta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onnea pienemmälle liikkeellelähdöstä! :)

      Poista
    2. Teillä tosiaan oli vauhdikas maaliskuu! Oikein mukavaa huhtikuuta myös teidän poppoolle! :)

      Poista
  2. Kivoja positiivisia juttuja!

    Onnea kaksivuotiaalle Tipuselle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita kuvia, sinulla tuntuu olleen hyvä maaliskuu. Pääsiäiseen valmistuminen näkyy.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maaliskuu tosiaan oli ihan mukava kuukausi. Kuukauden teema oli aika vahvasti kevät ja juurikin lähestyvä pääsiäinen. :)

      Poista
  4. Voi pientä kananmunanmaalaajaa ... Ja lumessa leikkien ... ihania hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Lumileikkejä piti yrittää viimeiseen asti leikkiä! Tuon kuvan jälkeen olikin maa seuraavina päivinä aivan lumeton.

      Poista
  5. Ihana kuukausi oli teillä! Mekin käytiin maaliskuussa ekaa kertaa HopLopissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoplop oli kyllä kiva uusi tuttavuus! Siellä tulee varmasti käytyä useamminkin. :)

      Poista
  6. Minun maaliskuu vain hujahti! Uskomatonta miten nopeasti kevät on mennyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajan vauhtia minäkin ihmettelen! Kohtahan on jo vappu!

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)