tiistai 1. syyskuuta 2015

Noin vuorokauden retriitti

Muistan joskus aikoinaan hieman naureskelleeni, kun kuulin ensimmäisen kerran retriiteistä. Kuka muka haluaa maksaa siitä, että on hiljaa? Hölmöä, hiljaahan voi olla myös kotona vaikka viikonloppuna! Viimeisten 2,5 vuoden aikana olen kuitenkin alkanut ymmärtää retriitin ajatusta paljon paremmin...

Kun Untuvikko vuosi sitten oli suunnilleen parin kuukauden ikäinen, sovimme Miehen kanssa, että lopetettuani imetyksen ja vauvan öiden rauhoituttua pääsen jonnekin vuorokaudeksi olemaan ihan yksin. Tykkään siitä, että on jotain, mitä odottaa, ja tämä yhden naisen äitiretriitti oli todellakin asia, jota odotin kokonaisen vuoden.

Tiedän, että on monia äitejä, jotka nauttivat vauva-arjesta vauvakuplan sisällä sekä äitejä, jotka tykkäävät olla koko ajan vauvan kanssa eivätkä edes kaipaa irrottautumista pikkuseuralaisestaan. On äitejä, jotka saavat virtaa siitä, että tapaavat lastensa kanssa muita äitejä sekä äitejä, jotka rakastavat laulella, lorutella ja jutella vauvalleen pitkin päivää.

Sitten on myös äitejä, jotka nauttivat siitä, että saavat olla hetken hiljaa, ja jotka lataavat akkuja parhaiten sosiaalisten ympyröiden ulkopuolella. Äitejä, jotka huolehtivat lapsistaan ympäri vuorokauden ja halaavat, pussaavat ja pitävät lähellä, mutta joita jatkuva kylkeen liimautuminen alkaa iltaa kohden jo ahdistaa. On myös sellaisia äitejä, jotka eivät innostu varpaiden laskemisesta jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä ja joille lauleskelu ei ole ollenkaan luonteenomaista.


Kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen kastiin! Niin paljon kuin tykkäänkin olla kotona lasten kanssa, tykkään myös olla välillä yksin. Vaikka ihan vain siivoaisin Miehen ollessa tyttöjen kanssa ulkona, nautin siitäkin suunnattomasti, kun saan tehdän sen yksin ja ilman, että minun tarvitsee huomioida muita kuin imuri ja tiskiharja.

Olen kuitenkin aika huono lähtemään minnekään enkä ole tainnut olla kummankaan tytön vauvavuoden aikana yhtään yötä erossa heistä. Syy ei kuitenkaan suinkaan ole siinä, etten olisi raaskinut viettää yötä erossa murusista, vaan siinä, että on ollut helpointa olla kotona: korviketotuttelun ja pullojuottamiskikkailujen sijaan helpompaa on ollut olla läsnä omien maitojen kera, nopeasti nukahtavana helpointa on ollut käydä itse laittamassa vauva uudelleen nukkumaan ja vauvan harmia säästelläkseksi helpointa on ollut olla lähellä lohduttamassa.


Ajatus omasta viikonlopusta on ollut koko vauvavuoden hyvin vahvasti mielessä ja täytyy myöntää, että se on auttanut jaksamaan. Ei ole vain yksi tai kaksi yötä, jolloin olen noussut reippaasti yli kymmenen kertaa sängystä lohduttamaan Untuvikkoa, purrut hampaita yhteen ja miettinyt, että ensi syksynä saan ainakin yhden yön nukkua ja vain olla.


Se yö oli viimein pari viikkoa sitten! Matkustin helteiseen Porvooseen, kävelin vanhan kaupungin katuja ristiin ja rastiin miettimättä, miten tytöt pärjäävät paahtavassa auringossa, ja huolehtimatta ruoka-ajoista tai vaipanvaihdoista. Käytin ikuisuuden pienissä putiikeissa ihmettelemällä niiden tarjontaa ja pysähdyin valokuvaamaan juuri niin pitkäksi aikaa kuin halusin. Muutamia tekstiviestejä kirjoittelin, mutta muuten olin ihan hiljaa ja nautin siitä, ettei tarvitse keksiä sanottavaa eikä miettiä mitään tärkeää.


Miten retriitti sitten sujui? Palasiko kotiin äiti eheän pitkän pinnan kera?

Pinna on ehkä aavistuksen pidempi, mutta totesinpa taas, ettei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Meillä on nykyisin kotona öisin hiljaisempaa kuin hotellissa, joten nukkumisen suhteen reissu oli hieman yhtä tyhjän kanssa. :D Sen sijaan oli oikein virkistävää miettiä vain itseään ja olla hetki huolehtimatta muista!

