Maahanmuuttokeskustelu käy hyvin kuumana ja ensin päätin olla osallistumatta siihen lainkaan. Kuitenkin monia kirjoituksia aiheesta luettuani päätin, että rasistileimankin uhalla uskallan tuoda esiin näkökulman, johon en ole vielä kovin montaa kertaa törmännyt.
Nyt hädässä ovat Syyrian pakolaiset olivatpa he sitten syyrialaisia, irakilaisia tai muuta kansallisuutta. Kuvat Välimerellä kuolleista lapsista ovat kiertäneet nettiä ristiin rastiin ja itsekin niihin törmänneenä voin todeta niiden liikuttaneen ja laittaneen miettimään asioita. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pakolaisia on autettava, mutten osaa sanoa, missä, miten tai minkäkokoisilla resursseilla.
Kuvat kuolleista lapsista ovat järkyttäneet sosiaalisen median perusteella erityisesti äitejä ja itsekin olin kuvat nähtyäni valmis kiipeämään esikoisemme pinnasänkyyn tytön viereen, sillä olemme valtavan onnekkaita siitä, että hän on elossa, nukkuu lämpimässä sängyssä ja saa syödäkseen niin paljon kuin jaksaa. Kuvat ovat saaneet ihmisten auttamishalut esiin ja hyvä niin - itsekin olen viemässä osan turhista lastenvaatteista SPR:lle. Viimeistään kuvien myötä auttamishalu on kuitenkin kasvanut joiltain osin niin suureksi, että pakolaismäärien rajoittaminen ja aiheesta kriittisesti keskusteleminen nähdään sydämettömänä, tunteettomana ja äärimmäisen itsekkäänä. Keskusteluissa vedotaan tunteisiin ja siihen "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun pitäisi nähdä lapsesi kuolevan Välimereen?".
En ole mitenkään erityisen haka talousmatematiikassa, en ole perehtynyt Suomen valtion budjetteihin enkä oikein tiedä tarkalleen, minkä verran velkaa milläkin Euroopan maalla on. Olen kuitenkin mielessäni pähkäillyt, ettemme eurooppalaisina mitenkään pysty auttamaan kaikkia hädässä olevia, sillä heitä on niin valtavan, valtavan paljon. Syyria-keskustelun myötä olen jäänyt pohtimaan, keitä kaikkia meidän pitäisi auttaa ja millaisella panostuksella?
Äitinä en haluaisi nähdä lapseni kuolevan Välimereen enkä haluaisi lähettää heitä salakuljettajien matkassa tuhansien kilometrien päähän. Kuitenkin yhtä paljon minua riipii ajatus siitä, että Afrikassa on äitejä, jotka eivät pysty ruokkimaan lapsiaan ja näkevät, kuinka he nääntyvät nälkään. Intiassa äidit ehkä pystyvät tarjoamaan lapsilleen ruokaa, mutta monilla alueilla juomavesi on niin saastunutta, että lapset ovat jatkuvasti ripulitaudissa eikä koskaan voi tietää, milloin pieni elimistö ei enää jaksa taistella sitä vastaan.
Se, että pystyy kasvattamaan pienen vauvan isoksi lapseksi tuntuu olevan monilla puolilla maapalloa lottovoitto itsessään. Entä mitä sen jälkeen? Ehkä jopa oman lapsen menettämistä enemmän minua ahdistaa ajatus siitä, että Euroopassakin on valtavan paljon äitejä, joiden tyttäret on siepattu ja joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. Että kaduilla asuu lapsia, joilla ei ole äitiä eikä ketään muutakaan aikuista auttamassa.
Monessa keskustelussa todetaan, että Suomella on varaa auttaa, koska meillä on asiat hyvin. Täällä kukaan ei kuole nälkään, ei palellu kuoliaaksi tai joudu taistelemaan selvitäkseen hengissä. Täällä lapsilla on hyvä olla. Silti minua kuitenkin surettaa valtavasti myös niiden suomalaisten lasten puolesta, joita laiminlyödään, pahoinpidellään tai hyväksikäytetään. Vaikka iltapäivälehdet eivät revi kohuotsikoita lasten kohtelusta Suomessa, se ei tarkoita sitä, etteivätkö lapset täälläkin kokisi kamalia, hirveitä asioita.
Olemme suomalaisina hyväosaisia ja monessa asiassa äärettömän onnekkaita. Maailmassa on paljon keskivertosuomalaista huonommassa asemassa olevia ja heitä on autettava. Mitenkään Syyrian pakolaisia väheksymättä olen kuitenkin pohtinut, miten apu ja rahat pitäisi jakaa.
