torstai 9. heinäkuuta 2015

JÄLKIPYYKKI: Sinä loukkasit minua -kampanja

Kaikkien kiireiden ja kesäfiilistelyjen ohessa ehdin viimein syventyä vielä hetkeksi kesäkuun alun tapahtumiin. Kesäkuu alkoi SINÄ LOUKKASIT MINUA -kampanjalla, johon osallistui 126 blogia. Kampanja lähti liikkeelle, kun huomasin lukeneeni kevään aikana useita kirjoituksia anonyymeistä ja negatiivisesta kommentoinnista. Vaikka en ole itse saanut yhtään ikävää kommenttia blogiini, päätin laittaa käyntiin kampanjan negatiivista kommentointia vastaan herätelläkseni ihmisiä siihen, millaista kommentointi blogeissa saattaa olla.

Oli hienoa huomata, kuinka moni bloggaaja lähti mukaan kampanjaan! Kaikki ennakkoon mukaan ilmoittautuneet eivät ole julkaisseet kampanjapostausta, mutta kuitenkin suurin osa on ottanut kantaa asian puolesta. Oli mielenkiintoista seurata, ketkä osallistuvat kampanjaan - selvästi aktiivisimmin kampanjasta olivat kiinnostuneet nuoret noin alle 2-kymppiset bloggaajat sekä toisaalta keski-ikäiset bloggaajat. Muoti- ja tyylibloggaajia on mukana paljon, ja heille taitaakin tulla suhteessa eniten negatiivisia kommentteja. Kampanjapostauksia lukiessani totesin, että myös hevosaiheiset blogit taitavat saada paljon kurjia kommentteja osakseen.

Olen viimein ehtinyt käydä lukemassa kaikki kampanjassa mukana olevat postaukset ja niihin tulleet kommentit. Yhteenvetona voisin todeta, että niin bloggaajat kuin kommentoijatkin olivat tyrmistyneitä siitä, millaisia kommentteja jotkut todella ovat saaneet blogeihinsa. Kampanja sai paljon kiitosta ja kannatusta kommenteissa enkä itse huomannut yhtään kriittistä kommenttia, mikä hieman hämmensi minua. En tiedä, eikö kommentteja tosiaan ole ollut vai eivätkö ne vain ole päässeet hyväksynnästä läpi. Blogeissa käydessäni huomasin nimittäin, että selvästi suurimmassa osassa blogeista kommentit eivät näy heti vaan odottavat hyväksyntää. Se, että valtaosa bloggaajista on varovaisia julkaistavien kommenttien sisällöstä, kertoneen aika paljon kommentointikulttuurista.

Jonkin verran keskustelua herätti kuitenkin se, missä menee loukkaamisen raja ja miten saman viestin voi tulkita monella eri tavalla. Jokaisella on tottakai oikeus sanoa mielipiteensä, mutta minusta mielipiteen voi sanoa myös loukkaamatta toisia. Toisaalta joskus on kuitenkin hyvä päästää jotkin sanomiset suoraan toisesta korvasta ulos ja olla provosoitumatta lievistä loukkauksista. Kuten kuitenkin kampanjassa olleet esimerkkikommentit osoittavat, kommenteissa ei ole aina kyse väärinymmärryksistä tai turhasta mielensäpahoittamisesta, vaan ne voivat olla hyvinkin julmia.

Tietenkään kenenkään ei tarvitse pitää kaikista eikä bloggaajia tarvitse vain mielistellä ja suitsuttaa. On myös ihan ok sanoa, jos on erimieltä bloggaajan kanssa tai jos ei niin innostu vaikkapa asukuvien housuista. On kuitenkin kaksi täysin eri asiaa todeta bloggaajalle, että hänen housunsa eivät ole omantyyliset eikä itse käyttäisi sellaisia, kuin kertoa bloggaajan näyttävän ylipainoiselta lehmältä niissä hirveissä oksennuksenvärisissä housuissaan.

Kampanjapostauksissa todettiin lähes poikkeuksetta, ettei voi ymmärtää, miksi jotkut lukevat ärsyttäviä kirjoituksia. Miksi ei vain lähde blogista pois ja etsi kiinnostavampaa luettavaa? Myös kommenttien taustoilla spekuloitiin jonkin verran ja monet epäilivät kateuden olevan suuri taustavaikuttaja kommentoinnissa.

Vaikka kampanjaan mukaan lähteneet blogit toivovatkin myönteistä ilmapiiriä kommentteihin, negatiiviset kommentit voidaan kokea myös onnistumisen mittarina ja ne kertovat, että bloggaaja on onnistunut herättämään huomiota, ajatuksia ja keskustelua. Törmäsinkin puolivahingossa erään blogin kirjoitukseen, jossa oli mielenkiintoinen vastanäkökulma kampanjaan.

Kampanjan myötä sain kuulla monia omakohtaisia kertomuksia saaduista negatiivisista kommenteista. Hämmästyin, että useat kertoivat kommenttien kirjoittajaksi paljastuneen lopulta live-elämän tutun tai "kaverin". Kampanjapostauksia läpikäydessäni oli myös kiva huomata, että monet olivat kampanjassa mukana yleisen hyvän asialla eikä läheskään kaikilla ole kokemusta ikävästä kommentoinnista.

