Kuten otsikosta voi arvata, meillä on ollut täällä viime aikoina yksi kipeä - nyt jo tosin parantunut - Tipunen. Lisäksi täältä löytyy kuitenkin myös äiti, jolla on valtavan huono omatunto taaperon sairastamisen johdosta.
Jostain syystä venkoilu ruokapöydässä saa minut ärtymään paljon nopeammin kuin mikään muu asia. Siksipä taaperollakin muutamat ruokailut jäivät viime viikolla lyhyiksi, kun syöminen tai ainakaan sillä hetkellä edessä oleva ruoka ei kiinnostanut. Ruokailuhetkien ulkopuolella Tipunen oli oma itsensä ja kun uusia hampaitakaan ei ollut havaittavissa, diagnosoin Googlen avustuksella syyksi tyypillisen 2-vuotissynttäreiden läheisyydessä ilmenevän nirsoilun ja rajojen kokeilemisen.
Voi kuinka väärässä olinkaan.
Muutaman temppuilupäivän jälkeen taapero alkoi vaikuttaa muutenkin kipeältä ja lopulta oireille saatiin selityskin: mahatauti. Osaatteko arvata, kuinka suurta syyllisyyttä tunsin, kun olin kiukustunut täysin turhaan suloiselle reppanalle, joka ei vain osannut kertoa, ettei ruoka maistu pahan olon takia? Voin kertoa, että huono omatunto oli, ja on jossain määrin edelleen, valtava.
Yritän suhtautua äitiyteen ja lapsiin rennosti, enkä hirveästi vertailekaan itseäni tai tyttöjä muihin. En myöskään stressaa tai pyörittele päässäni, mitä kaikkea (ikävää) voi mahdollisesti tapahtua tulevaisuudessa. Minun heikko kohtani on kuitenkin huono omatunto ja itseni soimaaminen: milloin olen luullakseni unohtanut antaa taaperolle takapenkille kaveriksi Matkapupun, miten en ole tajunnut harmin syynä olevan puhkeavat hampaat tai kuinka taas unohdin tuoreet kasvikset ruoalta. Huonon omatunnon saa varmuudella myös silloin, kun väsyneenä aivan tarpeettomasti ärähtää tai tiuskaisee tytöille.
Useimmiten soimaan itseäni tehokkaasti vain hetken enkä jää murehtimaan asiaa pitkäksi aikaa. Välillä, kuten nyt mahatautiepisodin kanssa, asia jää kuitenkin vaivaamaan ja painamaan mieltä. Onneksi taapero ei tunnu asiasta olevan moksiskaan ja sai kipeimpinä päivinä syödä ja juoda lähestulkoon ihan mitä vaan ihan missä vaan.
Osaatko sinä tunnistaa aina, milloin kyseessä on oikea harmi?
Entä löytyykö täältä minulle huonon omatunnon potijatoveria?
Mammaliigassa muuten pohditaan tällä viikolla äitiyttä. Tervetuloa perjantaina lukemaan, mitä ajatuksia minulla on siitä. :)
Olen itse samanlainen! Olen suht tiukka ja etenkin ruokapöydässä vaadin käytöstapoja. Väsyneenä tulee joskus ärähdettyä turhaan ja turhan herkästi ja silloin kyllä kaduttaa.
VastaaPoistaMutta olemmehan me äiditkin vain ihmisiä ja kaikilla on joskus huonopäivä ja silloin pinna palaa herkemmin.
Ei saisi olla niin ankara itseään kohtaan, mutta jos jostain saisi ostettua pidempää pinnaa voisin ostaa sellaista varastoon pahanpäivän varalle. ;)
Pinnavarasto olisikin hyvä, sillä joinain päivinä sitä tuntuu olevan ylimääräistäkin! Toisina päivinä sen sijaan itseäkin harmittaa, kun huomaa ärsyyntyvänsä turhan helposti. Toisaalta ainakin omalla kohdalla kuulemma se, minkä verran ärsytys näkyy ulospäin, on paljon vähäisempää kuin miltä itsestä tuntuu.
