On myös perheaikakalenterin aika! Näistä linkeistä löydät tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun kalenterit.
Jos et ole huomannut aikaisempia kalentereita, niin kyse on siis tästä:
Meillä seinäkalenteri täyttyy menoista, neuvola-ajoista ja tärkeistä muistettavista asioista. Välillä tulee hyviä ideoita jutuista, joita voisi tehdä koko perheen voimin, mutta tekeminen aina jää, kun pitää hoitaa yhtä sun toista, siivota ja laittaa ruokaa. Samaan aikaan lapset oppivat uusia asioita, eikä äiti ehdi päivittää vauvakirjoja. Kuulostaako tutulta?
Tein meille perheaikakalenterin. Toisaalta ajattelin kirjoittaa kalenteriin päiväkirjatyyliin muistiin, mitä tytöt ovat tehneet tai oppineet. Toisaalta ajattelin käyttää kalenteria hyödyksi suunnitellessani tulevaa kuukautta: mitä syömme seuraavien viikkojen aikana, mitä kivaa voisimme tehdä koko perheen voimin ja mitä kotijuttuja on muistettava hoitaa tämän kuun aikana.
Voit tulostaa kalenterin täältä. Se aukeaa pdf-muodossa ja on tehty A4-kokoiseksi. Kannattaa tallentaa tiedosto omalle koneelle ja vasta sitten tulostaa, niin kuvanlaatu pysyy hyvänä. :)
. . . . .
Tänään olikin poikkeuksellisesti kahden postauksen päivä, kun aamupäivällä mainostin kuukauden positiivisia. Ehdinpä kuitenkin laittaa toukokuun kalenterin jakoon vielä näin huhtikuun puolella!
Perheaikakalenteri on osa Tipulan Hyvän mielen vuosi 2015 -projektia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)