sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kesämuistoja ja -kuvia & arvonnan voittaja

Kesän päättyminen on aina hieman haikeaa, mutta sitäkin suuremmalla innolla odotan syksyä ja arjen rutiineja. Vaikka kesä meni nopeasti ja aikaa tuli vietettyä lähinnä kotona, kesä oli hyvä: nautimme siitä, ettei tarvitse kiirehtiä minnekään aikataulujen perässä eikä säätää päivärytmiä muiden mukaan. Lepohetkiä vuorottelemalla saimme hieman nukuttua univelkoja pois ja tytöt saivat ihmetellä kukkia, saippuakuplia ja pihakiviä - ensi kesänä voimme laajentaa seikkailuja sitten hieman kauemmas pihapiiristä.



Puutarhamme on ollut hävettävän huonossa hoidossa tänäkin kesänä. Hetken niin etu- kuin takapihakin on näyttänyt kauniilta ja kesäiseltä - aivan kuten näissä kuvissa - mutta tällä hetkellä etuovea koristavat kuolleet orvokit ja takapihalla on kuopan alku. Kukkapenkkini on ollut niin lannistava näky villiintynein kasveineen (en enää koskaan ikinä päästä maahumalaa kukkapenkkiin!), että totesin helpointa olevan uudistaa se kokonaan. Kuoppaprojekti on alkutekijöissään, mutta visiot ovat suuret!




Kesän aikana molemmat tytöt ovat oppineet valtavasti uusia asioita. Untuvikosta on tullut taapero, joka tunnistaa sanoja, tapailee niitä itsekin ja touhottaa iloisesti mukana arkipuuhissa. Tipunen puolestaan hämmästyttää aina sillä, miten paljon asioita voikaan pieni ihminen oppia opettamatta. Heinäkuun alussa esimerkiksi olimme ihastelemassa maalaismaisemia ja ihmettelin, miksi taaperomme kykkii kukkapuskien edessä. Hetken päästä hoksasin hänen etsivän sopivaa kuvakulmaa näkymättömällä kamerallaan. Aikamoinen riemu nousi, kun annoin hänelle kännykkäni kameraksi!



Monet muistavat tämän kesän surkeasta kesäsäästä ja sateisista päivistä. Kieltämättä välillä on satanut niin paljon, että kadut ovat tulvineet ja ulosmeno ei ole käynyt mielessäkään. Tällaisena vilukissana myös tykkään lämmöstä ja helteistä, mutta silti en ole ehtinyt huomata kesäsään kurjuutta. On ollut ihanan helppoa olla ulkona tyttöjen kanssa, kun ei ole tarvinnut miettiä, miten heidät suojaisi auringolta tai paahtuvatko he pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa. Nesteytystä ei ole tarvinnut murehtia, sisällä ei ole hiostanut ja yötkin on saanut nukuttua. Kiitos viileiden päivien, säästin myös useita kymmeniä euroja, kun ei sitä hellemekkoa tullut sittenkään ostettua!


Elokuun alussa Tipulassa on pyörinyt arvonta ja nyt on viimein aika julistaa voittaja! Osallistujia oli huikea määrä ja halusin olla varmasti puolueeton, joten tällä kertaa suoritin arvonnan Arvontakoneen avulla. Lahjakortin Hyvän Tuulen Puotiin saa...


Onnea Marika S! Laitan sinulle sähköpostia hetimmiten! :)

Kiitos muuten hyvistä ajatuksista ja mielipiteistä eiliseen postaukseen! Vastaan kommentteihin pian! Näyttää siltä, että Tipula pysyy Tipulana. :D

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Teillä on ollut kiva kesä. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat muistot ja varsin lasten kasvamiset ja maailman uteliaisuus ovat niin elämän mahtavia asioita, elämän suola.
    Aivan mahtavaa voittaa arvonta, nyt kyllä käy kuumana mietintä, mitä kivaa tuolta hyvän tuulen puodista saan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tosiaan vielä! Puodista löytyy niin paljon kaikkea kivaa, että valinta on varmasti vaikea! :)

      Tuntuu, että lapset kasvavat silmissä. Pelkästään kesän aikana opittiin niin paljon uusia asioita, että huh huh!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja ihana pihapiiri teillä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Osa kuvista on otettu tuossa lähellä pienen kävelymatkan päässä, mutta kertakaikkisen ihana ympäristö täällä kyllä on. :)

      Poista
  4. Aivan ihana tuo aita-voikukkakkuva, niin Suomi-fiilistä täynnä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nyt kun sanoit asiasta niin tuohan todellakin on varsinainen Suomi-kuva! :D

      Poista
  5. Olipas ihana postaus! Iloista päivää sinne:) ja kiitos, kun jaoit nämä ihanat kuvat kanssamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Oikein mukavaa päivää ja viikkoa myös sinne! :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)