torstai 28. tammikuuta 2016

TEE ITSE: pyykkipoikien pikatuunaus

Olen edelleen ihastunut servetteihin ja decoupage-lakkaan ja tällä kertaa tuunasin pyykkipojista enemmän omannäköisiä. Näitä tein joululahjaksi nipullisen ja nyt myös itselle - enää ei tarvitse jännittää kuiva-ainekaappia avatessa teippien pysyvyyttä eikä sitä, onko jokin pusseista kaatunut ja levinnyt hyllylle!



Oi värejä! Puisiin pyykkipoikiin on siis levitetty kerros decoupage-lakkaa ja aseteltu päälle sopivankokoinen pala servettiä. Servetistä käytetään vain ylin kuviollinen kerros eli useimmista pitää ottaa pois kaksi valkoista paperikerrosta.

Kun servetti on paikoillaan, levitetään päälle kerros lakkaa ja annetaan kuivua. Kuivumisen jälkeen toistetaan lakkaus vielä kaksi kertaa, jolloin pinnasta tulee kestävä. Helppoa ja nopeaa!


Servettipäällysteiset pyykkipojat tuntuvat kestävän ihan hyvin käyttöä. Vielä ei teepusseissa olevissa näy mitään muutoksia ja myös pakastimeen päätyneet hernepussinsulkijat vaikuttavat tähän asti olevan ok.


Olen tuunaillut tässä viime aikoina yhden toisenkin hauskan servetti & decoupage-lakka -työn, josta laitan kuvia pikimmiten. Tällaiset helpot, vähän sotkevat ja värikkäät työt ovat ihan mun juttu! :D

Kivaa ja värikästä päivää sinulle! :)

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

16 kommenttia:

  1. Hei! Kiva idea, voisin itsekin kokeilla. Pyykkipoikia käytän paljon pussien sulkijoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aikaisemmin pusseja teipattu vähän paremmalla ja heikommalla menestyksellä, mutta nämä pyykkipojat ovat kyllä näppärät. Niitä on ilo käyttää, kun miellyttävät omaa silmää. :)

      Poista
  2. Kiva idea! Voisin näillä pyykkiäkin kauniilla ilmalla ulkona ripustaa - olisi hauskan näköistä... Pakko kokeilla!
    Värikästä iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin samaa! Yllättävien sadekuurojen kanssa pitää varmaan vain olla aika tarkkana tai saattaa tulla väriläiskälakanoita. :) Pitäisikin testata, miten hyvin lakatut servetit kestävät kosteutta!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Mä myös ihastuin väreihin - melkein teki mieli jättää ne kippoon näkyville, mutta kyllä ne lopulta päätyivät tuonne kuiva-ainekaappiin. :D

      Poista
  4. Ihanat värit! Olen tehnyt samalla tekniikalla pyykkipoikia juomalasien merkeiksi. Jokaisella perheenjäsenellä on omansa. Näin ei tarvitse jokaiselle juomiskerralle ottaa uutta lasia, kun merkistä tunnistaa oman lasinsa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio idea, kiitos! Meillä tytöillä on omat mukit, mutta silti saadaan miehen kanssa sekoitettua lasimme tai unohdettua omamme jonnekin. Pitäisi ehkä harkita samaa pyykkipoikakikkaa! :)

      Poista
  5. Kauniita pyykkipoikia! Sinulla riittää ihania ideoita ❤ . Vuorokauteen tarvitsisin lisätunteja, että ehtisin kaikkea kokeilemaan :D. Se kyllä taitaa olla aika yleinen toive.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Lisätunnit kyllä kelpaisivat tännekin! Toinen näppärä juttu olisi tosi iso pöytä (jossain syrjässä poissa katseilta), jonne keskeneräiset työt voisi huoletta jättää odottamaan jatkoa!

      Poista
  6. Mahtava idea ja kuinka kauniin värisiä. Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! :) Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinne!

      Poista
  7. Hei näitä minunkin on pakko tehdä! Niin ihania värejä! :)
    Taidankin mennä vielä tänään servettiostoksille. Kiitos tästä ideasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla että innostuit! :) Meiltä ei taida lähiaikoina loppua servetit kesken... Saan siis tuunailla näillä samoilla väreillä vielä aika kauan. :D

      Poista
  8. Ihanan näköisiä ja oikeestihan nuo on helppoja tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nuo olivat tosi helppoja ja nopeita! Tuntui, että lakkakin kuivui pyykkipojissa jotenkin nopeammin - ehkä se oli tuo suht pieni pinta-ala, joka nopeutti asiaa. :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)