tiistai 30. kesäkuuta 2015

Matka Turkuun ja takaisin - missä kannattaa käydä?

Kuten osa onkin huomannut Instagramista, olimme viime viikolla käymässä Turussa. Vaikka kuvittelin sopineeni menot ja tekemiset niin, että aikaa jää myös oleilulle, lopulta kuitenkin ravasin aamusta iltaan menossa. Aikaa kuvailulle jäi vähän ja kaikki kuvat ovatkin nyt jokirannasta, joka on kyllä ihan superkaunista aluetta. Turusta löytyy kuitenkin paljon muutakin kaunista kuvattavaa, joten toivottavasti jollain toisella visiitillä ehdin kulkea enemmän kameran kanssa.

Vaikka en tyttöjen kanssa ehtinyt sukuloimisen lisäksi käydä muualla kuin keskiaikaisilla markkinoilla, Turussa on valtavasti kaikkea kivaa tekemistä ja katsomista. Ehkä jollain muulla on paremmin aikaa vietettäväksi kauniissa kesäkaupungissa, joten listaan tähän muutaman paikan, joissa itse kävisin, jos ehtisin. :)


Jokirannassa kannattaa käydä kävelemässä! Itse pidän erityisesti alueesta Tuomiokirkon ja kaupunginteatterin välillä, mutta jos on jaksamista lähteä hieman kauemmas ydinkeskustasta, niin Tuomaansillalta avautuu kaunis näkymä keskustan suuntaan (kurkkaa kuva esimerkiksi tästä postauksesta). Toisesta päästä Aurajokea löytyy esimerkiksi Föri, jolla kannattaa vaikka ihan vain huvin vuosi matkustaa joen yli. 

Aurajoen varrelta löytyy useita mielenkiintoisia vierailukohteita. Muun muassa Aboa Vetus & Ars Nova on aina yhtä kiehtova museo, josta löytyy pala vanhaa Turkua.  Museon pihalla näytti olevan tänäkin kesänä Linnateatterin kesäteatterilava, ja siellä pyöriikin Stockmann Yard sekä vain tällä viikolla lapsille suunnattu Elävä Satukirja.


Aboa Vetuksen lisäksi Turun linna kaikessa komeudessaan on vierailun arvoinen paikka - tai jos museokierros ei kiinnosta, niin linnanpuistossa voi käydä ihan muuten vain istuskelemassa ja viettämässä kesäpäivää. Jos historia ja vanhat rakennukset kiinnostavat, niin yksi museosuosikeistani on myös Luostarinmäen käsityöläismuseo.


Alla olevassa kuvassa näkyy puiden keskellä Turun Kaupunginteatteri, jota tällä hetkellä peruskorjataan. Linnateatterin ohella olen käynyt katsomassa eniten esityksiä juurikin kaupunginteatterissa ja pitänyt paljon näkemästäni. Erityisesti musikaalit ovat olleet mahtavia!

Kaupunginteatterin vieressä on Wäinö Aaltosen museo ja takana biologinen museo. Jos lähtee pois jokirannasta, niin Turun taidemuseo on jo rakennuksenakin mahtipontinen ja vierailun arvoinen. Itse tykkään erityisesti suurten suomalaisten taiteilijoiden teoksista, joita on kiva ihastella livenä.


Pidän paljon vanhoista rakennuksista ja minua kiehtoo ajatus siitä, että samalla kohdalla on kävellyt ihmisiä ties kuinka monen vuosisadan ajan. Turun Tuomiokirkon ympäristö onkin täynnä historian havinaa ja upeita rakennuksia!


Turun keskusta-alueella on valtavasti katsottavaa ja itse huomasin esimerkiksi, että Hansakortteli on kokenut viime vuosina jonkinlaisen uudistumisen ja kasvojenkohotuksen. Enää siellä ei ollutkaan syrjäisiä pikkukäytäviä krääsäkauppoineen vaan esimerkiksi hienosti toteutettu kokonainen kerros erilaisille ruokapaikoille! Koska Hansan uudistuminen oli minulle ihan uusi tieto ja koska olen pyörähtänyt remontoidulla Wiklundillakin vain pari kertaa nopeasti, taitaa keskustassa olla minulle valtavasti uutta tutkittavaa. Kuulin esimeriksi, että Kauppatorin vieressä olevalle Forumillekin on tehty pientä imagon kohennusta ja sieltä löytyy nyt muun muassa monessa blogissa kehuttu Gaffela, ihania (!!) värikkäitä lastenvaatteita myyvä Punainen Norsu sekä mielenkiintoiselta vaikuttava sisustusliike POP Shop.

Jos keskustassa pyöriminen ei kiinnosta vaan mieli tekee luonnonhelmaan, niin itse tykkään kävellä Ruissalossa ja Katariinanlaaksossa. Melko lähelle luontoa pääsee myös Kupittaan Lintulammikolla, jonne ehdottomasti haluan päästä jossain vaiheessa käymään tyttöjen kanssa. Toinen ehdoton vierailukohde lasten kanssa on lähellä oleva Seikkailupuisto. Ehkä emme ehdi kumpaankaan tänä kesänä, mutta mennään ensi kesänä sitten!


Pyörähdin Turku-visiitilläni tosiaan keskiaikaisilla markkinoilla, jotka pääsivät tänä vuonna uudelle vuosisadalle. Ihmisiä oli paljon ja jostain taisin kuulla markkinoiden tehneen kävijäennätyksensä. Siltä se tuntuikin, sillä tuplarattailla eteneminen oli paikoitellen hieman hidasta!


