lauantai 22. helmikuuta 2014

Kananmunaton pannari

Heippa! Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen! Lisää kananmunattomia ohjeita löydät Oranssia-blogista! Nykyisin suurin osa ohjeista on myös maidottomia, ja ne löytyvät näppärästi tämän linkin takaa. Joukossa on mm. ihan paras maidoton ja munaton pullaohje sekä suklaakakku, jonka suklaamousse on itsessäänkin herkullinen jälkiruoka. :)



Olen vauhdissa uusien kokeilujen kanssa! Tällä kertaa testaamisen kohteena oli munaton pannukakku. Siitä piti tulla alunperin myös maidoton, mutta se kokeilu jääköön seuraavaan kertaan. :)

Ohje on mukailtu versio Kinuskikissan reseptistä.

  • 100 g voita tai margariinia sulatettuna
  • 8 dl maitoa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 0,5 rkl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Kaada maito kulhoon ja sekoita joukkoon kuivat aineet sekä lopuksi sulatettu rasva. Anna taikinan tekeytyä 15-30 minuuttia. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225-asteisessa uunissa 35 minuuttia.

Hyvää tuli ja maistui hienosti mansikkahillon kanssa! Seuraavaksi kokeilen samaa ohjetta kauramaidolla. :)

21 kommenttia:

  1. Lähin etsimään nimenomaan myös maidotonta. Kokeilen siis suoraan tehdä kauramaitoon:) kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ihanaa kuulla, että joku oikeasti kokeilee tätä hyvää pannariohjetta! Kuukaudesta toiseen tämä on saanut paljon lukijakäyntejä ja vihdoin myös ensimmäisen kommenttinsa. :D Toivottavasti pannari onnistui! :)

      Poista
  2. Aion kokeilla. kun uni ei kerta maistu niin jospa tämä maistuisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pannari maistui! Parempaa ensiyötä sinulle! :)

      Poista
  3. Tosi hyvä pannariohje! Itsekkin olen kananmuna-allergikko. Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit tästä! Vaikka oikeasta pannarista ei olekaan kokemusta, niin ei tätä ihan heti uskoisi munattomaksi versioksi, kuulemma. :)

      Poista
  4. Kiitos hyvästä ohjeesta! Tuli ihanaa pannukakkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiva kuulla, että ohje oli mieleinen! :)

      Poista
  5. Kokeilin tätä eilen kaverin kanssa ja molemmat tykkäsimme! Uudelleen tulee kyllä tehtyä tätä pannaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! :) Nyt alkaakin olla myynnissä suomalaisia marjoja, joiden kanssa pannarista saakin mukavan kesäisen herkun! :)

      Poista
  6. Kokeilin tänään kauramaitoon ja riisi/kookos/maizenajauhoilla, toimi hyvin! Meidän lasten makuun oli vaan liian makeaa :D Testaan ensi kerralla pienemmällä sokerimäärällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pannari onnistuu myös kauramaidolla ja ilman vehnäjauhoja! :)

      Poista
  7. Hei.
    Kiitos hurjan paljon tästä ohjeesta <3
    Olen takunnut jo vuositolkulla kananmunattomien pannukakkujen äärellä ja lopulta heittänyt jo hanskat tiskiin pohjattoman turhautuneena!
    Pannaria teki mieli luvattoman pitkän tauon jälkeen kokeilla ja ohjeellasi onnistui, maistui todella pannukakulta ja sainpa maistuvan siitä korvaamalla jauhot noin 3dl:lla vaaleita jyttejauhoja :P

    Kiitos Sinulle, voi hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos sinulle kommentistasi! Onpas mukava kuulla, että ohje on ollut toimiva! :) Jyttejauho on minulle ihan vieras raaka-aine, mutta hienoa, jos niillä pystyi korvaamaan vehnäjauhon. :)

      Poista
  8. Olen tehnyt tästä ohjeesta jo 2 kertaa pannaria ja aivan ihanaa :) poikani on kananmuna allerginen ja vihdoin herkku jota hänkin voi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva että tykkäätte! :) En tiedä, oletko huomannut, mutta kannattaa kurkata tuolta ylhäältä kuvan alta ruokia-otsikkoa. Sieltä löytyy monta muutakin kivaa leipomusta ja kaikki ovat kananmunattomia. :)

      Poista
  9. Laitoin tarkalleen tuon 100g margariinia ja pannukakku ui rasvassa. Sen sijaan että se olisi paaäistunut niin se keittyi rasvassa.

    VastaaPoista
  10. Tämä menee tänään kokeiluun! Olen kerran tehnyt munatonta pannaria ja se meni kirjaimellisesti pannukakuksi - siis sillä huonolla tavalla. Nuorimmainen on allerginen munalle, joten välillä hankaloittaa herkkujen teossa.

    Munattomia lättyjä olen oppinut tekemään niin ettei niitä juuri oikeista erota mutta lättyjen paistaminen ylipäätään on niin ärsyttävää ettei niitä kovin usein jaksa tehdä. :) Hyvää vaihtelua siis tämä!

    VastaaPoista
  11. Tein kauramaitoon ja tulipa hyvää! Piti kyllä olla jostain syystö uunissa vartin pidempään :)

    VastaaPoista
  12. Sunnuntai-iltana alkoi tekemään valtavasti mieli pannukakkua, mutta yhtään kananmunaa ei löytynyt kaapista, eikä kauppareissukaan pelkkien kananmunien vuosi iltamyöhään houkutellut. Siispä Google avuksi, joka johdatteli reseptisi äärelle.

    Täytyy sanoa, että maku oli aivan loistava! Ensi kerralla tosin aion kokeilla 3/4 määrällä rasvaa (käytin vähärasvaisempaa Oivariinia), sillä mielestäni pannukakku jäi hiemnan liian rasvaiseksi. Sokerin määrää aion myös hiemnan pienentää. Maitona käytin laktoositonta ja rasvatonta maitojuomaa.

    Laittelen sitten aikanaan kommenttia, millainen kakku pienillä fiksauksilla syntyy! :)

    Mutta ilman muutoksiakin olen melkoisen varma siitä, että pannukakkuni ovat jatkossa munattomia!

    VastaaPoista
  13. Nam, aivan ihanan makuinen pannari syntyi. Samaa meiltä aiemmasta kommentista, että rasvan määrää voi vähentää niin halutessaan. Tämä oli muuten eka kananmunaton pannariresepti joka maistui aidosti hyvältä ja olen paistellut niitä jo melkein 20v. Kiitos!!

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)