perjantai 8. toukokuuta 2015

VÄRIT KOTONA: Vihreä

Muutaman välipäivän jälkeen jatketaan kotiesittelyä yhdellä ikisuosikillani, vihreällä!

Yksi lemppareitani kodissamme on yläkerran aula ja sen vihreä seinä. Minusta on aina todella vaikeaa valita maaleja pienten malliläpysköjen avulla ja tämäkin vihreä oli aavistuksen voimakkaampi kuin mielikuvani väristä. Loppujen lopuksi sävy kuitenkin osoittautui todella kivaksi ja aulamme on valoisa ja raikas.



Ylläolevassa kuvassa näkyy yksi harvoista viherkasveistamme. Minusta olisi ihanaa, että kotona olisi paljon vihreitä, elinvoimaisia kasveja, mutta niin kauan kuin peukaloni vihertää näin vähän, en raaski käyttää hirveästi rahaa sisäkasveihin. Vielä en myöskään suostu antamaan periksi ja ostamaan tekokukkia, vaikka ne varmasti olisivat helppohoitoisuudessaan juuri minulle sopivia.


Tykkään LOVE-taulustamme! Jo nyt pysähdyn usein taulun eteen ja ihmettelen, kuinka pienet ovat etenkin Untuvikon jalat joskus olleet. Toivottavasti taulu säilyy hyvänä vielä monta vuosikymmentä!


Keittiössämmekin on tänä keväänä vihreä kausi vihreine tekstiileineen. Näin värisisustajana tottakai myös kattokynttelikössä on ympäristöön sopivat tuikut!




Vihreää löytyy myös ikkunakoristeestamme - meidän perhe pöllöinä!


Tällä kertaa haastan mukaan Heidin Ruusumäeltä. :)

Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, niin se on käynnissä täällä. Mikäli arvontapalkinto ei tällä kertaa houkuttele, voit tulla ihan muuten vain kommentoimaan, mikä sinussa on kaunista. Kuulen mielelläni lisää vastauksia! :)

Mukavaa perjantaita sinulle!

Kotimme värit: oranssi, keltainen, punainen, vihreä ja sininen.

24 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Teillä on niin ihanan värikästä, harvoin nykyään näkee missään tällaista väri-iloittelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. :) Mutta tiedätkö, luulen, että olen vähän retkahtamassa retroon sisustuksessa. Sitten väriä vasta onkin!

      Poista
  2. Minusta tuo yläkerran aulan seinä on täydellisen sävyinen. Siinä on riittävästi väriä, jotta se nousee esiin, mutta ei kuitenkaan ime valoa. Kodistanne löytyy muitakin kauniita vihreän sävyjä. Ainakin keltainen ja vihreä löytynevät myös omista väripostaukistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen ja vihreä ovat kivan raikkaita ja energiaa antavia värejä, ja tykkään niistä erityisesti näin keväällä. Ja kesällä. Ja syksylläkin keltainen on tosi kiva. Mielenkiinnolla odotan sinun keltaista ja vihreääsi! :)

      Poista
  3. Vihreä on niin raikas väri. Kodikasta teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös mukavan elinvoimainen väri. Kun nuo kasvit eivät oikein pärjää, pitää lisätä vihreää muilla keinoin. :D

      Poista
  4. Kaunis omenan vihreä aulatila! Vihreä on yksi vanhimmista lemppariväreistäni - se on kulkenut matkassani ensimmäisestä omasta kodistani lähtien... Ensimmäisen vuokra-asuntoni keittiö oli 70-luvun "myrkyn vihreä", mutta se oli se juttu, joka ratkaisi että siitä tuli kotini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minun ensimmäisessä vuokra-asunnossani puolestaan oli keittiössä todennäköisesti myös 70-luvulta asti paikallaan olleet kaapinovet, jotka eivät ihan olleet myrkynvihreät vaan sellaiset hieman ruskeaan tai keltaiseen taittuvat. Niiden kaverina oli yläkaapeissa tummansiniset ovet. :D

      Poista
  5. Ihanaa vihreää :) Meillä oli edellisessä kodissa vihreä keittiö ja tykkäsin siitä kovasti. Ehkä taas jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä keittiö kuulostaa kodikkaalta! Ihailin tässä juuri eräänä päivänä erilaisia retrokeittiöitä, joissa oli voimakkaanväriset kaapinovet. Keittiöt olivat huikean hienoja, mutta ehkä pitäydyn jatkossakin näissä turvallisen valkoisissa ja valoisissa kaapinovissa. :)

      Poista
  6. Oi, kaunista! Ihana nähdä näitä värejä muiden kodeissa kun itse en nyt oikein osaa niitä käyttää.

    Erityisesti tuo teidän aula on kaunis, todella valoisa ja raikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aula on kyllä kiva! Harmi vain, että siellä tulee nyt vietettyä melko vähän aikaa, mutta ehkä jonain päivänä saan sinne oman pienen työpisteeni ja pääset nauttimaan aulan tunnelmasta enemmän. :)

      Poista
  7. Vihreä on aina kaunis, myös tuollaisena hempeänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hempeän vihreän lisäksi tykkään paljon oliivin- ja sammaleenvihreästä. Vihreästä löytyy paljon kauniita sävyjä! :)

      Poista
  8. Onpa kivoja kuvia! Minä olen hiljattain löytänyt kompromissin huonekasvien ja tekokukkien välillä: yritän ostaa joka viikko kotiin leikkokukkia. Tuore kimppu vie huomion pois vieressä nahistuvasta viherkasvista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio kompromissi! :D Minä myös olen pohtinut, että voisin tänä kesänä yrittää tsempata luonnonkukkakimppujen kanssa. Ihan vain muutamakin kukka pöydällä olisi kivaa piristystä. :)

      Poista
  9. Ihana taulu ja kivat vihreät!<3 Vihreätä voisin itsekin lisätä meille. Olen hieman pyöritellyt mielessä sellaista vihreän-harmaata seinää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreän-harmaa seinä kuulostaa tyylikkäältä ja mielenkiintoiselta väriyhdistelmältä! Jännityksellä odotan, mitä kaikkea saat aikaiseksi kesän aikana. :)

      Poista
  10. Vihreä on yksi suosikki väreistäni! Omassa huoneessani sitä esiintyy mm. seinisssä, päiväpeitteessä yms. :)

    Taulu kyllä on todella hieno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, vihreä huoneesi on varmasti ihana! Suosikkivärien keskellä on hyvä viettää aikaa ja ainakaan itselleni ei ehtinyt koskaan tulla yliannostusta huoneeni keltaisista seinistä, päiväpeitosta ja matoista. :D

      Poista
  11. Oi tuo Haiskuli-muki on niin söpö! :) Ihanan raikas sisustus teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin mukiin heti ensisilmäyksellä! Se on kuitenkin jäänyt aika vähälle käytölle, sillä totesin teen olevan täysin mahdotonta juoda mukista, joka kuumenee hetkessä polttavan kuumaksi.

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)