Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. kesäkuuta 2014

Mokkapalat

Tein ensimmäistä kertaa koko pellillisen mokkapaloja ja vieläpä palamuotoon. Sekä pohjan että kuorrutteen ohje oli uusi, mutta kokeilu kannatti - leivonnaisista tuli hyviä ja ehdottomasti teen jatkossa mokkapalat ja -kakut tällä reseptillä!


Pohja on tehty Onnellinen Kirsikka -blogista löytyneellä ohjeella hieman mukaillen ja on aivan mahtava! Täytyy myöntää epäilleeni hieman, miten taikinan sekoittaminen onnistuu sähkövatkaimella (pelkäsin taikinan sitkistyvän hetkessä), mutta kokeilu kannatti ehdottomasti. Pohja on kuohkea ja herkullinen! Epäileväisenä kokkina en uskaltanut laittaa ihan koko ohjeen mukaista 6 tl vaniljasokeria, vaan jätin määrän kolmeen. Ihan hyvin olisi kuitenkin voinut laittaa täydenkin määrän. :)

Kuorrute sen sijaan on Maku.fi -sivuilta. Ensimmäistä kertaa siivilöin tomusokerin rasvan joukkoon ja vaikka se olikin hieman hidasta, ei tosiaan ollut paakkuuntumisongelmaa. Selvästi kaipaan kuitenkin harjoitusta kuorrutteen levittämisessä pohjan päälle, sillä olen vähän hidas ja kuorrute ehtii jähmettyä, jolloin siitä tulee epätasainen ja ruma. Tällä kertaa pienet kauneusvirheet sai peitettyä näppärästi suklaalla!

Mokkapalojen pohja:

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 150 g margariinia sulatettuna
  • 1,5 dl vettä
  • 1,5 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu margariini, vesi ja maito. Sekoita sähkövatkaimella nopeasti tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä.


Mokkapalojen kuorrute:
  • 75 g margariinia
  • 3/4 dl kahvia
  • 6 dl tomusokeria
  • 3 rkl kaakaojauhetta

Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Sulata margariini ja lisää joukkoon kahvi. Kiehauta seos. Lisää sokeri margariinisulaan siivilän läpi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä pohjan päälle.


Koristelu:
  • n. 100 g tummaa suklaata

Sulata suklaa mikrossa pienessä kulhossa matalalla teholla ilman kupua ja levitä raitoina kuorrutteen päälle. Muovipussi on näppärä apu. :) Leikkaa kakkulevy paloiksi.


Mokkapalat olivat tällä kertaa laktoosittomia (koristelussa on jälleen Brunbergin tummaa suklaata), mutta seuraavaksi ajattelin kokeilla kokonaan maidotonta versiota korvaamalla maidon kaurajuomalla. Katsotaan, miten käy!

Muoks. Hyvin onnistui maidottomana, klik!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Grillauskokeiluja juhannuksena

Juhannus hujahti nopeasti ja meidän tapaan tänäkin juhlapyhänä keskeistä oli, kuinkas ollakaan, syöminen. :) Vaikka sää ehkä olikin hieman kurja, kesäisiä makuja sentään löytyi - tosin kotimaiset mansikat olivat vielä hieman happamia.


Pääsimme juhannuksena kokeilemaan uutta grilliämme, joka osoittautui varsin mukavaksi kapistukseksi. Harjoittelua grillailu toki vielä vaatii, mutta eivätpä nämä kolme ensimmäistäkään kokeilukertaa hassumpia ole olleet!

Juhannuspäivänä testasimme kasvisvartaiden, kanapihvien ja nektariinien grillaamista.


Vartaat saivat kaksi erilaista marinadia, yrttisen ja chilisen. Kuitenkaan kumpikaan niistä ei maistunut kovin voimakkaasti, joten jatkan hyvän marinadin etsimistä.


Vihreän lasin marinadi

  • 1,5 rkl balsamiviinietikkaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • tuoretta oreganoa ja basilikaa hienonnettuna
  • suolaa ja mustapippuria

Punaisen lasin marinadi
  • 3 rkl valkosipulioliiviöljyä
  • 1,5 rkl sokeria
  • n. 1 tl paprikajauhetta
  • n. 0,5 tl chilijauhetta

Grillatut nektariinit olivat uusi tuttavuus ja tykkäsin niistä. Ehkä ne olisivat voineet olla hieman rapeampia pinnalta, mutta niiden makeuden kanssa chilimarinadi pääsi parhaiten oikeuksiinsa.


Kanapihvien kuvaaminen erikseen unohtui kokonaan, mutta tuolla ne ovat padassa lämmittelemässä. :)


Kanat marinoituivat viitisen tuntia sitruunavalkosipulimarinadissa, joka oli oikein onnistunut valinta. Marinadia oli sopiva määrä noin kahdeksalle ohuelle kanafilepihville.

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • tuoretta oreganoa
  • suolaa ja mustapippuria

Jälkiruuaksi tein mokkapaloja uudella reseptillä (toimi hienosti!) sekä vihdoinkin jo viime kesänä haaveilemaani raparperi-appelsiinijuustokakkua.




Ja vielä kuva kattauksesta. :)