Olen alkanut murehtia. Vaikka olen aina luottanut hyvään tulevaisuuteen ja siihen, että asiat menevät lopulta hyvin, on murehtijapuoleni nyt päässyt valloilleen. Muutamassa viikossa Suomessa on tapahtunut valtavan paljon suuria asioita enkä voi olla miettimättä, miten mitkäkin tehdyt tai tekemättömät päätökset vaikuttavat tulevaisuuteen. Omasta puolestani en ole niinkään huolissani, mutta mietin usein, millaista tulevaisuutta nyt luodaan Tipusen ja Untuvikon ikäluokalle. Onhan Suomi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä ennen kaikkea turvallinen paikka? Onhan täällä silloin töitä, ettei heidän tarvitse koulujen jälkeen jäädä tyhjän päälle?
Murehdin asioita, joihin en voi yksin juurikaan vaikuttaa. Toivon hartaasti, että Suomen päätöksiä tekevät tahot eivät ole niin tampioita, että ajattelevat tulevaisuutta vain seuraaviin vaaleihin asti. Haluan uskoa siihen, että päätöksiä tehdään yhteistä hyvää ajatellen - ei niin, että katsotaan vain omaa ja kaverin napaa.
Jälleen eilen illalla murehdin ja pohdin asioita. Nukkumaan mennessänikin murehdin ja vielä reippaasti puolen yön jälkeen mietin tyttöjen tulevaisuutta. Selailin kännykällä netistä juttuja, jolloin huomasin viestin kommentista blogiini. Löysin tieni Mansikkatilan maille ja arvatkaa mitä - murehtiminen väheni!
Taina kirjoitti niin viisaita ajatuksia, etten itse osaisi sanoa asiaa millään päin paremmin. Siispä lainaan tähän Tainan postauksesta pätkän, jota luin uudestaan ja uudestaan yöllä yhden aikoihin.
Taina haastoi postauksellaan mukaan jakamaan omia arki-ilojaan ja tokikin jo pelkästään oman mielenterveyteni takia lähden mukaan. :D
Tänään minua ilahdutti se, että sain pötköttää aamulla hetken Untuvikon kanssa sohvalla. Pieni tiikeriyöpukuinen vieressä on aika hellyyttävä etenkin, jos se aina välillä pomppaa ylös pussaamaan kasvoja! Tosin niin ihania kuin nämä aikaiset aamuhetket ovatkin, mielelläni kyllä nukkuisin öisin sen 1-2 tuntia pidempään.
Aamulla satoi välillä kaatamalla sekä salamoi ja ukkosti. Olen iloinen siitä, että viedessäni ja hakiessani tytöt kerhosta vain satoi enemmän tai vähemmän ja pahin myrsky oli kohdalla silloin, kun olin kotona. Ilahduin siitä, etteivät Miehen sadevaatteet olleet minulle täydellisen yli-isot ja että jaksoin kävellä kotiin, vaikka hetken jo luulin nuupahtavani matkalle - näköjään kello kuuden aamupalaleivät eivät anna enää virtaa yhdeksän jälkeen. Iloitsin siitä, että sain olla kotona tunnin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.
Iloitsin Untuvikon pitkistä päiväunista ja ilahduin huomatessani, kuinka Tipunen tykkäsi olla kahdestaan hiekkalaatikolla ja keinussa koko 1,5 tuntia. Ilokseni huomasin myös, ettei minulla ollut kiire ja vaikka välillä mietinkin omia juttujani, olin suurimman osan ajasta läsnä. Näköjään lyhytkin oma rauha aamulla tekee ihmeitä!
Olen tänään iloinnut erityisen paljon tytöistä kaiken kaikkiaan ja yrittänyt painaa mieleeni, miltä nämä pienet pallerot tuntuvat sylissä, kuinka iloinen Untuvikko on saadessaan pipon päähänsä ja kuinka paljon Tipunen riemastuu hoksatessaan sanoneensa uuden sanan oikein. Olen ilahtunut siitä, että olen hermostunut ja ärähtänyt huomattavasti harvemmin kuin yleensä. Pinna taisi kärventyä isommin vain silloin, kun kävellessämme rankkasateessa kerholle molemmat yrittivät riipiä ja potkia sadesuojaa pois paikoiltaan...
