perjantai 11. syyskuuta 2015

Hetki kesäisessä Porvoossa

Kirjoittelin jo aikaisemmin siitä, kuinka vietin tässä taannoin vuorokauden Porvoossa. Vuorokausi oli aivan liian lyhyt aika kaupunkiin tutustumiselle, mutta tässä pieni helteisen päivän pintaraapaisu!

Ensimmäinen kohtaamani mielenkiintoinen putiikki oli Doris & Duke, joka on vekkuli yhdistelmä kierrätettyjä vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja sekä uusia, menneiden vuosikymmenten hengessä tehtyjä tavaroita ja asusteita. Pieni liike oli aivan täynnä tavaraa ja joka puolella oli värejä sekä 50-luvun rock'n'roll-henkeä!




Vanhassa kaupungissa piipahdin monessa putiikissa, mutta parhaiten mieleeni jäivät lelukauppa Riimikko ja suomalaista käsityötä tarjoavat Design Ihania ja Nelly's, jonka laajasta valikoimasta löytyi myös ihania Ullakkopuodin tuotteita. Vihdoinkin meillä on pieni söpö hattu, jolla voi nostaa kuuman paistinpannun kannen ylös ja jonka voi jättää huoletta esille!

Putiikkeihin tutustuminen jäi osaltani aavistuksen kesken, sillä monet menivät lauantaina kiinni klo 15-16. Ihmisiä vanhassa Porvoossa tuntui kuitenkin olevan paljon myös loppuiltapäivästä ja ainakin useimmat kahvilat ja ruokapaikat näyttivät olevan hyvin täynnä.




Sunnuntaiaamuna sen sijaan kaupungin keskusta oli lähes autio. Linja-autoa odottaessani sain kuvailla ihan rauhassa eikä tarvinnut todellakaan odottaa, koska olisi hyvä hetki kuvata rakennuksia ilman edessä parveilevia ihmisiä. Kuitenkin kellon lähestyessä kymmentä paikalle kaarsi kolme linja-autoa ja kaduille levisi iso joukko innostuneita turisteja kameroineen. En tiedä, olivatko he todella Japanista, mutta jos olivat, niin stereotyyppinen kuvaus valokuvia räpsivistä japanilaisturisteista piti ainakin heidän kohdallaan hyvin paikkansa!



Yövyin retkelläni Haikon kartanossa, johon tutustumista odotin suurella mielenkiinnolla. Olin kuullut siitä sekä kehuja että negatiivistakin palautetta, joten ennakko-odotukset olivat hieman epävarmat. Vaikka kartanoalue osoittautui kauniiksi ja itse kartano valtavan upeaksi paikaksi, oli kokemus tällä kertaa valitettavasti hieman vaisu.


Yövyin kylpylähotellin puolella, jossa huoneet olivat perussiistejä, mutta yleisilme hieman... 60-lukulainen? Nyt yleisilme ei haitannut lainkaan viihtymistä, mutta jos olisin ollut menossa sinne esimerkiksi häämatkalle ja minulla olisi ollut kovinkin romanttiset odotukset, niin olisin todennäköisesti pettynyt (tai ainakin pitäisin huolen, että majoitun kartanohotellin puolella). Yleisilmeen sijasta petyin kuitenkin kartanoravintolan ruokaan, kylpylän kokoon ja huoneiden äänieristykseen - ilmastointilaitteet nyt suhisevat hotellissa kuin hotellissa, mutta koska yksi reissuni suurimmista odotuksista oli pitkien yöunien nukkuminen, minua hieman sieppasi herätä pitkin yötä muista huoneista tai käytävästä kuuluviin ääniin.



Kartanon puisto oli kuitenkin todella kaunis ja aamiainen hyvin herkullinen! Kun joskus seuraavan kerran olen Porvoossa kenties koko perheen voimin, valitsen kuitenkin hotellin keskusta-alueelta. Siellä nimittäin on niin paljon kaunista katseltavaa, että haluan ehdottomasti majoittautua lähelle vanhaa kaupunkia!

Millaisia kokemuksia sinulla on Porvoosta?
Oletko käynyt ja mistä tykkäsit?

23 kommenttia:

  1. Porvoo on ihana kaupunki! Käytiin siellä jokunen vuosi sitten siskojen ja äitini kanssa :) aivan ihana paikka löytää pieniä sisustusostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös ihastuin Porvooseen! Ja tykkäsin myös valtavasti käydä pikkuputiikeissa ihmettelemässä kaikkia sisustustavaroita! :)

      Poista
  2. Olin viime kesänä eka kertaa Haikossa ja yövyin itse kartanon puolella. Se oli kyllä miellyttävä kokemus samppanja-aamiaisineen. Ensin huoneemme oli "uudella" puolella mutta saimme sen vaihdettua.

