torstai 30. heinäkuuta 2015

Heippa heinäkuu, tervetuloa minimalistinen elokuu!

Heinäkuu oli lomakuukautemme ja sujahti muiden kuukausien tavoin hurjan nopeasti ohi. Kesän alussa päätin olla tekemättä listaa tehtävistä asioista, mikä osoittautui ihan hyväksi ajatukseksi - tuntuu nimittäin, ettemme ehtineet tehdä juuri mitään ja silti teimme paljonkin kaikkea. Tekemäni pikkulista toteutui melko hyvin: olemme herkutelleet selvästi aikaisempia kesiä useammin tuoreilla marjoilla (ja vesimelonilla!), viettäneet aikaa ulkona saippuakuplia puhallellen ja pupua rattaissa lykkien sekä hieman seikkailleetkin.

Olemme juhlineet 1-vuotiastamme ja järjestäneet kotia: vihdoinkin työhuoneemme on kaaoksen sijaan järjestyksessä ja siisti! Tästä projektista tulee varmasti juttua blogiinkin, kunhan huone on kunnolla valmis. Lisäksi tuunasin vessamme uuteen uskoon ja nyt nautimme siellä koivikkotunnelmista. Olen hurjan tyytyväinen molempien huoneiden uudistuksiin, vaikka ne ovatkin melko kaukana trendikkäästä pelkistetystä mustavalkoisesta.


Vaikka aikomuksena olikin seikkailla ja käydä uusissa paikoissa, emme tehneet kovin montaa reissua. Päivät kuluivat sen sijaan arkisissa askareissa ja huoneprojektien kimpussa. Tytöt eivät kuitenkaan ole seikkailuja kaivanneet, vaan ovat olleet ilmeisen tyytyväisiä ihan vain kotona olemiseen. Kukkia on ihmetelty antaumuksella, on jahdattu saippuakuplia ja luettu kirjoja. Tipunen on saanut ylpeänä työntää kaupassa ihan omia pikkuostoskärryjä ja Untuvikon makumaailma on laajentunut soseista isojen ihmisten ruokaan. Huippua on, jos vaunulenkillä käydään moikkaamassa läheisellä niityllä kesäänsä viettäviä lampaita.


Että eipä se onnistunut kesä lopulta paljoa vaadi. :) Ehkä me ensi kesänä käymme enemmän ihmettelemässä lapsiperhekohteita, kun molemmat tytöt hoksaavat paremmin asioita!


Kun kesäloma nyt on meidän osalta virallisesti ohi, on hyvä suunnitella jo tulevaa.

Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta syksy on ehkä kuitenkin lempparini. Syksy on aina pirteää uudistumisen aikaa ja virtaa tuntuu olevan enemmän kuin muulloin. Innostumispuuskassani päätin osallistua elokuun ajan minimalismipeliin, jossa tavoitteena on turhista tavaroista luopuminen. Joka päivä laitetaan pois (kierrätykseen, myyntiin, lahjoituksena) jotain itselle tarpeetonta päivämääräluvun mukaan. Eli 1.8. luovutaan yhdestä tavarasta, seuraavana päivänä kahdesta ja sitten kolmesta. Lopulta elokuun viimeisenä päivänä (mikäli sinne asti pääsee) laitetaan pois 31 tavaraa. Kuulostaa hurjalta, mutta luotan siihen, että pärjään melko pitkälle omien ja tyttöjen turhien vaatteiden turvin. Paljon muutakin tarpeetonta olen kerännyt kaappeihin, joten ehkäpä nyt on vihdoinkin hyvä hetki oikeasti ryhtyä toimeen eikä vain pohtia asiaa!

Miltä kuulostaa, lähdetkö mukaan minimalistiseen elokuuhun? :) Bongasin haasteen Yours, S -blogista, jossa ainakin ollaan vahvasti mukana!

26 kommenttia:

  1. Meillä on pelattu minimalismipeliä nyt heinäkuussa. Hyvin on tavaraa saatu poistettua, mutta ei se juuri päällepäin näy. Pitäisi varmaan ottaa sama uusiksi elokuussa... Mukavaa elokuuta ja tsemppiä haasteeseen!

    VastaaPoista
  2. Meillä on pelattu minimalismipeliä nyt heinäkuussa. Hyvin on tavaraa saatu poistettua, mutta ei se juuri päällepäin näy. Pitäisi varmaan ottaa sama uusiksi elokuussa... Mukavaa elokuuta ja tsemppiä haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että eniten tilaa tulee huomaamattomiin kohteisiin varastoon ja kaappeihin. Minimalismipeli ainakin kuulostaa tehokkaalta turhan tavaran poistotavalta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, koska tulee ahdistus, kun kaikki selvästi tarpeeton on jo laitettu eteenpäin! Kiva kuulla, että tätä on pelattu teillä. :)

      Poista
  3. Ihana heinäkuu teillä!
    Peli kuulostaa kivalta! Tsemppiä siihen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peli kuulostaa hurjalta! Kiitos siis tsempeistä! :D

      Poista
  4. Suloinen heinäkuu kuvissasi. Lasten kanssa ei helteitä oikeastaan tarvikaan.
    Minäkin tunnustaudun syysahkeraksi. Virtaa riittää ja suunnitelmia. Minä laitoin juuri kiertoon kaksi isoa Ikea-kassillista lasten vaatteita. Miten hyvä olo tulikaan, kun sai nurkista pois ja toiselle käyttöön :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kannalta tämän kesän sää on ollut kyllä aika sopiva. Pieni tihkusade ei haittaa yhtään ja suuria myrskyjä ei oikein ole ollut. Eivätpähän ainakaan läkähdy! :)

      Mä odotan erityisesti sitä, että tyttöjen vaatekaapissa on vain käytössä olevia tai kohta käyttöön tulevia vaatteita. Voi sitä tulevaa hyllytilan määrää!