Tänään olin iloinen myös siitä, että on perjantai ja edessä kotiviikonloppu. Iloitsin siitä, ettei minun tarvitse murehtia asioita yksin ja että tiedän Miehenkin tekevän kaikkensa tyttöjemme eteen. Juuri nyt tällä sekunnilla olen iloinen siitä, että tytöt nukkuvat ja täällä on hiljaista. On myös aika kiva datailla ruokapöydän äärellä Miehen kanssa tuikkujen valossa! :D
Jälleen eilen illalla murehdin ja pohdin asioita. Nukkumaan mennessänikin murehdin ja vielä reippaasti puolen yön jälkeen mietin tyttöjen tulevaisuutta. Selailin kännykällä netistä juttuja, jolloin huomasin viestin kommentista blogiini. Löysin tieni Mansikkatilan maille ja arvatkaa mitä - murehtiminen väheni!
Taina kirjoitti niin viisaita ajatuksia, etten itse osaisi sanoa asiaa millään päin paremmin. Siispä lainaan tähän Tainan postauksesta pätkän, jota luin uudestaan ja uudestaan yöllä yhden aikoihin.
"Synkkyys on tarttuvaa. En usko, että murehtimisella ja märehtimisella asioita ratkaistaan. Tarvitaan uskoa hyvään ja parempaan. Elämänilo on kantava voima, joka luo uskoa tulevaisuuteen ja valoa tähän hetkeen, joka meillä on juuri nyt. Myös ilo on tarttuvaa!"Ilo on todellakin tarttuvaa ja pohjimmiltani minäkin uskon edelleen hyvään ja parempaan tulevaisuuteen. Yritän kääntää murehtimistaajuuteni pienemmälle ja keskittyä enemmän siihen, mikä on hyvin juuri nyt.
Taina haastoi postauksellaan mukaan jakamaan omia arki-ilojaan ja tokikin jo pelkästään oman mielenterveyteni takia lähden mukaan. :D
Tänään minua ilahdutti se, että sain pötköttää aamulla hetken Untuvikon kanssa sohvalla. Pieni tiikeriyöpukuinen vieressä on aika hellyyttävä etenkin, jos se aina välillä pomppaa ylös pussaamaan kasvoja! Tosin niin ihania kuin nämä aikaiset aamuhetket ovatkin, mielelläni kyllä nukkuisin öisin sen 1-2 tuntia pidempään.
Aamulla satoi välillä kaatamalla sekä salamoi ja ukkosti. Olen iloinen siitä, että viedessäni ja hakiessani tytöt kerhosta vain satoi enemmän tai vähemmän ja pahin myrsky oli kohdalla silloin, kun olin kotona. Ilahduin siitä, etteivät Miehen sadevaatteet olleet minulle täydellisen yli-isot ja että jaksoin kävellä kotiin, vaikka hetken jo luulin nuupahtavani matkalle - näköjään kello kuuden aamupalaleivät eivät anna enää virtaa yhdeksän jälkeen. Iloitsin siitä, että sain olla kotona tunnin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.
Iloitsin Untuvikon pitkistä päiväunista ja ilahduin huomatessani, kuinka Tipunen tykkäsi olla kahdestaan hiekkalaatikolla ja keinussa koko 1,5 tuntia. Ilokseni huomasin myös, ettei minulla ollut kiire ja vaikka välillä mietinkin omia juttujani, olin suurimman osan ajasta läsnä. Näköjään lyhytkin oma rauha aamulla tekee ihmeitä!
Olen tänään iloinnut erityisen paljon tytöistä kaiken kaikkiaan ja yrittänyt painaa mieleeni, miltä nämä pienet pallerot tuntuvat sylissä, kuinka iloinen Untuvikko on saadessaan pipon päähänsä ja kuinka paljon Tipunen riemastuu hoksatessaan sanoneensa uuden sanan oikein. Olen ilahtunut siitä, että olen hermostunut ja ärähtänyt huomattavasti harvemmin kuin yleensä. Pinna taisi kärventyä isommin vain silloin, kun kävellessämme rankkasateessa kerholle molemmat yrittivät riipiä ja potkia sadesuojaa pois paikoiltaan...
