maanantai 1. syyskuuta 2014

Vauvan juhlat

Juhlimme vähän päälle viikko sitten Untuvikkoa. Juhlat sujuivat hienosti päivänsankarin ensin esitellessä hyviä unenlahjojaan ja myöhemmin tarmokasta itkuaan.

Suolaisena tarjottavana oli coctail-tikkuja sekä pizzaa (jauheliha-sipuli ja kinkku-ananas).


Makeista puolestaan löytyi kuppikakkuja, mokkapaloja ja mustikkamuffineja.


Kuppikakut olivat uusi kokeilu ja onnistuivat ihan hyvin. Kuorrutteessa on 200 g tuorejuustoa (vanilja tai appelsiini), 2 dl vispikermaa ja 0,5 dl tomusokeria. Pohjana käytin mansikkakakun pohjaa.



Ylläolevissa mansikka-vanilja -kuppikakuissa on myös hieman mansikkahilloa kuorrutteen seassa, vaikkei sitä kuvista juurikaan huomaa.

Mokkapalojen päällä oli nonparelleja tai sulatettua suklaata. Tein suklaasta koristeeksi myös kukkia ja Untuvikon nimi -tekstejä.


Pom pomien lisäksi koristeena oli krysanteemin kukkia ja kynttilöitä. Kai elokuussa jo voi polttaa kynttilöitä?



Tässä hyvin nopeasti ja pikaisesti juhlatunnelmia! Tipulan 1v-synttärit lähestyvät ja sen myötä puhaltavat uudet tuulet. Katsotaan, mikä on Tipulan suunta ja tyyli tulevaisuudessa! :)

2 kommenttia:

  1. Oijoi mitä herkkuja! Ja todellakin elokuussa kuuluu kynttilöitä poltella, meillä terassilla jo lyhdytkin loimottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin laitoin ulkoportaiden lyhtyihin kynttilät, mutten ole vielä ehtinyt poltella niitä. :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)