PoistaMinäkin poden helposti huonoa omatuntoa! Olisi tämä äitiys paljon helpompaa, jos olisi ennustajan lahjat ja tekstityslaite lapsiin. Mutta harmi kun täytyy vain oman arvailun ja päättelyn varaan jättää tulkitseminen.. :/
VastaaPoistaTekstityslaite, todellakin! Mä toivon, että nämä päättelytehtävät ainakin jossain määrin helpottuvat sitten, kun tytöt oppivat kunnolla puhumaan ja kertomaan asioita. Tosin silloin ratkottavat pulmat ovat varmasti paljon moniulotteisempia kuin nyt.
PoistaHyvä että pieni on jo parantunut :)
VastaaPoistaItse olen ärähtänyt pojalle, kun oli monta päivää vaib kiukkuillut kaikesta. No syy selvisi: maha oli kipeänä koska siirryttiin normi maitoon. Silloin tuli itsellä niin typerä olo ja syyllistin itseäni, etten ollut osannut lukea lastani oikein.
Eilenkin poika kiukutteli ja ihmettelin että mikäs nyt on. Muuten niin iloinen poika. No aamukakka tuli vasta päikkäreiden jälkeen, jolloin poikakin muuttui taas omaksi itsekseen.
Joskus olisi kiva, että äideille jaettaisiin jotkut kristallipallot, mistä voisi nähdä kiukkujen syyn.
Kristallipallo kuulostaa näppärältä. :) Välillä tosiaan tuntuu, että pitäisi kirjoittaa kaikki päivän tapahtumat muistiin, sillä harmin syy voi olla jokin juurikin noin selvä kuin maidon vaihtaminen, mutta se ei vain tule mieleen kaiken muun kiireen ja tapahtumien keskellä. Ja toisaalta mä ainakin olen näppärä keksimään lähiajoilta harmiin monta erilaista selitystä, joista jokainen on omalla tavallaan hyvin todennäköinen ja mahdollinen.
PoistaPotijatoveri ilmoittautuu! Kuulostaa niin tutulta. Ja jaksan kyllä soimata itseäni, hyvinkin pienistä asioista... Voi meitä äitejä :)
VastaaPoistaHei potijatoverini! Mukava kuulla, että löytyy muitakin potijoita, mutta toivottavasti ajan myötä itsemme soimaaminen vähän lievenee. :)
PoistaKun toinen ei oikein osaa vielä itseään ilmaista niin enpä minäkään osaa aina kenkkuiluja sairaudesta erottaa. Meillä tosin soppaa sekoittaa myös pojan normaalit oireilut eli kiukuttelu on tullut tulkittua väärin ja päinvastoin. Pitäisi olla joku laite millä saisi syyn selville niin pääsisi vanhemmat helpommalla :D
VastaaPoistaMä kovasti odotan, että tytöt puhuvat enemmän ja osaavat edes suurin piirtein kertoa, sattuuko johonkin oikeasti, harmittaako muuten vain vai onko kyse jostain ihan muusta. Ehkä sitten alan potea huonoa omatuntoa siitä, miten olisi pitänyt fiksummin vastata ja reagoida harmituksiin!
PoistaMinäkin olen mestari syyllistämään itseäni. Mutta joku (psykologi) sanoi joskus että minkään sukupolven ei ole mahdollista kasvattaa täysin traumatonta seuraavaa sukupolvea. Äitiys ei ole suoritus, josta jaetaan arvosanoja. Jokainen meistä yrittää parhaansa omalla tavallaan ja sen on pakko riittää.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua! <3
Hyvin kirjoitettu! Mä olen kuullut myös lapselle olevan parempi se, että vanhempi ei ole täydellinen vaan tekee virheitä ja mokaa, kuin se, että kaikki menisi aina ihan oikein ja nappiin. Koska kukaan ei ole yli-ihminen eikä täydellinen, niin tosiaan parhaansa yrittämisen on riitettävä - ja olisihan se lapsillekin aika raskas esimerkki, jos vanhemmat eivät koskaan mokaisi tai erehtyisi ja jos he yrittäisivät pyrkiä samaan virheettömyyteen.
PoistaMeillä kävi marraskuussa samalla tavalla, mitään ei syöty ja mua hermostutti, yöllä sitten oksennettiin. Ja meni pitkään ennen kuin jälkikäteenkään suostui syömään!
VastaaPoistaMahataudit ovat kyllä kurjia erityisesti näin pienillä, kun eivät osaa kertoa huonosta olosta! Onneksi teille ei tainnut tällä kertaa tulla mahatautia? Meillä nimittäin ruokahaluttomuus alkoi juuri niihin aikoihin, kun kävitte.
Poista