Kenen hätä siis on suurin?
Tarkoitushan oli tänään julkaista jotain ihan muuta, mutta en saanut näitä pohdintoja mielestäni. Ensi viikolla sitten taas kevyempiä aiheita!
Hyvä kirjoitus! Olen myös itse vältellyt kirjoittamasta aiheesta, se tuntuu herättävän suuria tunteita. Haluan pitää blogini sisällön keveänä ja rajaan aiheet aika lailla käsitöihin, vaikka se voi tuntua myös pinnalliselta.
VastaaPoistaOlen samoilla linjoilla siitä, että Suomi ei millään voi auttaa jokaista, vaan apua on kohdennettava.
Kiitos! Minäkin yritän pitää blogin suht keveänä, mutta aina välillä tulee näitä aiheita, joista tuntuu, että on ihan pakko sanoa edes jotain. Aihe tosiaan herättää valtavasti tunteita laidasta laitaan ja mä ainakin kovasti toivon, että jossain vaiheessa siitä voitaisiin keskustella ilman valtavia tunneryöpsähdyksiä faktojen, tilastojen, laskelmien ja selkeiden suunnitelmien avulla.
PoistaIhanan rohkea kirjoitus! Niin samoilla linjoilla olen ja olen miettinyt pääni puhki osallistuako vai ei tämän aiheen keskusteluihin. Kun tuntuu, että jos ei ole valmis ottamaan määrätöntä määrää pakolaisia vastaan vaan haluaisi auttaa kotimaassa jo nyt puutteessa tai huonolla hoidolla olevia lapsia, vanhuksia, sairaita ja työttömiä, niin leimataan rasistiksi, huonoksi ihmiseksi, suvaitsemattomaksi.... Tämä on niin arka aihe - jokaisella on oma mielipiteensä eikä kenenkään mielipide ole täysin oikea tai täysin väärä... Upea kirjoitus!
VastaaPoistaKiitos ihana Pia! :) Mielipiteet asian suhteen ovat kyllä todella jyrkkiä. Keskusteluissa myös niin usein ymmärretään toisen sanoma ihan täydellisesti väärin, että helpointa on olla sanomatta mitään kuin vääntää kymmeniä kertoja rautalangasta, mitä nyt oikeasti tarkoitti milläkin sanavalinnalla. Ja juurikin tuon rasistileiman saa hämmentävän helposti, mikä osaltaan nostaa kynnystä sanoa yhtään mitään. Ihan kuin olisi vain suvakkeja ja rasisteja ja kaikki puolivälimielipiteet ovat hävinneet. Sitten jos sattuu olemaan tällainen, joka yrittää aina ymmärtää kaikkia osapuolia, niin pitää miettiä todella tarkkaan sanomisiaan, ettei saa kaikkien osapuolten kiukkuja niskaansa. :D
PoistaHyvä teksti vaikeasta aiheesta, sillä asia ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin media ja väittelyn molemmat puolet antavat ymmärtää. Toki juuri nyt tämä Syyrian katastrofi on se mediaseksikkäin, sillä niitä itkeviä afrikkalaislapsia on mediassa näkynyt iät ja ajat ja länsimainen yltäkyllyydessä elävä ihminen kestää vain tietyn verran negatiivisia uutisia maailmalta. Palatakseni kuitenkin tähän pakolaiskriisiin, eniten apua tässä tarvitsevat mielestäni juuri ne, joilla ei ole varaa maksaa tuhansia euroja salakuljettajille, vaan värjöttävät epäinhimillisissä oloissa täyteen tupatuilla pakolaisleireillä naapurimaissa. Vaikea sitten pienen ihmisen keksiä, kuinka apu saataisiin ilman välikäsiä sinne asti, mutta ainakin täällä Suomessa osaan kohdentaa apuni niitä tarvitseville. Olemme jo laittaneet kyselyä, voisiko äitini puolityhjään omakotitaloon majoittaa muutaman perheen vaikka talven ajaksi (ennen kuin talo laitetaan pienen pintaremontin jälkeen myyntiin). En oikein osaa olla tekemättäkään mitään, joten edes pieni apu on apu. :)
VastaaPoistaKiitos Ave ja hienoa, että olette auttamassa noin konkreettisesti! Mä ajattelen tässä kriisissa ja muissakin asioissa olipa kyseessä sitten hallituksen leikkauslista tai palvelujen parantaminen / karsiminen, että lapset tulevat aina ensin. Koska pakolaisleireillä Syyrian lähellä on ilmeisesti paljon naisia ja lapsia, minäkin haluaisin auttaa erityisesti siellä apua tarvitsevia. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n kautta pystyy tekemään lahjoituksia Syyriaan.
