perjantai 2. lokakuuta 2015

ASKARTELE: syysaskarteluita taaperoiden kanssa

Nyt, kun pienemmän taaperomme syömisinnokkuus tavaroita ja esineitä kohtaan on vähentynyt huomattavasti, päätin kokeilla, kuinka onnistuu askarteleminen 1- ja 2-vuotiaiden pikkukavereiden kanssa. Kyllähän se onnistui! Askartelut sujuivat paremmin kuin odotin (eli kukaan ei edes yrittänyt syödä sormivärejä eikä liimaa ollut kenenkään hiuksissa), mutta ymmärrän kyllä silti hyvin, jos päiväkodissa ei ihan joka päivä askarrella pienimpien ryhmässä...

Emme ole askarrelleet ikuisuuteen ja Untuvikko ei ole oikeastaan vielä koskaan mihinkään askarteluun kunnolla osallistunutkaan, mitä nyt kokeillut puuvärejä ja silpunnut paperia. En tiennyt siis yhtään, millainen reaktio tytössä heräisi ja olin kyllä ällikällä lyöty. Tipunen on aina tykännyt näpertää ja keskittyä, joten hänen kohdallaan ei askarteluinnokkuus aikoinaan hämmentänyt. Nyt sen sijaan hämmästyin valtavasti, kun Untuvikko pomppi riemusta syöttötuolissa saadessaan asetella lehtiä kontaktimuoville. Jestasjee!

Olemme tässä viime aikoina tehneet siis pari erilaista askartelutyötä. Oi ihana syksy ja syyslehdet!

Lehtiä kontaktimuovin välissä


Ensimmäiseksi teimme lehtisateen tuulikaapin oveen. Tytöt kiinnittivät lehtiä kontaktimuoville ja homma onnistui helposti molemmilta. Untuvikon kanssa välillä suoristin parit lehdet ja vähän autoin, kun koko käsi meinasi olla kiinni muovissa, mutta selvästi suurimman osan lehdistä tyttö sai itse kiinnitettyä.


Kun kontaktimuovi oli täynnä lehtiä, liimasin päälle toisen palan muovia ja lehdet jäivät siististi kahden läpinäkyvän muovin väliin. Alunperin muovit olivat neliskulmaisia palasia, mutta leikkelin niistä lehdenmallisia. Jos lehtiä (tai minkä mallisia palaset sitten ovatkaan) ei halua kiinnittää ikkunaan, ne voisivat olla melkoisen veikeitä myös esimerkiksi roikkumassa jostain!


Tipunen innostui tekemään lehdistä pupunpäitä. Vasemmassa alareunassa on mallipupu ja muut taapero asetteli itse paikoilleen. Erilaisia lehdistä tehtyjä eläinhahmojahan on valtavasti ja erityisesti hieman isommat lapset innostuvat niistä varmasti. Esimerkiksi täältä löydät paljon ideoita lehtieläinaskarteluihin!

Puput piilossa lehtikasassa

Meidän syystöiden teema nyt sattuneesta syystä ovat puput, joten tässä työssä teimme joukon pupuja telmimään lehtikasaan / lehtisateeseen. Pupufanin ilme oli melkoinen, kun omalla kädellä pystyi painamaan pupunpäitä! Sormiväriä on siis levitetty kämmeneen sekä etusormeen ja nimettömään.


Sormivärimme, jotka muuten ovat kertakaikkisen mainiot, eivät toimineet kauhean hyvin värillisellä taustapaperilla, mutta onneksi puput sentään erottuvat. Ylempi työ on 2-vuotiaan omaa toteutusta, sillä autoin hieman vain käden painamisessa kunnolla paperiin. Alemmassa 1-vuotiaan työssä pupujen painamisen lisäksi teimme yhteistyötä lehtien liimaamisessa - Untuvikko valitsi lehden ja näytti, mihin se laitetaan, ja minä hoidin liimauspuuhat.

Jos puput lehtikasassa eivät innosta, niin myös hämähäkit voisivat olla veikeitä. Samoin nämä Pinterestistä löytyneet siilit olisivat söpöjä!

Katsotaan, tuleeko tänne ensi viikolla myös pari aikuisten askartelujuttua - ainakin ensimmäinen versio epäonnistui, mutta onneksi ulkona on vielä roimasti syyslehtiä! :D

Hauskaa syysviikonloppua kaikille!

Muistathan muuten, että söpöä pupupipoa pääsee tavoittelemaan arvonnan merkeissä täällä!