Tänään olin iloinen myös siitä, että on perjantai ja edessä kotiviikonloppu. Iloitsin siitä, ettei minun tarvitse murehtia asioita yksin ja että tiedän Miehenkin tekevän kaikkensa tyttöjemme eteen. Juuri nyt tällä sekunnilla olen iloinen siitä, että tytöt nukkuvat ja täällä on hiljaista. On myös aika kiva datailla ruokapöydän äärellä Miehen kanssa tuikkujen valossa! :D
Että ehkä minä sitten yritän olla murehtimatta isoja asioita ja luotan edelleen siihen, että asiat menevät hyvin. On vain kovin vaikea olla miettimättä tulevaisuutta, sillä noille kahdelle pirpanalle tahtoisi tottakai vain parasta!
Tainan tavoin uskon, että ilo on tarttuvaa. Siksipä kannustan kaikki tarttumaan tähän haasteeseen kertomalla, mikä ilahdutti sinua juuri tänään. Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä, vaan juuri niitä arjen pieniä iloja!
Mitenkäs on, lähtisittekö te esimerkiksi mukaan haasteeseen? :)
Tainan tavoin uskon, että ilo on tarttuvaa. Siksipä kannustan kaikki tarttumaan tähän haasteeseen kertomalla, mikä ilahdutti sinua juuri tänään. Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä, vaan juuri niitä arjen pieniä iloja!
Mitenkäs on, lähtisittekö te esimerkiksi mukaan haasteeseen? :)
Ja vielä yksi suuren suuri kiitos tähän loppuun Tainalle yöunieni pelastamisesta! KIITOS!
Ihana haaste <3
VastaaPoistaJa kyllä välillä on hyvä pysähtyä miettimään näitä elämän suuria pieniä iloja.
Ja aivan superhellyyttävä kuva pikkuisista keltaisissa haalareissaan :D <3
Niinpä, ja kuinka paljon niitä pieniä kivoja hetkiä arjessa onkaan! Nuo ovat kyllä superhellyyttäviä, olen aivan samaa mieltä! Olen aina katsonut huvittuneena pieniä ekaluokkalaisia isojen reppujen kanssa, mutta ovathan nämä pienet kerholaisetkin aika symppiksiä. :D
PoistaSuloinen kuva lapsista reppuineen <3. Kiitos haasteesta. Palaan siihen kyllä. Toivon, että muistan :). Pienistä iloista syntyy kokonainen elämänilo!
VastaaPoistaHyvin tiivistit ilon! Kiva, että lähdet mukaan haasteeseen. :)
PoistaJärkevän kuuloinen haaste! On hyvä muistaa että paljon on täällä hyvääkin, eivätkä nuo lapset taju a politiikasta tai maailmantilanteesta tuon taivaallista vielä. He keskittyvät elämiseen. Niin minäkin yritän :)
VastaaPoistaTuo on kyllä aivan totta! Ja koska asiat ovat hyvin juuri nyt, on hieman turhaa murehtia tulevaa, koska ei edes tiedä, mitä pitäisi murehtia. Saattaahan olla, että jossain lähellä posahtaa ydinvoimala tai tapahtuu muuta isoa, joka taas sysää tämänhetkisiä murheita syrjään.
