sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pupukortti ystävälle

Bongasin P*skarteluhaaste-blogissa viikon askarteluhaasteen olevan kolmen värin käyttö. Tällaiselle harjaantumattomalle korttiaskartelijalle haaste tuntui tarpeeksi helpostilähestyttävälle ilman erikoisia tekniikoita, joten päätin lähteä ensimmäistä kertaa mukaan kokeilemaan haasteeseen vastaamista. Tipunen oli innokas apulainen, joten synttärikutsuista alkanut askarteluflow sai sopivasti jatkoa.

Haasteväreinä ovat tummanvihreä ja kaksi vaaleanpunaista, joita siis täytyy käyttää haastevastauksessa. Vaaleanpunaiset värit ja lähestyvä ystävänpäivä ohjasivat ajatuksia sopivasti ystäväteemaan ja kuten kuvasta näkyy, Tipunen sai päättää kuvan. :D Sopiva pupunen löytyi Taika-lehdestä.

ystävänpäivä, pupukortti, kortti

Tipunen on ollut viime aikoina hyvin innokas liimanlevittäjä, joten pupukorteissa oli paljon mieleistä puuhaa. Kaksi alimmaista kartonkikerrosta on yhdistetty kohoteipillä, josta taustapapereiden poisnyppiminen oli myös taaperon puuhaa. Lisäksi ulommaisin vesiväritausta on handmade by Tipunen - kokeilimme ensimmäistä kertaa yhdistelmää muovipussi + vesivärit ja ihastuin (ihastuimme) täysillä! Tätä kokeilemme uudestaan ja otamme Untuvikonkin mukaan!

ystävänpäivä, pupukortti, kortti

Sain viikonloppuna tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimpun keittiöön ja olen jokusen kerran huokaillut näiden värien äärellä. Ihana kevät ja väripaljous! (Ja voi huoh näitä hämäriä iltoja!)

värikkäät tulppaanit

Napsin korttikuvia hetki sitten tyttöjen syödessä samalla iltapalaansa. Tässä siis myös muutama räpsäisy kuvarajausten ulkopuolelta! Olen yrittänyt siivota keittiönpöydältä viikonloppua varten pois kaikki ylimääräiset tavarat, mutta näin sunnuntai-illalla ne alkavat pikkuhiljaa vallata taas pöytäalaa. Tietokoneet, muistilaput, Mikki ja Minni Hiiri sekä uusin Unelmien Talo & Koti ovat ihan sulassa sovussa puurokippojen kanssa. Jos muuten tykkäät sisustuksessa väreistä, niin kannattaa kurkata tuota Talo & Koti -lehteä! Bongasin etukannesta otsikon "Lisää väriä, 156 ideaa" ja totisesti sisäsivuilta löytyi upeaa väri-iloittelua ja monta, monta hyvää ideaa. :)



Mukavaa iltaa sinulle! :)

Askartelijoille muuten vinkiksi: Tipulassa arvotaan materiaalia tämänhetkiseen lempparijuttuuni liittyen!

. . . . . . 

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

19 kommenttia:

  1. Ihastuttava pupukortti. Ja ihana tulppaanikimppu. Pitääpä itsekin ostaa kotiin vähän kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit ovat kyllä niin keväisiä! Hyvää vastapainoa ulkona olevalle loskalle ja pimeydelle. :)

      Poista
  2. Suloinen kortti! Mukavaa, kun voi askarrella lasten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usein lasten kanssa askartelu vaatii jossain määrin pitkää pinnaa, mutta on kyllä lopulta ihan palkitsevaa - varsinkin, jos jo etukäteen varautuu siihen, että suunnitelmat muuttuvat monta kertaa!

      Poista
  3. Suloinen pupukortti ja ihanan pirteä tulppaanikimppu :) Meillä tyttö selaili uusinta Taika-lehteä lähes puhki asti, kun oli niin paljon pupuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan unohtanut uusimman Taikan!! En ehtinyt edes selata sitä ja viikonlopun hulinoissa ihan kokonaan unohdin lehden edes tulleen. Oi pupuja, tiedän siis mitä luemme tänään tyttöjen kanssa! :D

      Poista
  4. Voi kuinka kiva ystävänpäiväkortti! Sama mallihan sopisi myös loistavasti pääsiäiskorttiin vähän värejä vaihdellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopisi! Pääsiäismuna vielä tuohon sydämen tilalle ja pääsiäiskortti on valmis. :)

      Poista
  5. Ihqu kortti <3
    Juu, tulppaanikimppu oli käytävä heti aamusta työhuonetta piristämään Ü

    VastaaPoista
  6. Pupunen tosi herttainen ja taustan tiplaset kivan näköiset. Tuovat mieleen jo Pääsiäisen!
    Kiitos kun kävit kurkkaamassa korttiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä hieman pääsiäishenkeä. En itse asiaa hoksannutkaan ennen näitä kommentteja. :D Kiva kun kävit kurkkaamassa myös minun korttiani!

      Poista
  7. Söpö pupukortti! Niin hellyttävän ihana. Teillähän on pöydällä ihan siistiä ;). Katsoin juuri omaa ruokapöytäämme ja siellä on sulassa sovussa minun keskeneräiset neuleet, pojan jääkiekkopeli, miehen lukemattomat lehdet sekä muutama pyykkikasa (puhtaita toki). Aika paljon 'haittaa' siis kolmimetrisestä pöydästä kolmen hengen perheessä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Kolmimetriselle pöydälle kyllä mahtuu! Apua, jos meillä olisi niin iso pöytä, toinen pääty varmaan olisi koko ajan tavaroiden peitossa! Meillä keittiönpöytä on usein viikonloppusiisti, mutta arkena tavarat kerääntyvät ja kerääntyvät ja kerääntyvät. :)

      Poista
  8. Ihana kortti!
    Miten olet siis yhdistänyt muovipussin ja vesivärit? Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Ah tulppaanit! Ne ovat lempikukkiani, minäkin haluan kimpun niitä. Jos vaikka viikonlopuksi ostaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen jossain vaiheessa vesivärijutusta postauksenkin, mutta yksinkertaisuudessaan levitetään muovipussi (esim. hedelmäpussi) pöydälle ja maalataan siihen päälle vesiväreillä. Sitten päälle painetaan vesiväripaperi ja pisarat tarttuvat pisaroina paperille. :)

      Poista
    2. Hei kuulostaa kivalta! Tätäkin voisi joskus testata taaperon kanssa. :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)