Niin mukavaa kuin olikin viettää hieman yli vuorokausi itsekseen, oli kyllä mukava myös kotiutua. Vaikka alkuviikosta vielä olin varma, että voisin istua yksin pimeässä luolassa kokonaisen viikon, en loppujen lopuksi olisi halunnutkaan olla yhtään kauempaa poissa kotoa. Sunnuntaina oli jo kova ikävä niin kahta pientä kuin yhtä isompaakin murusta!

Koska sinä olet ollut viimeksi yksin?
Nautitko omasta rauhasta vai lataudutko parhaiten ihmisten parissa? 

Lisää kuvia ja kokemuksia Porvoosta on luvassa myöhemmin. Siihen asti mukavaa viikkoa sinulle! :)

20 kommenttia:

  1. Olen äiti joka hösää ja höpsöttää koko lapsen valveillaoloajan ja vielä nautin siitä. Kun olen poissa kotoa ja perheeni luota kaipaan sit tunnetta olla tarpeellinen vaikka vain pyllyn pesijänä! Kuitenkin joka ilta pitkän päivän jälkeen nautin hiljaisuudesta yksin. Joskus jopa toivon että Isimies hipsisi yläkertaan hieman aiemmin että saisin oman hetkeni hieman pidemmäksi pimeässä olohuoneessa blogien maailmassa. Syksyllä sytytän vielä kynttilän ja se on täydellinen hetkeni.

    Odotan postausta Porvoosta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanan rauhalliselta iltayöhetkeltä! :) Hiljainen hetki illalla on kyllä korvaamaton. Usein se tulee vietettyä koneella roikkuen ja Miehen kanssa telkkaria katsellen, mutta pitäisi ottaa tavaksi edes osa illoista käyttää johonkin muuhun mukavaan - ehkä sitten saan viimein aloitettua yhden virkkaustyön tai kokeiltua värityskuvia!

      Poista
  2. Mä olen myös sellainen, joka tarvitsee sen oman hetkensä ja itseasiassa kirjottelin siitä blogissakin joku aika takaperin. Taidan varata itselleni jonkunlaisen retriitin ensi keväälle, kun juniorin imetys loppuu. Vähänkö alkoi houkuttamaan joku yhdennaisen kaupunkireissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ehdottomasti kannustan kaikkia harkitsemaan mahdollisuutta yhden naisen kaupunkireissulle! Toivottavasti se onnistuisi sinullakin keväällä! :)

      Poista
  3. Meillä on päivät touhua täynnä, ja kyllä ne omat hetket illalla sohvan nurkassa kirjan tai blogien parissa ovat jotain. En juurikaan kaipaa muuta omaa aikaa, mutta sinun pieni irtautumisesi kuulostaa mahtavalta. <3 Kiva päästä lukemaan siitä pian lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtautuminen oli kyllä mukava ja sinällään hassua, että vaikka odotin sitä kauan ja tykkäsin olla reissussa, niin nyt ei ole sellainen olo, että pitäisi jo odottaa seuraava retriittiä. Pieni hengähdystauko oli siis ihan paikallaan. :)

      Poista
  4. Viimeksi olen tainnut olla yksin viime maaliskuussa. Tajusin silloin, että edellisestä kerrasta oli jo aikaa vuosia. Vaikka viihdyn lasteni kanssa niin totaalinen hiljaisuus on aika ihmeellistä. Etenkin, kun meillä ei hiljaisuutta arkena ole. Vähintään yksi lapsi pitää aina jotain ääntä.

    Kiva on olla toisten seurassa, mutta kyllä yksin olo on mahtavaa. Hiljaisuutta ja omia ajatuksia.

    Ihanaa iltaa sinulle, Emonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että lasten kanssa aika rientää hirmuista vauhtia ja yht'äkkiä havahtuu siihen, että jostain ennen niin jokapäiväisestä asiasta voikin olla ikuisuus. Ja sitten kun saa vaikka tällaisen harvinaisen hengähdystauon, meinaa jo tulla stressi siitä, mitä kaikkea kivaa pitäisi ehtiä tehdä! :D

      Poista
  5. Mä en edes muista milloin olisin ollut yksin! No mun muisti nyt ei nykyään pelaa enää eilisenkään osalta, mutta muutaman tunnin hiljaisuudesta on sentään saanut toisinaan nauttia. Eipä sitä omaa rauhaa ole kyllä tullut kaivattuakaan vaikken suuria ihmismassoja ja hälinää kyllä nykyään usein jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olet saanut edes muutaman tunnin hiljaisia hetkiä! Suurien ihmismassojen ja hälinän keskellä en minäkään ole tainnut hetkeen olla... Ärsyttäväksi hälinäksi tosin mulla riittää ihan sekin, että telkkari ja radio ovat yhtä aikaa päällä ja lisäksi vähintään kaksi ihmistä (usein tuollaisia alle metrin mittaisia) ovat yhtä aikaa äänessä.