PoistaVaikka sitä lasten puolesta helposti murehtiikin, niin toisaalta heistä myös kumpuaa juurikin elämäniloa ja huolettomuutta. Mä olen kuitenkin ehkä sen verran skeptinen, että noudatan itse ennemmin linjaa "Keskity elämään, mutta varaudu edes hieman pahemman päivän varalle". :D
Eihäin näin mukavaan haasteeseen voi olla vastaamatta! Palaan asiaan siis viikonlopun aikana :) Jokaisessa päivässä on jotain hyvää, täytyy vain osata katsoa oikealla tavalla :)
VastaaPoistaMä myös uskon, että jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää. Harmi vain, ettei sitä aina tajua huomata! Tosi kiva, että lähdet mukaan haasteeseen! :)
PoistaAivan mahtavan postauksen teitkin, kiitos!<3 Tätä oli ihana lukea, juuri tuollaisia arjen pieniä juttuja, ja noista tuli elävästi mieleen ajat vuosia sitten, kun meidänkin pojat oli pieniä. Ja nuo pienet kerholaiset on kyllä ihan syötävän suloisia.<3
VastaaPoistaEilen vitosluokan uskonnon tunnilla hieman sivuttiin tätä aihetta, kun aiheena oli maailmankatsomus. Mulla tuli mieleen Kari Tapio "Olen suomalainen", joka lapsllekin on tuttu kappale. Pistänpä pätkän lainausta, jos olet sattunut unohtamaan sanat:
On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta On täällä monta yksinäistä, mutta niin paljon kiellettyä rakkautta, Nyt ettei siitä riitä kertojaksi taulut eikä ikävöivät lemmenlaulut, On täällä elämä raskasta työtä Ja siinä harvemin on onni myötä...Me käymme vastamäkeen sielu surren, Mutt' sitä nousemme hammasta purren, Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme, ettei kannattanutkaan...Tykkään tästä laulusta, kuten aika moni muukin, mutta olisikohan jo aika muuttaa suomalaisten ajattelua positiivisempaan suuntaa.:D Monilla mittareilla mittattunakin tämä on kuitenkin yksi maailman parhaista paikoista asua ja elää, jos ei jopa paras. No, ettei tästä ihan tulisi romaania, niin lopetan tän mietiskelyni tähän ja pohtimaan lisää.:) Katse eteenpäin ja valoisin mielin!<3
Hihi, en olekaan ennen oikein ajatuksella tuon laulun sanoja miettinyt. Mutta tosiaan, onhan tuo varsin perisuomalainen ajattelumallikuvaus. :D Ehkä ajatukset ovat hieman keventyneet nuorempien sukupolvien osalta, mutta tuon suuntaista ajattelumallia tuntuu silti olevan paljon liikkeellä. Ja onhan tuo aika kaukana sellaisesta eteläeurooppalaisesta Viva la Vida! -ajattelusta. :D
PoistaViimeisestä lauseesta jäi verbi puuttumaan.:P Mikä kauhea virhe!;D Siinä piti lukea, että jään pohtimaan lisää.:)
VastaaPoistaHyvä postaus. Itse olen ollut kova murehtimaan maailman menoa, joten jouduin jättämään uutisten lukemisen, kun siellä ei ollut kuin pelkkiä negatiivisia asioita. Varsinkaan iltapäivälehtiä en voi lukea juuri ollenkaan. Saatoin murehtia viikon jonkun lapsen kohtaloa jne. Maailman menosta on tietenkin hyvä tietää, mutta mieleni ei kestä kuulla kaikkia kärsimyksiä, joita tapahtuu koko ajan. Jos maailmalla tapahtuu jotakin radikaalia, niin kuulen siitä kyllä.
VastaaPoistaJa tietysti maailman epäkohdista täytyy uutisoida, että tiedetään mitä maailmalla tapahtuu ja ihmiset auttaisivat hädässä olevia, mutta joo... minä ja herkkä mieleni.
