Olen pari kertaa aikaisemminkin tehnyt viljattomia, maidottomia ja kananmunattomia mokkapaloja, mutta nyt hieman muutin ohjetta. Vehnäjauhoon tehtyihin mokkapaloihin verrattuna nämä hajoavat aavistuksen verran helpommin, mutta ne pystyy kuitenkin hyvin leikkaamaan ja siirtämään ehjänä lautaselta toiselle. Kuorrutuksen makeus myös korostuu näissä enemmän, joten itse ehkä laittaisin seuraavalla kerralla vielä ohuemman päällikerroksen.
Mokkapalat on tehty n. A4-kokoiseen vuokaan, mutta taikinamäärä sopii myös perinteiseen piirakkavuokaan. Pellillistä varten tuplaa ainekset!
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl riisijauhoja
- 1,75 dl perunajauhoja
- 2 rkl kaakaojauhetta
- 3 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 dl vettä
- 75 g maidotonta margariinia
Voitele vuoka tai käytä leivinpaperia uunipellin päällä. Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon vesi ja margariinisula. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Kuorrutus
- 50 g maidotonta margariinia
- 2 rkl kahvia
- 3 dl tomusokeria
- 1 rkl kaakaojauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Sulata margariini kattilassa ja lisää joukkoon muut aineet. Kuumenna ja anna kiehahtaa. Anna jäähtyä hetki ja levitä kuorrutus kakun päälle.
Kakku on koristeltu tällä kertaa vehnätärkkelystä sisältävillä nonparelleilla, mutta toki koristeeksi voi laittaa jotain muutakin - vaikkapa tuoreen mansikan tai maidotonta tummaa suklaata.
Viljattomat ja gluteenittomat leipomukset ovat minulle melko vieraita, joten tällaiset uudet kokeilut ovat aina mielenkiintoisia. Koska mokkapalojen pohja maistui nyt hyvältä ja pysyi melko hyvin koossakin, voisinkin kokeilla jossain vaiheessa viljattoman, maidottoman ja munattoman täytekakun tekemistä. Katsotaan, miten käy! :D
Kivaa ja herkullista viikonloppua sinulle!
Nyt muuten voi käydä linkittämässä postauksia kuukauden positiivisiin!
Herkullisia! Ihanan värisiä ruusuja :) Iloista viikonloppua!
VastaaPoistaRuusut ovat kyllä ihanat! En muista, onko meillä ennen ollutkaan tuollaisia, joissa yhdestä varresta tulee monta pientä ruusua. :) Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle!
PoistaTällaisilla ohjeilla on käyttöä kotitalouden tunneilla, joskus kun sattuu olemaan moniallergisia oppilaita. Täytyy ottaa tämä ohje talteen.
VastaaPoistaMä tein ristiäisiin Hellapoliisin ohjeella gluteenittoman mokkapalat tai siis suklaa-toffeeleivokset mokkapalapohjalla eikä kukaan edes huomannut, että on gluteenitonta :)
Voisiko tuon veden sijaan käyttää esim. kauramaitoa?
Mulle nämä gluteenittomat / viljattomat leipomukset ovat ihan uutta aluetta, joten on ollut kiva huomata, että myös useammalla raaka-ainerajoituksella pystyy leipomaan hyviä tuotoksia. :)
PoistaVeden sijasta voi hyvin käyttää kauramaitoa! Jos vehnäjauhot taikinassa eivät haittaa, niin tämä on tällä hetkellä lempparini munattomista ja maidottomista mokkapaloista: http://tipulassa.blogspot.fi/2014/07/mokkapalat-maidottomana-ja-munattomana.html
Riisi on vilja. Olisi kiva ettei puhuta asioista väärillä nimillä.
VastaaPoista