maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kevät tuli kotiin!

Aina syksyllä odotan, koska saan laittaa tummemmat verhot ja matot lattialle, himmentää valoja ja nauttia hämärästä. Sen jälkeen talvella fiilistelen ikkunoista näkyvää valkeutta ja pitkitän joulua. Lopulta kuitenkin yllättäen ja nopeasti iskee suunnaton kevään kaipuu ja kotiin on saatava valoa, värejä ja raikkautta.

Aivan kuten joulu-/talvimattoja ja -verhoja ei voi laittaa paikoilleen ennen marraskuun loppupuolta, ei kevätsomisteitakaan voi vaihtaa ennen helmi-maaliskuun vaihdetta. Kun nyt on useamman päivän lämpötilatkin olleet nollan yläpuolella, en pystynyt enää vastustamaan kevättä.







Oletteko huomanneet, että täysinäisestä herkkukiposta on kovin vaikea saada kuvaa?

Meillä on ollut ikuisuuden keittiönpöydällä Pentikin kynttiläjalka. Se on kaunis, mutta aloin kaipaamaan vähän vaihtelua ja matalammalla olevia kynttilöitä. Kuten kynttiläväripläjäyksestäkin voi ehkä päätellä, olen ehdottomasti kynttiläsisustaja. Kynttilöiden väriä vaihtamalla saa niin helposti ja nopeasti uutta ilmettä huoneeseen! Nyt tarvitsen vain aavistuksen isomman alusen kynttilöille, niin pääsen polttamaankin niitä.



Kynttilöiden kaverina istuskeleva tipu on aiheuttanut suurta riemua taaperolle. Odotankin mielenkiinnolla, millaisen reaktion pääsiäiskoristeet munineen ja pupuineen sitten muutaman viikon päästä saavat!

Olohuoneessa on nyt todellista flower power -tunnelmaa, kun vetäisin riemukkaat verhot tällä kertaa sinne. Tykkään kierrättää verhoja huoneesta toiseen, mutta jostain syystä nämä ovat olleet useimmiten keittiössä. Pelkästään verhot vaihtamalla tuntui, että sohvan ja seinäkukkienkin väri kirkastui huomattavasti!


Myös ulkona alkaa olla pientä kevään tuntua. Lumi on sulanut huimaa vauhtia ja kinosten alta paljastuivat nämä urheat, mutta hieman kärsineet callunat. Haaveilen saviruukkujen tilalle pitkästä valkoisesta puisesta kukkalaatikosta, mutta monista etsinnöistä huolimatta en ole vielä löytänyt sellaista.





Olen valmis. Tervetuloa maaliskuu, tervetuloa kevät!

Jos jäit pohtimaan, miten innostuin keväästä vuosi sitten, kurkkaa täältä tunnelmia viime helmikuulta. :)

Ei ehkä yllätä, että tykkään väreistä ja ne näkyvät myös meillä kotona. Ihailen aina kylässä käydessämme vaaleita, tyylikkäitä koteja ja olen meilläkin sommitellut muutamaan otteeseen valkoisia verhoja ikkunoihin. En ymmärrä, miten valkoinen muiden kodeissa näyttää niin kauniilta, mutta meillä lähinnä aneemiselta!

Mitä mieltä sinä olet? Onko väripläjäys jo vähän liian tuhti ja pidätkö enemmän maltillisista sävyistä sisustuksessa? Vai tuntisitko kenties olosi kotoisaksi oranssin sohvamme nurkassa? :)

20 kommenttia:

  1. Ihana kevät! Täällä meillä sataa parhaillaan lunta, joten ei ole keväästä tietoakaan. Keväisen pirteillä sisustushankinnoilla saa kuitenkin mielen kohti kevättä ja aurinkoa. Eiköhän se kevät sieltä vielä ennätä tännekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustus vaikuttaa kyllä todella paljon mielialaan! Meillä on keväällä ja kesällä kirkkaita värejä, mutta syksyllä enemmän ruskeaa, oranssia ja violettia. Talvella taas on ennen ja jälkeen joulun punaista.

      Poista
  2. Kylläpä teille on pirteää ja keväistä, sekä sisällä, että ulkona!:) Minusta sopii oikein hyvin, mutta mulla on juuri päinvastoin kuin sulla, että ihailen kovasti värejä, mutta oma koti on aika maanläheisesti sisustettu.

