Äitien jaksamisesta on ollut paljon kirjoituksia viimeaikaisen traagisen liikenneonnettomuuden jälkeen. Kaikkiin kirjoituksiin on varmasti hyvä syy taustalla ja äitien jaksaminen on tärkeä asia. Kuitenkin isät tuntuvat unohtuvan helposti, sillä hehän pääsevät töihin pakoon arkea, syövät rauhassa lounasta (ja vieläpä mahdollisesti lounasravintolassa!) ja nauttivat aikuisesta seurasta. Miksi isien jaksamista edes pitäisi pohtia?
Isyys on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana paljon ja hakee ehkä edelleen muotoaan. Pitkään isät vastasivat lähinnä perheen taloudellisesta toimeentulosta, kun äiti samaan aikaan huolehti lapsista. 1960-70 -luvulla isät alkoivat osallistua enemmän lasten kasvattamiseen ja tänä päivänä puhutaankin jaetusta vanhemmuudesta tai uudesta isyydestä, joiden myötä isät ovat vahvasti mukana lastenhoidossa ja -kasvatuksessa.
Miten tämä uusi isyys näkyy isien elämässä? Siinä missä 1950-luvulla isä kävi töissä ja kotiin palattuaan nautti rauhallisesta koti-illasta äidin edelleen hoitaessa lapsia, isien usein odotetaan 2010-luvulla edelleen elättävän perheensä mutta lisäksi osallistuvan töiden jälkeen lastenhoitoon, tekevän oman osuutensa kotitöistä ja antavan äidillekin vapaa-aikaa. Tasa-arvon nimissä isienkin on osallistuttava yöheräilyihin, vaikka seuraavana päivänä olisi töitä - äidithän ovat töissä muutenkin joka päivä.
Eikö kuulostakin aikamoiselta kasalta odotuksia? Kun kaupan päälle lisätään töissäkäyvien isien huono omatunto vähäisestä ajasta lasten kanssa ja toisaalta silti stressi taloudellisesta toimeentulosta, on jaksaminen varmasti vähän äärirajoilla iseilläkin.
Olen kuullut ja lukenut monien kotiäitien tuskailevan, miten mies ei tee mitään töistä kotiuduttuaan. "Sinne se vaan menee koneelle, ei kuule eikä näe mitään eikä todellakaan auta missään hyödyllisessä." Mitäpä jos isiäkin vähän väsyttää?
Tänään voisi olla hyvä päivä kysyä isältä, mitä hänelle kuuluu ja miten hän jaksaa. Ehkä väsyneet äidit ja uupuneet isät voisivat tsempata toinen toisiaan vauva- ja ruuhkavuosien läpi?
Tosi hyvä teksti. Juuri yhtenä iltana puhuimme mieheni kanssa näistä "entisajan- isistä" ja "nykypäivän" isistä..
VastaaPoistaItse huomaan syyllistyväni välillä siihen, että kun mies tulee kotiin niin tulee sitten sysättyä hänelle heti lastenhoitojuttuja (syötätkö, vaihdatko vaipan tms), eikä tule ajatelleeksi sitä että ehkä hänelläkin on ollut raskas päivä, jospa antaisinkin hänen ensin ihan istahtaa siihen sohvalle..
Meille mies on arjessa ihan korvaamaton, ja monella tapaa. Pitäisikin antaa vielä enemmän tunnustusta siitä hänelle, eikä vain näin kerran vuodessa ;) No ei vaan, kyllä meillä muistetaan muutenkin kuin isänpäivänä.
Tuo lastenhoitojuttujen sysäys kuulostaa kyllä tutulta. Sitä on vain niin paljon helpompi ajatella tilannetta oman navan suunnasta kuin toisen näkökulmasta. Kun työpäivän ja kotipäivän haasteet myös ovat vähän erilaisia, on toisen huomioiminen välillä vähän vaikeaa. Toisaalta en allekirjoita sitä, että työstätulijan hengähdystauko olisi aina tärkeämpi - välillä pinna on niin kireällä, että loppuillan kannalta on sujuvinta, jos saa heti apua muksujen kanssa. :)
PoistaJuu en sitä tarkoittanutkaan että AINA se töistä tulija olisi oikeutettu ekana huiliin.. on meinaan semmoisia päiviä välillä kotona, niitä kun jokainen maitolasi kaatuu eikä mikään onnistu, että oikein laskee hetkiä siihen koska toinen tulee :D ja niinä päivinä se olen kyllä minä, joka sen huilin ensimmäisenä saa ja tarvitsee, juurikin tuon loppuillan sujuvuuden vuoksi ;)
PoistaJuu, niin mä sun kommentin alunperin ymmärsinkin. :) Onneksi päiviä on monenlaisia ja myös niitä, kun virtaa riittää ilmankin hengähdystaukoja!
PoistaNäinpä, muutaman hyvän päivän voimin jaksaa kyllä pari huonoa myös :)
Poista