PoistaMeillä täällä Turussa vastaanottokeskus on jo ääriään myöten täynnä, kaksi isoa telttaa on pystytetty pihalle, vaatteista ja avustustyöntekijöistä on pulaa, vapaaehtoisia kaivataan. Minua hieman ärsyttää, että tulijoista n. 80 % on nuoria miehiä, miksi? Aloin ajattelemaan asiaa toisesta näkövinkkelistä: jos olisinkin äiti Syyriassa ja sodan keskellä. Perheelläni olisi juuri sen verran rahaa, jotta voisimme lähettää yhden perheenjäsenen vaaralliseen matkaan Euroopan halki ja turvaan - niin kuka se perheestämme olisi.
VastaaPoistaItse en matkaan lähtisi ja jättäisi perhettäni, mieheni jäisi pitämään huolta meistä, tytärtäni en laittaisi matkaan kahden pienen lapsen kanssa, enkä toista tytärtäni yksin, sillä hänen matkansa voisi päättyä aivan johonkin muuhun. Jäljelle jää poikani, hän selviäisi hyvin todennäköisesti elävänä perille, pystyisi tekemään vieraassa maassa töitä ja lähettämään meille rahaa tai jopa saamaan meidät muutkin turvaan. Ehkä juuri siksi vastaanottokeskukseen tulevat ovat nuoria miehiä.
Turussa on paljon maahanmuuttajia töissä, he ovat ystävällisiä bussikuskeja, hymyileviä kaupankassoja ja ahkeria sairaanhoitajia. He haluavat tehdä töitä ja oppia kielemme.
Parhaillaan Turussa kerätään lämpimiä talvivaatteita tulijoille ja vien ensi viikolla kolme kassillista hyviä nuoren miehen vaatteita SPR:n tiloihin. Vaatteet ovat oman poikani lahjoittamia ja ehkä ne nyt menevät jollekin toiselle nuorelle miehelle, jollekin pojalle, jonka äiti on Syyriassa hyvästellyt matkaan.
Olet aivan oikeassa siinä, että Turussa on paljon maahanmuuttajia töissä ja olen itsekin kohdannut mm. monia kohteliaita bussikuskeja tai kaupankassoja. Minua kuitenkin hieman huolettaa se, miten kaikille tulevaisuudessa riittää töitä. Pelkästään loppukesän aikana muistan kuulleeni radiosta useammankin uutisen, miten tehtaita on suljettu ja kuinka milloin missäkin on meneillään YT-neuvottelut ja työntekijöitä vähennetään paljon.
PoistaMinun on vaikea miettiä, kenet lähettäisin turvaan, jos joku pitäisi valita. Senpä takia apua ehkä kannattaisikin kohdistaa sinne, missä äidit ovat, jotta heidän ei tarvitsisi sielläkään tehdä vaikeita päätöksiä vaan he voisivat pitää kaikki lapsensa lähellään. Ymmärrän kyllä sen näkökulman, että pojat selviytyvät matkasta parhaiten ja pystyvät Euroopasta käsin ehkä auttamaan perheitään. Kuitenkin olen ymmärtänyt uutisten kautta, että nämä nuoret miehet ovat usein 25-35 -vuotiaita. He ovat toki jonkun äidin lapsia, mutta olen jäänyt pohtimaan, kuinka monella heistä on jo omakin perhe ja kuinka monet ovat itsekin isiä. Samojen uutisten (TS, HS, Yle) lomassa olen lukenut Suomeen tulleiden miesten haastatteluja, ja tähän mennessä kaikissa on haastateltu irakilaisia miehiä. Tokikin haastatteluihin valitaan vain murto-osa maahan tulleista enkä minä ainakaan osaa sanoa, onko irakilaisen äidin hätä suurempi kuin syyrialaisen.
Olen niin 100 % samaa mieltä kuin sinä, rohkea kirjoitus, arvostan. Olen huomannut, että jos ottaa puheeksi suomalaisten hädän, kehitysmaiden nälän hädän tai hieman kyselee tai kyseenalaistaa jotain tästä maahanmuuttoasiasta, niin heti on rasisti. Maahanmuuttajia vastustavat ja puolustavat liioittelevat yhtä paljon, jonka vuoksi keskustelu vääristyy. Mielestäni maahanmuuttajia pitää auttaa, mutta tässä tarvitaan nyt kyllä suurempien päättäjien apua, ei pidä jättää tätä kuntapäättäjille, tämä on liian suuri asia. Aiheen tabun vuoksi en minäkään uskaltanut kirjoittaa nimelläni. Kiitos Pelastakaa Lapset ry:n linkistä. Lasten villasukkien neulonta alkaa huomenna, näin aluksi.