      Poista
  5. Kovin kovin suloinen heinäkuu ollut teillä! :) Mahtavaa. Minimalismipeliä pelaisin muuten, muttakun meillä ollaan muutenkin niin minimalismia että ei pysty :D Kaiken ylimääräisen möin viime talvena kirpputorilla, nyt ajattelen että mielenhäiriössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, mä aina ihailen kaikkia, jotka pystyvät pitämään minimalistista linjaa! Mä tykkään keräillä sarjoja ja jemmata muistoja, joten... HUOH! :D

      Poista
  6. Kuullostaa yhtä aikaa mahtavalta ja pelottavalta tuo haaste. :D Meilläkin alkaa lomat vedellä viimeisiä ja kohta pitää ihan oikeasti alkaa asennoitua esikoisen eskarin aloitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa! :D Mä oon tänään alkanut miettiä tätä tarkemmin ja kyseessähän on ihan VALTAVA määrä tavaraa! O-ou!

      Oi, teillä alkaa jo eskari! Hurjaa! Hyvää eskarinalkua teidän isolle pikkukaverille! :)

      Poista
  7. Oi että, pitäisiköhän ottaa haaste vastaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota! Olisi kiva lukea, miten haaste muissa talouksissa sujuu! :)

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta kesältä - ei turhia paineita vaan mennään mielen mukaan :)
    Haaste kuulostaa tosi kovalta - ehkä tuo voisi tehdä meillekin ihan hyvää... En ehkä kyllä vielä lähde mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, mäkin aloin jo vähän katumaan, olisiko pitänyt sittenkin lähteä haasteeseen mukaan vasta helmikuussa. :D Katsotaan, miten käy!

      Poista
  9. Kuulostaapas mielenkiintoiselta ja kieltämättä aika hurjaltakin tuo haaste! Itse tosin ajattelin testata KonMari-menetelmää, joten toivon että sen myötä väistämättä tulee heitettyä turhaa tavaraa kassitolkulla pois. Voidaan testata, kumpi tekniikka toimii paremmin! :) Tsemppiä haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin lopulta tarttua itsekin haasteeseen! Linkkasin blogisi omaani, kai se on ok? :)

      Poista
    2. Mun pitää tutustua puolestani KonMariin, sillä törmäsin siihen sattumalta eilen kolmesti eri blogeissa! Kuulostaa mielenkiintoiselta myös se. :)

      Linkkaaminen on tottakai ok! Hauskaa, että lähdit mukaan! :)

      Poista
  10. Pitääpä hakita haasteeseen osallistumista. Yhtä ja toistakin voisi heitellä menemään vielä.

    VastaaPoista
  11. Saippuakuplat on ihanaa ajanvietettä :) Tuo minimaalipeli kuulostaa hyvälle . . . kellarinsiivous on meneillään, joten tavaraa on jo lähtenyt kiertoon aika lailla.

    VastaaPoista
  12. Yleensä odotan helteiden jälkeen tosi kovasti syksyä ja viileämpiä ilmoja. Tänä kesänä ei ole helteitä ollut yhtään liikaa, mutta kyllä mä silti syksystä tykkään. Katselin yöpöydälläni makaavaa avaamatonta KonMaria ja harkitsin haastetta, mutta meillä on spelailtu jo muutama kuukausi sen verran ahkerasti, että en uskaltaudu mukaan. Tsemppiä sinulle! :)

    VastaaPoista
  13. Ihania kuulumisia =)

    Otan haasteen vastaan, vaikka huomasinkin tän vähän myöhässä... Eli mulla on hippasen kiinni otettavaa eli huomenna pitäis sitten laittaa jo 6 "tavaraa" kiertoon tavalla tai toisella, jotta homma toimii ;)

    VastaaPoista
  14. Nyt vasta ehdin kommentoimaan.:/ Ihanalta näyttää ja kuulostaa teidän heinäkuu. Pienten kanssa on hyvä nauttia kotonaoleilusta, reissata ehtii sitten isompana. Varmaan Muumiamaailma voisi olla aika kiva kohde, kun tyttelit kasvaa.:) Meidän pojat ei muuten ole ollenkaan huvipuistojen perään, ei ole tarpeen kiertää kaikkia Suomen kieputuspaikkoja, kun eivät niistä tykkää.:)
    Haaste kuulostaa hienolta! Kunhan ryhdyn siivouspuuhiin, laitan kerralla pois 496 tavaraa...laskinkohan oikein.;DDD

    VastaaPoista
  15. En ole pelannut minimalismipeliä, mutta muutoin karsinut tavaraa viime viikot. Siitä ehkä postaustakin tulossa myöhemmin. Nyt ei vielä ehdi, kun pitää jatkaa sitä tavaroiden karsimista :D. Aika vallalla tuntuu nyt tuo kaappien siivous ja ylimääräisistä tavaroista eroon pääseminen olevan :).

    VastaaPoista
  16. Olen osallistumassa 100-haasteeseen, joka on vähän samantyylinen. Edessä on muutto työnperässä, joten olis kiva päästä eroon krääsästä ennen varsinaista pakkausta ja muuttoa.

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)