24 kommenttia:

  1. Kivoja askarteluja :) Me ollaan poikien kanssa tehty lehdistä eläinhahmoja liimaamalla silmiä jne., maalattu lehdistä kortteja sekä lennätetty itse tekemiämme lehtiä (tai roskia kuten pienin sanoo) kuin tuuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä mietin myös lehtiotusten tekemistä, mutta se tyssäsi vähän siihen, ettei meillä ollut mitään näppäriä valmissilmiä käytettävissä. Tuntuu, että lehdistä pystyy tekemään vaikka mitä, mutta hitunen lisää ikää, niin ne onnistuisivat vähän paremmin / itsenäisemmin! :)

      Poista
  2. Ihania askarteluja :) Tervetuloa liittämään postauksesi Leikkilauantai -leikkipankkiin blogissani ;)

    VastaaPoista
  3. Awww! Olen tässä itsekin lapsettomana miettinyt josko askartelisin jotakin lehdistä. Näin Pinterestissä kuvan lasipurkkeihin lakatuista lehdistä ja minulla sattuukin olemaan juuri kynttiläkippoina korkeita Dolmio-purkkeja… Voisi sitäkin kokeilla. =)

    Toiseksi, rakastan pupuja! <3 Meillä on kaksi kääpiöluppaa, Toffee ja Kinuski. Ne ovat maailman somimmat rakastavaiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä myös olen selaillut pinterestiä tässä muutamana iltana! Mun eka lehtikokeilu meni lähes kirjaimellisesti rusinaksi, mutta tämä seuraava kokeilu näyttää ainakin tähän asti onnistuvan... :D

      Oi pupusia! 2-vuotiaamme varmasti ihastuisi niihin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Hensku! Huomasin, että myös sun blogista löytyi söpöjä syysaskarteluita! :)

      Poista
  5. Nämä on tosi kivoja! Meilläkin on lehtiaskarteluprojekti meneillään. :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kivasti lehtiä askarteluihin, sillä ainakin täällä lehdet ovat pysyneet maassa suht kuivina. Hyvää alkavaa viikkoa sinne! :)

      Poista
  6. Kiiiitos! Inspiroiduin! :D Tää on se mitä olen ilmeisesti kaivannut. Nyt tiedän mitä laitan olkkarin ikkunoihin ettei linnut lennä päin. Joulun aikaan on joulujuttuja, keväällä lapsen synttärijuttuja, kesä ja syksy menee tällaisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait inspiksen! :D Kannattaa pyörähtää Tipulassa myös ensi viikolla sikäli mikäli saan yhden oman askartelun valmiiksi ja kuvattua tänne. Se nimittäin voisi myös sopia kivasti ikkunaan! :)

      Poista
  7. IHANA askartelupostaus ! Rakastan syksyn lehtiä ja nyt lähden niitä keräämään.

    Olin juuri miettinyt miten pienten lasten kanssa voi askarrella, kun opettamassani päiväkodin suomen kielen ryhmässä on äitejä aika pienten lasten kanssa. Olipa hienoa saada vastaus siihen. Tämä tuli tarpeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla Rita! :) Ja hienoa, jos postauksesta oli hyötyä! Toivottavasti teille tulee hyvä syysaskarteluhetki. :)

      Poista
  8. Kiitti vinkistä! Eilen laitoimme lehtiä kuivumaan sanomalehden väliin ja tässäpä kivannäköinen askarteluohje ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vain! Meilläkin on aikamoinen kasa lehtiä kuivumassa... taidetaan siis tehdä jatkossakin lehtiaskarteluita sekä lasten kanssa että yksikseni! :)

      Poista
  9. Voi kuinka somia! Sun pitäis tehdä Emosen askartelukirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! Askartelukirja olisi vielä kovin ohut, mutta ehkä siihen pikkuhiljaa voisi löytyä jutunjuurta! :D

      Poista
  10. Onpas hauska idea! Pitääkin kokeilla jotain vastaavaa omissa askarteluissa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! :) Mä olen hullaantunut tänä syksynä lehdistä ja mielessä on valtavasti omiakin askarteluja, joissa haluisin käyttää niitä!

      Poista
  11. Voi että miten hyvä idea taas! Varsinkin nuo lehti-lehdet on tosi kauniita! Toivottavasti Bonsku on innokas askartelija niin minäkin pääsen tekemään kaikkia projekteja hänen kanssaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti saat Bonskusta askartelukaverin! Meidänkin täytyy yrittää useammin tehdä askartelujuttuja, kun Untuvikkokin nyt niin innostui. Tuntuu vain, että siinä on kuitenkin sen verran säätämistä kahden pienen kanssa, ettei ihan extempore ole rahkeita kaivaa tarvikkeita esille.

      Poista
  12. Oih, ihana kuulla ja nähä millaisia upeuksia olette saanet aikaiseksi. Lapset ovat pienestä pitäen kyllä innokkaita askarteluun ja heille pitäisi antaa myös mahdollisuus siihen!

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)