    Meilläkin on satanut tänään lähinnä tiskirättejä, ja olo on ollut muutenkin yliväsynyt. Teini palasi pelireissusta Oulusta viime yönä puoli kahden aikaan. Olisin toki saanut nukkua ihan rauhassa, mutta näköjään en osaa.:) Toivottavasti ensi yönä uni maistuu sitäkin paremmin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin teillä on kuvien perusteella todella kaunista kotona, harmonista ja luonnonläheistä! Välillä tulee itsellekin sellainen olo, että kaipaisi kotiin tietyllä tavalla rauhaa ja levollisuutta - silloin tämä väriloisto ei ihan palvele tarkoitustaan, vaan olisi mukava osata käyttää vaaleitakin värejä sisustuksessa.

      Toivottavasti seuraava yö oli unekkaampi! :)

      Poista
  3. Kevään lähestyessä sitä kaipaakin väriä. Meillä oranssi kuuluu enemmän syksyyn ja ruskaan. Keväällä sitten enemmän keltaista tai hempeitä värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa oranssi kuulua kaikkeen paitsi talveen ja jouluun. :D Mulle on ensimmäistä kertaa tänä alkavana keväänä iskenyt hempeät värit! Tuli aivan sellainen olo, että tällä kertaa Tipusen synttäreillä ei ole väriloistoa, vaan valkoista, vaaleanvihreää ja vaaleanpunaista. :)

      Poista
  4. Väriä täytyy olla! Meillä se on vihreä eri sävyissään. ;)

    ps. Pyydä miestäsi tekemään valkoinen kukkaloota. Äkkiäkös sellaisen puusta tekaisee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en ylläty, että teillä on paljon vihreää. :)

      Pitää tosiaan varmaan tehdä kukkalaatikko kotikutoisesti! Harmi vain, ettei meillä ole kovin hyvää puupuuhailupaikkaa, kun ihan taivasalla ei viitsisi sitä väsätä. Myös muutamat tehokkaat koneet varmasti nopeuttaisivat projektia. Katsotaan, miten käy laatikon kanssa!

      Poista
  5. Ihania värejä, piristäviä mutta ei missään nimessä liikaa.
    Minusta teillä näyttää kodikkaalta. Minäkin pidän väreistä mutta nyt olen alkanut tehdä kodistamme enemmän harmoonisen vaaleaa pienillä väritehosteilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei väriä ole liikaa!

      Tiedätkö, mulle on myös muutaman kuukauden ajan pieni sisustusääni päässä huhuillut, että valkoiset kalusteet olisivat kivat - niissä värit korostuisivat paremmin ja koti olisi harmonisempi. Harmi vain, että kaikki kalusteemme ovat nyt pähkinäpuuta. :D

      Poista
  6. Kyllä näistä sai mukavan, keväisen värikylvyn :) Korvissa jo kuulee, kuinka vesi tippuu räystäiltä alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, kiitos. :D Sisustuksellisista värikylvyistä en olekaan kuullut, mutta siinä olisi kyllä ajatusta!

      Poista
  7. Jokainen koti on omistansa sisustama ja silloin kaunein paikka maailmassa asua. Olen minäkin elänyt musta-valko-pelkistetyn vaiheen ja vaalea on kaunista vaiheen. Nyt koti on täynnä kaikenlaista, ehkä liikaakin, mutta mun koti ja paras paikka maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kodin pitää ehdottomasti näyttää itseltä! Ihailen usein telkkarista sisustussuunnittelijoiden sisustamia koteja, mutta epäilen, että jos joku ulkopuolinen tulisi tuunaamaan meidän kotia, ei se enää tuntuisi kodilta. Samoin olisi hirveää, jos kodin pitäisi aina näyttää samalta - erilaiset vaiheet ja kokeilut ovat siis tuttua täälläkin. :)

      Poista
  8. Voiko värejä olla liikaa? Ei minusta - kurkista vaikka meille ;) Kirkkaat, puhtaat värit antavat voimaa ja energiaa... Vielä kun pukeutumiseeni saisin enemmän väriä - nykyisin lähinnä mustaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös kovasti pohtinut, mikä on väriyliannostuksen raja. Mäkään en sitä ole, tietääkseni, vielä saavuttanut. :D Meillä puuttuu musta aikalailla kaikkien vaatteistakin, joten välillä on jo aikamoinen värien sekametelisoppa täällä!

      Poista
  9. Minä täällä taputan pieniä pyöreitä käsiäni yhteen. Kevät on saapunut blogeihin! Ihanan raikkaita kuvia sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Minä myös ihailen suurella innolla blogien keväisiä sisustuskuvia ja henkäilen kauniiden kukkien perään!

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)