Tämän yhteenvedon loppuun haluan vielä nostaa muutamia ajatuksia herättäneitä kampanjapostauksia. Oli hienoa lukea, kuinka monet ottivat ominkin sanoin kantaa kampanjan puolesta! Postauksissa pohdittiin muun muassa kateutta negatiivisten kommenttien taustalla, kommenttien vaikutusta itsetuntoon sekä sitä, kuinka helppoa ja huomaamatontakin ikävän kommentin jättäminen on, mutta kuinka se saattaa tehdä vastaanottajaansa paljon suuremman vaikutuksen. Osa oli kirjoittanut omista kokemuksistaan ja osa pohtinut kommenttien taustoja ja tarkoitusta tarkemmin. Yksi mielenkiintoisimpia kirjoituksia oli kirjoitus äidin näkökulmasta ja toisaalta kirjoitus siitä, kuinka kommentit eivät enää loukkaa. Oli myös kiva löytää kokemuksia siitä, kuinka negatiivisen palautteen voi antaa asiallisesti ja loukkaamatta.

Kiitos vielä mukana olleille bloggaajilla sekä erityisesti Lady of The Messille ja Kun äiti kelaa -blogin Selinalle, jotka jakoivat kampanjainfoa yhteisöissään! Kiitos myös Hulivilini-blogin Maarialle hyvistä ideoista ja huomioista! :)


Jos muuten aihe kiinnostaa enemmän, niin olen lukenut usean positiivisen arvostelun Cyberbully-elokuvasta. Itse en ole sitä nähnyt, mutta se alkoi kovasti kiinnostaa minua!

Nyt on tämän vuoden aikana laitettu liikkeelle Ilahduta bloggaajakaveria -haaste sekä kampanjoitu negatiivisia blogikommentteja vastaan.

Mitäs kivaa sitä seuraavaksi keksittäisiin?
Perustettaisiinko vaikka uusi blogi? ;)

16 kommenttia:

  1. Katsoin kyseisen elokuvan tästä kampanjasta intoutuneena. Kannattaa katsoa! ;) Kiitos sinulle ihana että jaksat aina piristää blogimaailmaa ja luoda uutta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pitää siis ehdottomasti etsiä elokuva käsiin! Tai ruudulle, sillä ilmeisesti sitä ei dvd:llä saa Suomesta? Kiitos Selina! :)

      Poista
  2. Tämä oli mahtava kampanja, kiitos kun sain olla siinä mukana.

    VastaaPoista
  3. arvokas ja hieno kampanja joka puhutti monia. Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti edes jokunen ikävä kommentti on jäänyt kirjoittamatta kampanjan myötä! Kiva, että olit mukana! :)

      Poista
  4. Kiitos sinulle kampanjatyöstä, aihe oli hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) oli hienoa huomata, että aihe kiinnosti ja sai monet osallistumaan!

      Poista
  5. Upea idea sinulta laittaa tällainen kampanja liikkeelle, kiitos! Itse en tällä kertaa selvinnyt lähtemään mukaan, mutta hengessä olin täydellä sydämelläni. Kampanja puhutti ja pysäytti varmasti monia ja laittoi miettimään asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) oli kyllä hienoa huomata kommenteista, kuinka moni oli hengessä mukana ja komppasi kampanjaa!

      Poista
  6. Aihe oli hyvä ja aina ajankohtainen. Kiitos, että aloitit tällaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aihe tuntuu olevan aina ajankohtainen ja se on ihan hyvä nostaa aika ajoin esiin. :)

      Poista
  7. Oletpa laittanut alulle mielenkiintoisen ja tärkeän kampanjan! :)

    Luin ihan mielenkiinnosta tuon vastakampanjapostauksen ja jäin kyllä ihmettelemään suuresti, että tällaistakin asiaa vastaan täytyy jonkun olla. Varmasti kaikki negatiivisia kommentteja saavat ymmärtävät, että kyse on loppuviimein kommentoijan omasta pahasta olosta. Näen itse tämän kampanjan erityisen tärkeänä nimenomaan vastuun näkökulmasta. Blogit ja somemaailma ovat jatkuvasti yhä vahvemmin mukana myös yhä nuorempien elämässä. Koen hyvin tuskallisena tällaisen ajatuksen, että jo alakouluikäisten lasten pitäisi ymmärtää, että toiselle ihmiselle saa kirjoittaaa mitä tahansa törkyä, koska vastuu tästä törkypostista ja sen vastaanottamisesta onkin kohteella - ei antajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)

      Minä myös ajattelin kampanjaa miettiessäni erityisesti nuoria ja lapsiakin. Jos aikuistenkin osalta meno somessa on välillä aika hurjaa, niin eipä se anna kovin hyvää esimerkkiä nuorille. Tuntuu, että ei pelkästään blogikommenteissa ja netissä vaan muutenkin on yleistä oman mielipiteen sanominen ja törkeiden kommenttien loppuun onkin helppo todeta, että "ei millään pahalla, tää on vaan mun mielipide". Ihan kuin osalta alkaisi unohtua perushyvät käytöstavat ja se, ettei kaikkea tarvitse sanoa ääneen tai jos tarvitsee, sen voi sanoa kohteliaasti tai rakentavasti. Loukkaamisen piilottaminen oman mielipiteen taakse on vähän hassua.

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)