    Minusta ruoka oli kyllä hyvää, mutta tarjoilija rempseydessään ehkä liiankin tuttavallinen minun makuuni. Uimala on pieni mutta kai 70-luvun standardien mukainen. Silloin ei ollut vielä Eedeneitä ja muita. Häviää tietysti niille koossa, mutta hiljaisuudessa voittaa, sillä minusta Eedenissä Nokialla on huumaavan kauhea melu.

    Menisin kyllä uudelleenkin. Huoneen melutasosta en muista mitään eli luultavasti nukuin kohtuullisen hyvin.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös todella positiivinen kokemus Haikosta! :) Tosiaan kylpyläpuoli oli kyllä hiljainen ja rauhallinen. Tällaisena vilukissana olisin kaivannut sinne ehkä hitusen isompia porealtaita, sillä vaikka nyt pulikoijia oli vähän, suurin osa oli porealtaissa. Isompi allas oli sen verran viileä, etten siellä kovin kauaa viihtynyt. :D

      Jos joskus päädyn uudestaan Haikkoon, pyrin myös majoittumaan kartanon puolelle. Siellä on varmasti kauniit huoneet! Samoin testaan sitten myös sen kylpylän yhteydessä olevan kahvila-ravintolan.

      Poista
  3. Kylläpä Porvoo näyttää kauniilta! En ole käynyt siellä koskaan, varmaan kannattaisi käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut ennen käynyt ja ehdottomasti kannatti mennä! Oli juurikin niin kaunista kuin odotin - ainoastaan yllätyin siitä, että Porvoo oli isompi kuin mitä odotin. :)

      Poista
  4. Porvooseen on joskus päästävä! Vanha kaupunki houkuttelee siinäkin kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kaupungit ja kaupunginosat ovat ihania! Vaikka ne nyt ovatkin aika paljon toistensa kaltaisia, niin mä en näköjään ikinä kyllästy kävelemään vanhoilla kaduilla ja ihailemaan vanhoja puurakennuksia. :D

      Poista
  5. Voi, Porvoo on kyllä tosi kiva vierailukohde! Kaikki ne putiikit on niin ihania, samoin kuin värikkäät puutalot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, putiikit ja puutalot olivat todellakin Porvoon parasta antia! Harmi, ettei kaupunki ole lähempänä, niin ei tule ihan extempore lähdettyä sinne!

      Poista
  6. Ihastuttavia kuvia vanhasta kaupungista :) Nyt kun olen uskaltautunut auton rattiin, niin tuonnehan kurvailen meiltä hetkessä.... Hyvä matkavinkki, kiitos :)

    p.s. mulla on sulle haaste... http://paijaqo.blogspot.fi/2015/09/blogisitarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnekas olet, kun asut lähistöllä! Auton rattiin uskaltautuminen tosiaan avartaa maailmaa ja matkustusmahdollisuuksia. :)

      Kiitos haasteesta! Nappaan sen heti toteutuslistalle. :)

      Poista
  7. Sinulle on haaste blogissani. :)

    http://pirppunen.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html

    VastaaPoista
  8. Porvoo on niin mukava kaupunki. Tunnelma, meri ja pikkuputiikit.

    VastaaPoista
  9. Kiitos vierailusta blogissani. Porvoo kuuluu kyllä yhtenä Suomen kaupungeista, jonka haluaisin nähdä omin silmin. Ja tämä postaus lisäsi haluani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten onnistunut latistamaan innokkuuttasi! :D Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä tutustumassa kaupunkiin!

      Poista
  10. Porvoossa on vietetty aina välillä aikaa. Mahdottoman kaunis paikka. Postauksesi toi mieleeni monta mukavaa hetkeä. :) Ihanaa päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että Porvooseen liittyy teillä hyviä muistoja! Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monella Porvoo yhdistyy esimerkiksi häihin tai muuten mukaviin lomatunnelmiin. :)

      Poista
  11. Porvoossa käytiin kuukausi sitte pikaisesti. Ens kesänä pitempi reissu kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin myös, että pikainen reissu oli todellakin liian pikainen. Porvooseen pitää ehdottomasti varata aikaa!

      Poista
  12. Tosi mielenkiintoista ja avartavaa lukea ja katsella kuvia turistin silmin paikasta, jossa itse asuu. Vaikka vanhaa kaupunkia toki ihailee ja välillä sunnuntaisin siellä tulee käveltyä ihan "turisti" ajatuksella, niin ei sitä samanlai muista pysähtyä ja ihastella. Ihanat kuvat ja eipä ole itse koskaan tullut Haikkoon kartanossa käytyä. Olen kyllä sitä harkinnut romanttiseksi yöpaikaksi hääpäivänä, mutta täytyykin miettiä uudelleen, että onkohan kuitenkaan sen arvoista..

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)