lauantai 31. tammikuuta 2015

KUUKAUDEN POSITIIVISET: Tammikuu

Hyvän mielen vuosi 2015 -projektin myötä olen listaillut tammikuun ajalta mukavia asioita. Tässä on siis muutamia juttuja, jotka ovat saaneet Emosen iloiseksi tässä kuussa. :)

  • Kävin kampaajalla ja tukka ei ole enää ylikasvanut.
  • Pääsin pitkästä aikaa jumppaamaan ja jaksoin pomppia melkein koko tunnin. Lihaskunnossa huijasin vähän, mutta sain silti loppuviikoksi kipeät lihakset.
  • Teimme Tipusen kanssa lumienkeleitä ja taapero tykkäsi!
  • Untuvikko on nukkunut päiväunia myös paikoillaan olevissa vaunuissa.


  • Tammikuun arvonta sai paljon osallistujia.
  • Tipulaan on löytänyt tiensä monet uudet lukijat ja teksteihin tulee mukavia kommentteja.
  • Ilahduta bloggaajakaveria -haaste on levinnyt upeasti!
  • Kauniit tulppaanit koristivat keittiönpöytää.


  • Herkkulakko on pitänyt, vaikka erityisesti iltaisin on tehnyt mieli sokerista naposteltavaa.
  • Tipunen ja Untuvikko ovat löytämässä toisensa ja pikkusisko hekottaa, kun isosisko tulee naurattamaan tai edes kävelee läheltä ohi.
  • Pääsimme Miehen kanssa ulos syömään kahdestaan. Tosin kellosta piti huolehtia ja keskustelukin pyöri lähinnä tyttöjen ympärillä, mutta kivaa oli silti!
  • Olemme ehtineet nähdä ystävä-äitiä ja -taaperoa.
  • Sain aikalailla valmiiksi ikuisuusprojektin Askartelutarvikkeet ja -materiaalit järjestykseen.

Mitä positiivista sinun tammikuussasi on ollut? Tervetuloa jakamaan mukavia asioita Kuukauden positiiviset -osioon TÄNNE! Linkki löytyy myös tuolta ylhäältä bannerin alta. Voit linkata muiden luettavaksi joko koko kuukautta koskevan kirjoituksen tai jonkin hyvänmielen postauksen tammikuulta. :)

15 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Pitäisi alkaa pitämään kiitollisuus-journalia :)

    VastaaPoista
  2. Ihana positiivisuuspläjäys! Voisin ottaa itsekin osaa kunhan kerkiän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa osallistumaan, se olisi kivaa! :) Linkitys sulkeutuu 8.2. joten siihen mennessä kannattaa osallistua!

      Poista
    2. Osallistuin :) Teen yleensä muutenkin kuukauden kokoamispostauksen, mutta näinhän siitä tuli paljon positiivisempi.

      Poista
  3. Oletko muuten huomannut tämän? ;)
    http://www.pinkbubble.fi/2015/01/blogikuukausi-tammikuun-tapahtumat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen! Ja olen sitä myös hykerrellyt pariin otteeseen. Suuri asia pienelle Tipulalle ja Emoselle! ;)

      Poista
  4. Ihania hetkiä. Pieni hetkikin miehen kanssa kahdestaa piristää, kuin myös kampaajalla käynti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Niin ihania kuin tytöt ovatkin, pieni pyörähdys kodin ulkopuolella ilman söpöysduoa on välillä ihan piristävää. :)

      Poista
  5. Jälleen niin kiva idea! Erinomainen idea.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että tykkäät! Tervetuloa linkittämään postaus mukaan! :)

      Poista
  6. Kävin lisäämässä omani kuukauden positiiviset osioon. :) Kiitos kun kävit minulle asiasta vinkkaamassa! :) Aika tuntuu just nyt olevan niin kortilla tähän tietokoneella oloon, että olisi mennyt kyllä ihan sivusuun taas tämä mainio ideasi! Ihanaa sunnuntaita teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kun tulit linkkaamaan postauksesi! Se toi ainakin minulle suuresti hyvää mieltä, joten hienoa, että jaoit sen Kuukauden positiivisiin! :)

      Poista
  7. Tämä on kiva postaus. :) Pitäisi itsekin joskus listailla omia kuukauden positiivisia juttuja. Muuten eilen jätin oman postaukseni kuukauden positiiviset osioon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listailin positiivisia juttuja pitkin kuukautta, mikä oli hyvä asia, sillä en olisi kuun lopussa muistanut enää puoliakaan tammikuun kivoista asioista. Kuun lopussa olikin kiva lukea, mitkä asiat ovat ilahduttaneet viime viikkoina.

      Hienoa, kiva kun osallistuit positiivisten postausten jakamiseen! :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)