VastaaPoistaKiitos myös sinulle kommentistasi, kuka sitten oletkaan! :) Keskustelu tosiaan on tällä hetkellä todella, todella puolueellista. Minusta on myös todella vaikea saada oikeaa tietoa asioista, sillä sekä maahanmuuton puolesta että vastaan on paljon lähes propagandan tasoista materiaalia. Olen hieman skeptinen sen suhteen, voiko oikeasti mistään saada absoluuttisen objektiivista tietoa, sillä aina on joku, joka päättää, mistä lehdissä ja mediassa kirjoitetaan ja mitkä kuvat juttuihin valitaan. Kiva kuulla, että linkistä oli hyötyä! Minä menin helpoimmalla ja tein rahalahjoituksen, mutta pitää käydä vielä itsekin lukemassa lisää sivuja ja sitä, miten voi auttaa. :)
PoistaEn voi yksin pelastaa koko maailmaa, en vaikka kuinka haluaisin. Sen sijaan voin auttaa yhtä perhettä, nuorta tai vanhaa lahjoittamalla tavaraa tai aikaani tekemällä hyvää. Mielestäni hätää ei voi mitata, meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat.
VastaaPoistaSuosittelen kaikille epätietoisille ottamaan asioista selvää, sillä monesti ihmiset kuvittelevat asioita eivätkä tiedä, miten asiat oikeasti ovat. Itse tiedostan, että en tiedä riittävästi asioista, joten en lähde myöskään huutelemaan, jos en tiedä riittävästi. Itse olen rasismia ja kaikenlaista syrjimistä vastaan enkä aio tukea sellaisia blogeja, poliitikkoja, julkisuuden muita henkilöitä tai edes Facebook kaveriani, joka näin tekee.
Tuo on kyllä totta - kukaan ei voi yksistään auttaa kaikkia, mutta jokainen voi auttaa jotain. Se, saavuttaako apu silloinkaan kaikkia, on kuitenkin asia, jota olen myös pohtinut.
PoistaKommentoinkin jo edelle, että minusta asioista selvän ottaminen on vaikeaa, sillä kirjoituksista on aika vaikea saada selville, ovatko ne objektiivisia, tosia ja paikkansapitäviä. Mihinkään (järkevän mittaiseen) artikkeliin ei pysty kirjoittamaan kaikkia asioita ja näkökulmia, joten pakostikin on karsittava ja jätettävä faktoja tai näkökulmia pois.
Minäkin olen rasismia vastaan ja ehdottomasti sitä mieltä, että kukaan ei ansaitse tulla vaikkapa hakatuksi pelkästään sen perusteella, minkä väriseksi on sattunut syntymään. En ymmärrä heitä, jotka uhkaavat ajaa tummaihoisten yli suojatiellä enkä heitä, jotka vihjailevat käyvänsä vierailemassa vastaanottokeskuksessa pesäpallomailan kanssa. Kuitenkin suhtaudun varauksella siihen, että ihmisiä tuomitaan vain yhden mielipiteen perusteella - onko mielipide maahanmuuttoasiasta tärkeämpi kuin vaikkapa mielipide miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta tai mielipide sukupuolineutraalista avioliittolaista? Jos joku tuomitsee jyrkästi maahanmuuttajat ja pakolaiset, mutta tekee valtavan paljon hyvää työtä vaikkapa luonnonsuojelun puolesta, onko hän silti "ihmissaastaa" kuten joillain keskustelupalstoilla puhutaan rasisteista? Entä mitä eroa loppuviimein on sillä, että syrjii ulkomaalaista ja sillä, että syrjii ulkomaalaista syrjivää suomalaista?
Nämä ovat valtavan vaikeita ja suuria asioita ja itse ainakin toivon, ettei ketään tuomita yhden yksittäisen mielipiteen takia etenkään, jos mielipide ei edusta väkivaltaista ja aggressiivista suuntautumista.
Silloin kun ottaa kantaa näinkin paljon puhuttavaan aiheeseen, kannattaa varautua siihen, että kaikki eivät taputtele selkään. Tai no itsestäni tuntuu, että pakolaisvastaisuus tuntuu olevan paljon trendikkäämpää kuin heidän puolustamisensa. Itse työskentelen kasvatusalalla ja omaan ammattietiikkaani ei kuulu eikä voikaan kuulua ihmisten epätasa-arvoistaminen. Vaikka teen hyvää työssäni lasten parissa, ei se silti oikeuta minua olemaan täysi idiootti joitakin muita kohtaan. En mielestäni ole tuominnut ketään, ilmaisin vain mielipiteeni, että minä en tahdo millään tavalla olla tukemassa ja taputtelemassa selkään sellaisissa asioissa, jotka minä koen eettisesti ja moraalisesti vääriksi.