Keskiaikaisten markkinoiden lisäksi jokirannassa oli markkinatunnelmaa Ranskan ja Italian alueelta. Myyntipöytien tarjoilutkin näyttivät ihan kivoilta, mutta erityisesti ihastelin upeaa viherkattoa niiden yllä!


Varsinainen syy reissulle oli kuitenkin erään ihanan valmistujaiset. Onnea vielä! :)



Tarkoitukseni oli laittaa postaukseen vain kuvat ja nopea kommentti reissusta, mutta hups, innostuin itsekin miettimään, missä kaikkialla haluaisin Turussa käydä. :D Kaikki yllä olevat paikat ovat sellaisia, joissa olen joskus käynyt ja tykännyt valtavasti. Turussa on kuitenkin varmasti paljon muutakin koettavaa, joten olisikin kiva kuulla teiltä vinkkejä, minne kannattaa mennä. :)

Oletko sinä käynyt Turussa?
Mitä suosittelet ja mistä tykkäsit?

Olen bongaillut viime aikoina paljon Turku-vinkkejä blogeista. Esimerkiksi Karkkis listasi lemppariputiikkejaan hetki sitten ja Åblogeista löytyy usein Turku-aiheisia kirjoituksia.

Tämän pitkän postauksen loppuun huikkaan vielä, että Kuukauden positiivisia voi nyt linkitellä! :)

12 kommenttia:

  1. Olen käynyt Turussa viimeksi varmaan 16 vuotta sitten.. Ehkä olisi aika käydä uudestaan! Ihania vanhoja rakennuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt olisi oikein hyvä aika käydä pitkästä aikaa Turussa! :) Vaikka usein puhutaankin Turun taudista, niin kyllä Turusta tosiaan löytyy myös paljon kauniita vanhoja rakennuksia!

      Poista
  2. Monena vuonna olen ollut helmiäni myymässä Turun keskiaikamarkkinoilla ja ne ovat kyllä olleet ihan parhaat myyntireissut, nimenomaan sen tunnelman vuoksi. Oli ihana pynttäytyä keskiaikaisesti ja eläytyä menneisiin vuosiin. Pitääkin varmaan ensi vuonna laittaa anomus.
    Monta kertaa olen myös tehnyt niin, että ensin on vietetty lasten kanssa päivä Naantalin Muumimaailmassa ja sitten seuraava päivä Turussa. Turun linnassa ainakin aiemmin järjestettiin kivoja kierroksia juuri lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat ovat varmasti mielenkiintoiset myös myyjän näkökulmasta! Olen monesti miettinyt, että joskus pitäisi viettää siellä koko päivä ja seurata ajatuksella esitykset läpi. Sillä tavalla varmasti saisi paljon paremmin juonesta kiinni kuin näin nopeasti torilla pyörähtäessä.

      Poista
  3. Kahdesti oltu tänä vuonna useampi päivä Turussa niin lomailemassa kuin pääsykokeissa. Ihana kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana kaupunki! Tällai muutama vuosi pois sieltä on saanut mutkin katsomaan Turkua aavistuksen verran vaaleanpunaisten silmälasien läpi. :)

      Poista
  4. Kiva postaus, mä tykkään todella paljon Turusta! Vieläkin hieman kaivelee, etten hakenut opiskelemaan Turkuun, vaan Hämeenlinnaan. Luulen, että olisin tykännyt enemmän Turusta.:) Onko sulla jotain siteitä tuonne? Ainut huono puoli Turussa on täältä käsin etäisyys...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun siteet Turkuun ovat 20 vuotta asumista siellä. :D Ja toki perhettä asuu siellä edelleen. Mä muistan lähteneeni innolla Turusta pois opiskelemaan enkä edes hakenut Turkuun minnekään. Niin vain se mieli muuttuu ja nyt kaupunki näyttääkin omissa silmissä superkauniilta ja mielenkiintoiselta!

      Poista
  5. Kotikaupunkini Turku on ihana, kesällä suorastaan paras! Jos lasten kanssa on lomailemassa, niin Turun Linnan vieressä Aurajoessa on ankkuroituna Bore-laiva. Bore on valmistunut v. 1960 ja nyt entisöity. Bore seilasi aikoinaan Turku-Tukholma reittiä. Nyt siellä on ravintola, hostel-majoitusta, iltabileitä ja päivisin kiva Cafe Navigare. Lasten kanssa voi kierrellä laivaa ja juoda virvokkeet kannella. Ilmaista huvia, jos ei käy kahvilla : ) Boren vieressä on purjealus Suomen Joutsen!

    Toinen ilmainen elämys on Kuralan Kylämäki, elävä museo, jossa eletään maalaistalon 50-luvun aikaa. Kaikkeen toimintaan voi osallistua ja siellä on pihapiirissä puuhaa lapsille, kotieläimiä ja teemapäiviä. Kuralan Kylämäki löytyy Facebookista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, miten mä unohdinkaan Kuralan! Se on kyllä myös ihan kertakaikkisen mainio paikka! Kiva kuulla, että siellä on edelleen toimintaa, vaikka joskus taisikin olla juttua sen sulkemisesta (?).

      Bore on mulle ihan uusi tuttavuus! Kuulostaa mielenkiintoiselta! Kiitos hyvästä vinkistä, tuo täytyy ehdottomasti pitää mielessä! :)

      Poista
  6. Kiitos vinkilistasta! Turun reissu on ollut suunnitelmissa, siellä kun olisi vaikka mitä kivaa nähtävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Turku-reissunne toteutuu! Nähtävää ja tehtävää olisi kyllä vaikka kuinka! :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)