      Poista
  6. Itsekin kaipaan välillä omaa aikaa, siis ihan kokonaista päivää yksin. En tiedä milloin onnistuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päivä joskus (lähitulevaisuudessa) toteutuu! On kuitenkin ihan hyvä olla välillä yksin omien ajatusten ja puuhien kanssa.

      Poista
  7. Joskus saan olla tunnin tai pari yksin, mutta sitä en oikeastaan laske yksinoloksi. Varsinkin, kun se yksinolo alkaa yleensä silleen nyt-heti eikä silloin sit oikein osaa tehdä mitään. Toisaalta mä kaipaan yksinoloa, sitä maksimissaan vuorokautta, mutta tiedän etten osaisi vaan olla ja rauhottua. Tai tehdä sitä mitä "ikinä lystää" :D Tää taitaa olla mulle tosi kaksipiippuinen juttu.

    Mutta tässä sun hommassa mua alkoi ihan tosissaan kiehtoa tuo ajatus yhden-naisen-kaupunkireissusta. Se vois olla hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan yhden naisen kaupunkireissua! :)

      Mäkin mietin ennen reissua kovasti, mitä hyödyllistä voisin ottaa mukaan. Pitäisi täyttää vauvakirjoja, kirjoittaa pari sähköpostia ja tehdä sitä sun tätä. Onneksi lopulta päätin olla ottamatta tekemisiä matkaani!

      Poista
  8. Täytyy myöntää, että tuollainen vuorokausi omalle itselle tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen! Äitiys on ihmeellistä, kun tuosta ajatuksestakin tulee jo huono omatunto ;D Järjestin sentään itselleni ja kälylle heinäkuussa äitien illan ja 'ajoin' pojat pois kotoa. Saunaa, poreammetta, kuohuvaa, naposteltavaa. Taksikyydillä syömään ja vielä baarielämää ihmettelemään pitkästä aikaa.. Oikein virkistävä ja hauska ilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitien iltanne kuulostaa mukavalta! :) Mulle ei ehkä niinkään tullut huonoa omatuntoa, mutta meinasin kyllä viime metreillä perua koko homman, sillä "voisinhan mä mennä retriittiin vaikka yläkertaan. Sitten voisin aina välillä käydä halaamassa tyttöjä ja mennä takaisin sängylle istumaan ja olla kuitenkin tavallaan läsnä ja hätätilanteessa apuna."

      Poista
  9. Retriittisi kuulostaa oikein hyvältä!

    Minä en ehkä kaipaa yksin nukuttua yötä (vaikka voi olla että jossain vaiheessa kaipaan, kun perhepedissä nukutaan), mutta varmasti jossain kohtaa olisi kiva viettää muutama tunti ihan vaan itsekseen. Nyt olen ollut pari kertaa itsekseni uimassa ja on ollut virkistävää. Olen uinut ihan rauhassa, mutta riisumiset ja pukemiset on kyllä menneet kovassa kiireessä ja vähän jännittäenkin, lähinnä sitä onko tuttipullolle ollut tarvetta ja onko se kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaiset kotiutumiset kuulostavat niin tutuilta! Nytkin mulla oli kova kiire kotiin ja tuntui, että linja-auto mateli pitkin motaria! Meillä ei ole kumpikaan tytöistä oikein suostunut juomaan tuttipullosta, joten oon aina kipittänyt pika vauhtia kotiin, jos olen hetkenkään jossain pyörähtänyt. Nyt onneksi pystyy olemaan poissa kauemmin kuin sen pari tuntia ja tietää, että kumpikin saa kyllä syödäkseen, jos nälkä yllättää!

      Poista
  10. Kuulostaa aika mahtavalta. Mä olen vähän semmonen, etten osaa olla yksin. Ilomielin pidän välillä lapsi- / kotivapaata, mutta en osaa olla ilman seuraa ja helposti hakeudun vaikka jonkun ystävän luokse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinolo taitaa olla tosi vahvasti luonnejuttu - toiset viihtyvät mainiosti yksin ja toiset taas kaipaavat seuraa. Tärkeintä varmaan on, että jokaisella on itselle sopiva mahdollisuus latautua joko yksin tai hyvässä seurassa. :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)