Mukavaa viikonloppua! Niin hellyyttävä kuva lapsukaisista isoine reppuineen ❤︎
Mä taas en ole erityisemmin murehtinut aikaisemmin enkä koe olevani herkkä sen suhteen, että kuvat tai kirjoitukset vaikuttaisivat vahvasti tunteisiin. Tällainen asioiden pyörittely ja huolestuminen on siis melko uusi piirre minussa! Olen kuitenkin todennut, että nykyisin on parempi, etten hirveästi lue keskusteluja tai uutisia juuri ennen nukkumaanmenoa. :D
PoistaOikein mukavaa alkavaa viikkoa sinne! :)
Hyvä postaus ja ihanat kuvat. Niin iloisen väriset pikkutaapertajat reput selässä - tuosta tulin jo iloiseksi :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta - otan sen mielelläni vastaan :)
Kiva, että taapertajien kuva ilostutti ja superkivaa, että lähdet mukaan haasteeseen! :)
PoistaIhanasti kirjoitettu ja etenkin tuo vimeinen kuva on niin ihana ! <3
VastaaPoistaMinäkin olen ensi kertaa havahtunut miettimään samanlaisia ajatuksia kun sinulla tässä tekstissä, ehkä ei kannattaisi niin kovin murehtia, koska kuten kirjoitit, emme me yksin niille asioille mahda mitään. Voimme vaan tehdä parhaamme itsemme ja jälkikasvumme eteen<3
Toden totta, on tavallaan hieman turhaa käyttää energiaa sellaisten asioiden murehtimiseen, mihin ei loppuviimein voi vaikuttaa juurikaan. Ehkä pitää kerrankin lakata miettimästä pitkälle tulevaisuuteen ja keskittyä siihen, että pohtii asioita, jotka ovat ajankohtaisia juuri nyt. :)
PoistaIhana kirjoitus. Itsekin yritän keskittyä siihen hyvään mitä on, vaikka välillä se murehtija yrittää nostaa päätään. Elämässä on paljon hyvääkin, kun vain katsoo ympärilleen. Pitää tosiaan yrittää luottaa, että myös lapsilla olisi hyvä tulevaisuus edessä ja itse auttaa heitä parhaansa mukaan.
VastaaPoistaNiinpä, täällä on valtavasti kaikkea hyvääkin! Pohjimmiltaan minäkin uskon, etteivät asiat voi mennä niin huonoiksi, että täällä olisi täydellinen kaaos ja epätoivo joidenkin vuosien päästä. Pitää siis luottaa vahvemmin siihen, että lapset saavat edelleen hyvän tulevaisuuden. :)
PoistaSamoja asioita murehdittu täälläkin viime viikot... Ihana lukea myös sinua ilahduttaneista asioista :) Monesti ilot löytyvätkin ihan arkisista pienistä jutuista. Yritän itsekin olla murehtimatta liikaa sellaisista asioista, joihin en voi vaikuttaa ja keskittyä nauttimaan siitä mitä minulla on. Toivottavasti päätöksentekijät kaikessa viisaudessaan tekevät hyviä ratkaisuja, jotta lapsillammekin olisi hyvä tulevaisuus.
VastaaPoistaTodellakin - iloja löytyy valtavasti arjen pienistä asioista! Mun on pakko myöntää, että olen aavistuksen verran skeptinen päätöksentekijöiden viisaudesta, mutta katsotaan, miten käy. :D
PoistaMinua ilahdutti tänään, että ehdin nauttia ihanasta säästä vielä töiden jälkeen. Kanojen parissa puuhailu toi levollisen olon. <3
VastaaPoistaPyrin omassa pienessä elämässäni palauttamaan positiivisuuden mieleeni aina, kun alan synkistelemään. Kun pyrkii löytämään pieniäkin positiivisia asioita elämästä, niin se hiljalleen lisää positiivisuuden määrää. Oma positiivisuus lisää positiivisuutta myös muihinkin. Jostain syystä synkistely lisääntyy sitä enemmän, mitä enemmän siihen käyttää energiaansa.
Tänä viikonloppuna on ollut kyllä mainio syyssää ja se on ilahduttanut myös minua! :)
PoistaSanomasi on kyllä ihan totta! Itsekin olen huomannut, että jos alkaa murehtia vähän yhtä asiaa, niin pian murehtiikin jo valtavan suuria juttuja ja etenkin ilta-aikaan onnistuu kehittelemään kauhukuvia, jotka oikeasti ovat todella epätodennäköisiä.
Kiitos erinomaisesta haasteesta! Olen pahemman luokan murehtija, joten tämä sopii minulle. Onneksi vastapainoksi osaan nauttia pienistä asioista.
VastaaPoista