AINEKIRJOITUS: Valkoinen unelma

Hän makoili valkoisella lakanalla, raotteli silmiään ja lipoi huuliaan. Katsoin miestäni ja ihmettelin, kuinka suloinen vastasyntynyt voikaan olla.

Kurkkaan keittiöstä olohuoneeseen. Siellä hän istuu sohvalla valkoinen pupu kainalossaan ja nypeltää mekkonsa helmaa. Hänen sukkahousunsa ovat myttyrällä, hiukset kahdella saparolla ja jalat vispaavat hermostuneena edestakaisin. Hän ei jaksaisi millään odottaa, että vieraat saapuvat ja hänen 5-vuotissynttärinsä alkavat! Hän kertoo, kuinka paljon kakkua aikoo syödä ja mitä kaikkea hänen täytyy ehtiä näyttää isovanhemmilleen. Suoristan sukkahousut, laitan kukkamaljakon paikoilleen ja ihmettelen, kuinka isoksi hän onkin jo kasvanut.

Koko päivän olen miettinyt häntä, jännittänyt ja yrittänyt ohessa keskittyä omiin töihini. Kotiin tullessani hän juoksee innoissaan luokseni ja kertoo silmät tuikkien, kuinka hieno ensimmäinen koulupäivä oli. Hänen vieressään istuu Maija ja muutenkin luokalla on paljon tuttuja lapsia. Hän esittelee valkoista, uutuuttaan kiiltelevää harjoitusvihkoaan ja kysyy, voimmeko heti päällystää sen.

Kun valkoiset lumihiutaleet leijailevat maahan, käperryn sisällä torkkupeiton alle katsomaan televisiota. Hän tulee istumaan viereeni, aivan kiinni kylkeen ja kertoo lähestyvästä tet-viikosta. Jaan peittoni hänen kanssaan ja sammutan television. Hän jatkaa jutteluaan.

Katselen valkoista nenäliinaa kädessäni ja kuuntelen Gaudeamus igituria. Pohdin, miltä voileipäkakku mahtaa maistua, onko kahvia tarpeeksi ja muistinko laittaa muut juomat jääkaappiin. Harmittelen, miten vieläkään en osannut tehdä täydellistä kakkua. Hän hymyilee ja suoristaa lakkiaan.

Istun jakkaralla teekuppi kädessäni ja katselen pienen yksiön valkoisia seiniä. Pohdin, kuinka usein kehtaan tulla kyläilemään. Hän kertoo suunnitelmistaan ja ideoistaan, näyttää kurssilukujärjestystä ja miettii, ehtiikö harrastaa iltaisin. Hän availee pahvilaatikoita, levittää tutun maton lattialle ja asettelee palmuvehkan ikkunalaudalle. Ennen lähtöäni piilotan yllätyksen astiakaappiin, sillä tiedän hänen ilahtuvan.

Hän seisoo edessäni valkoisessa mekossaan ja pohtii, millaiset korvakorut sopivat pukuun parhaiten. Hän suunnittelee kampaustaan, muistaa ettei ole vielä vahvistanut pitopalvelua ja epäröi, ovatko pöytäkoristeet sittenkään sopivat. Minä mietin vain, kuinka onkaan onni, että hän on löytänyt vierelleen loistavan, rakastavan ihmisen.

Ja ehkä joskus jonain päivänä katson hänen vastasyntynyttään makoilemassa valkoisella lakanalla, raottelemassa silmiään ja lipomassa huuliaan. Katson miestäni ja ihmettelen, kuinka vauva voikaan olla aivan tyttäremme näköinen.

. . . . . . . .

Minun valkoinen unelmani on suuria haaveita ja vahvaa uskoa hyvään huomiseen. Muita kirjoituksia samalla otsikolla voit käydä lukemassa Mammalaiffii-blogista. :)