Syksyn tuulet puhaltavat Tipulan joulun lisäksi toisenkin blogin pyörimään! Blogin kirjoittaminen on kivaa, mutta aina välillä tuntuu siltä, että omien juttujen lisäksi kaipaisi jotain muutakin. Erilaisiin haasteisiin on kiva osallistua, mutta sekin on hieman ulkopuolista tekstien lukemista ja kommentoimista. Mikäpä siis avuksi ongelmaan? Yhteisblogi!
Tänään päivänvalon näki Pieni teehetki -blogi, joka on kolmen naisen yhteinen blogi. Arvatkaa vaan, olenko innoissani! OLEN! Teehetkestä löytyy kotia, ruokia, diy-töitä ja ties vaikka mitä, kun tästä oikein pääsemme vauhtiin. Mukana on minun lisäkseni kaksi mainiota naista, joiden blogeja olen seurannut jo pidempään ja joiden kanssa oli hienoa päästä pyörittämään samaa blogia. Käyhän kurkkaamassa, ketkä kaksi mahdollisesti sinullekin tuttua kirjoittajaa löytyvät Teehetken takaa! :)
Erityisesti tykkään yhteisessä blogissamme siitä, että sieltä löytyy myös konkreettisesti yhteisiä postauksia. Jos siis olet harmitellut tähän asti sitä, kuinka blogeista löytyy aina esimerkiksi vain tietyntyylisen kodin kuvia, niin nytpäs löytyykin samasta asiasta kolme näkemystä!
Huikeaa lauantaita sinulle ja tulehan kurkkaamaan, mitä olemme saaneet aluilleen!
Ehdit muuten vielä tämän päivän ajan osallistua suloisen pupupipon arvontaan! :)
Kurkistin ja hyvältä näyttää :) Siellähän oli pari muutakin "tuttua" :)
VastaaPoistaKivaa viikonloppua!
Kiva, kun tulit kurkkaamaan! Ajattelinkin, että monelle löytyy tuttuja kirjoittajajoukosta! :)
PoistaOnnea uudelle blogille, pitääpä tutustua sielläkin :). Käythän kurkkaamassa blogissani, sieltä löytyy blogillesi tunnustus :).
VastaaPoistaTervetuloa tutustumaan! Ja kiva, tulenkin heti kurkkaamaan blogiasi! :)
Poista