PoistaMielestäni ero ulkomaalaisen syrjimisessä ja ulkomaalaista syrjivän suomalaisen syrjimisessä on se, että ulkomaalaisen syrjiminen täyttää rasismin kriteerit ja siinä syrjitään ihmistä sen vuoksi millainen ihminen on (asia jolle kukaan ei voi mitään), kun taas jälkimmäisessä tilanteessa "syrjitään" ihmistä tekojensa (eli syrjinnän) vuoksi.
Mielipiteitä ei mielestäni voi laittaa arvojärjestykseen, mutta ihmisten asettaminen epätasa-arvoiseen asemaan ei voi olla hyväksyttävää, oli kyse sitten seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, uskonnosta tai mistään muustakaan.
Mielestäni on myös yhtä pahoja ovat väkivaltainen käytös, olipa se henkistä tai fyysistä kuin tietynlainen asennevammaisuuskin. Se, että ylipäänsä haluaa alistaa toista ihmistä tai pitää toista vähempiarvoisena on väärin.
Muotoilin ehkä kiireessä tuon kysymyksen ulkomaalaisen syrjimisestä ja ulkomaalaista syrjivän suomalaisen syrjimisestä huonosti. Ajatus jäi osittain kesken, sillä pohdin, mikä ylipäätänsä on syrjintää. Syrjinnän ja rasismin käsitteet ovat pääpiirteittäin selkeät, mutta tuntuu, että ne voidaan tulkita silti todella monella eri tavalla. Onko esimerkiksi syrjintää se, että toteaa, ettei kaikkia voi auttaa?
PoistaPostauksen eikä kommenttien tarkoitus ei ollut hakea selkään taputtelua vaan ihmetellä sekä jossain määrin myös kyseenalaistaa asioita ääneen, sillä avuntarvitsijoita on oikeasti niin paljon, ettei minun pieni pääni sitä edes kokonaan pysty käsittämään. Itse ja ymmärtääkseni kukaan kommentoijakaan ei ole sitä mieltä, ettei Suomeen saisi tulla turvapaikanhakijoita vaan päinvastoin on todettu, että halutaan auttaa. Koska resurssit auttaa ovat kuitenkin rajalliset, niin väkisinkin taitaa tulla jonkinlaista epätasa-arvoista kohtelua, kun päätetään, minne ja kuinka monelle apu kohdistetaan.
Hyvä teksti! Mun mielestä ihmisten hätää ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Että jonkun hätä olisi isompi kuin jonkun toisen. Jossakin netin syövereissä törmäsin todella fiksuun ajatukseen, joka juontaa juurensa juurikin keskusteluun siitä, ketä pitäisi auttaa ensin (eli kenen hätä on suurin). Ajatus meni suunnilleen näin, että jokainen auttakoon siinä, minkä kokee itse tärkeimmäksi. Jos jonkun mielestä pitää ensin auttaa Suomessa kärsiviä ihmisiä, hän voi sen tehdä. Jos joku puolestaan kokee tärkeämmäksi työn maailman kriisialueilla, hän voi olla mukana sen avustamisessa. Pääasia että edes yhdellä ihmisellä on avun ansiosta parempi olla. Sillä ei ole väliä, asuuko tämä ihminen Suomessa vai jossakin muualla.
VastaaPoistaHmmmmm! Tuossa ajatuksessa on kyllä perää! Hädän ja avuntarpeen arvojärjestäminen on niin vaikeaa, että siihen tuskin pystyy koskaan mikään yksittäinen taho. Pääasia taitaa olla tosiaan se, että auttaa jotain, jonka kokee tarvitsevan apua. Ja toisaalta, jos kaikki "pakotetaan" auttamaan vain tiettyä ihmisryhmää, jää avun ulkopuolelle paljon muita ihmisiä. Tokikin sama yksittäinen ihminen pystyy jollain tasolla auttamaan useita eri tahoja esimerkiksi lahjoittamalla rahaa eri kohteisiin ja tekemällä hyväntekeväisyystyötä Suomessa. Vaikka itse ajattelen ensisijaisesti lapsia, niin on hienoa, että on myös heitä, jotka ensisijaisesti ajavat vaikkapa vanhusten, kodittomien tai vammaisten etuja! :)
Poista