Syksyistä hömpänpömppää

Viime viikolla blogissa oli hieman isompia ajatuksia, kun kirjoitin somen keskustelukulttuurista ja pohdin hieman maahanmuuttajakeskustelua. Niiden vastapainoksi on siis hyvä laittaa välillä syksyistä hömpänpömppää ja kuvia ihanasta, kirpeästä syyssäästä!

Palaan some-juttuun todennäköisesti myöhemmin, mutta maahanmuuttajakirjoitusta kommentoin vielä tässä lyhyesti. Siihen tulleet kommentit olivat nimittäin suurilta osin sellaisia kuin odotinkin: monet pelkäävät kirjoittaa aiheesta mitään, koska mielipiteet ovat jakautuneet niin vahvasti kahteen ääripäähän. Keskusteluissa leimataan hyvin herkästi rasistiksi, jos vähäänkään pohtii tai kyseenalaistaa mitään asioita.

Minä olen hyvin harvassa asiassa jyrkästi mitään mieltä ja yritän aina ymmärtää eri näkökulmia, minkä tiedän olevan joistain hyvin ärsyttävää. Kuitenkin minusta aivan yhtä ärsyttävää on se, että omaa mielipidettä huudetaan täysillä ja kun tulee toisen argumentoinnin vuoro, laitetaan kädet korville ja hoetaan "En kuule, en ymmärrä, en suvaitse, en keskustele!". Nyt keskusteluista puuttuvat usein ne puheenvuorot, joissa todetaan eri puolten olevan oikeassa tietyissä asioissa ja että molempien puolien näkemyksissä on kohtia, joista pitää joustaa.

Maailma ei ole niin mustavalkoinen paikka, että täällä olisi vain rasisteja ja suvakkeja / maailmanhalaajia / mitä lie. Täällä on valtavasti mielipiteitä ja on todella iso sääli, että nopeiden rasistituomioiden takia keskustelut ovat menettäneet nyt monta kenties todella hyvää, mielenkiintoista ja asioita eteenpäin vievää ajatusta.

Muttapa siis, nyt on hömpänpömpän vuoro. Ihana, ihana syksy!! :) Ja hei, eikai syyskuusta voi mitenkään puhua ilman, että päässä alkaa soida Hector? Jos sinulla ei vielä soi, niin klikkaapa tästä hieman taustamusiikkia! :)

Kenen hätä on suurin?

Maahanmuuttokeskustelu käy hyvin kuumana ja ensin päätin olla osallistumatta siihen lainkaan. Kuitenkin monia kirjoituksia aiheesta luettuani päätin, että rasistileimankin uhalla uskallan tuoda esiin näkökulman, johon en ole vielä kovin montaa kertaa törmännyt.

Nyt hädässä ovat Syyrian pakolaiset olivatpa he sitten syyrialaisia, irakilaisia tai muuta kansallisuutta. Kuvat Välimerellä kuolleista lapsista ovat kiertäneet nettiä ristiin rastiin ja itsekin niihin törmänneenä voin todeta niiden liikuttaneen ja laittaneen miettimään asioita. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pakolaisia on autettava, mutten osaa sanoa, missä, miten tai minkäkokoisilla resursseilla.

Kuvat kuolleista lapsista ovat järkyttäneet sosiaalisen median perusteella erityisesti äitejä ja itsekin olin kuvat nähtyäni valmis kiipeämään esikoisemme pinnasänkyyn tytön viereen, sillä olemme valtavan onnekkaita siitä, että hän on elossa, nukkuu lämpimässä sängyssä ja saa syödäkseen niin paljon kuin jaksaa. Kuvat ovat saaneet ihmisten auttamishalut esiin ja hyvä niin - itsekin olen viemässä osan turhista lastenvaatteista SPR:lle. Viimeistään kuvien myötä auttamishalu on kuitenkin kasvanut joiltain osin niin suureksi, että pakolaismäärien rajoittaminen ja aiheesta kriittisesti keskusteleminen nähdään sydämettömänä, tunteettomana ja äärimmäisen itsekkäänä. Keskusteluissa vedotaan tunteisiin ja siihen "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun pitäisi nähdä lapsesi kuolevan Välimereen?".

En ole mitenkään erityisen haka talousmatematiikassa, en ole perehtynyt Suomen valtion budjetteihin enkä oikein tiedä tarkalleen, minkä verran velkaa milläkin Euroopan maalla on. Olen kuitenkin mielessäni pähkäillyt, ettemme eurooppalaisina mitenkään pysty auttamaan kaikkia hädässä olevia, sillä heitä on niin valtavan, valtavan paljon. Syyria-keskustelun myötä olen jäänyt pohtimaan, keitä kaikkia meidän pitäisi auttaa ja millaisella panostuksella?

Äitinä en haluaisi nähdä lapseni kuolevan Välimereen enkä haluaisi lähettää heitä salakuljettajien matkassa tuhansien kilometrien päähän. Kuitenkin yhtä paljon minua riipii ajatus siitä, että Afrikassa on äitejä, jotka eivät pysty ruokkimaan lapsiaan ja näkevät, kuinka he nääntyvät nälkään. Intiassa äidit ehkä pystyvät tarjoamaan lapsilleen ruokaa, mutta monilla alueilla juomavesi on niin saastunutta, että lapset ovat jatkuvasti ripulitaudissa eikä koskaan voi tietää, milloin pieni elimistö ei enää jaksa taistella sitä vastaan.

Se, että pystyy kasvattamaan pienen vauvan isoksi lapseksi tuntuu olevan monilla puolilla maapalloa lottovoitto itsessään. Entä mitä sen jälkeen? Ehkä jopa oman lapsen menettämistä enemmän minua ahdistaa ajatus siitä, että Euroopassakin on valtavan paljon äitejä, joiden tyttäret on siepattu ja joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. Että kaduilla asuu lapsia, joilla ei ole äitiä eikä ketään muutakaan aikuista auttamassa.

Monessa keskustelussa todetaan, että Suomella on varaa auttaa, koska meillä on asiat hyvin. Täällä kukaan ei kuole nälkään, ei palellu kuoliaaksi tai joudu taistelemaan selvitäkseen hengissä. Täällä lapsilla on hyvä olla. Silti minua kuitenkin surettaa valtavasti myös niiden suomalaisten lasten puolesta, joita laiminlyödään, pahoinpidellään tai hyväksikäytetään. Vaikka iltapäivälehdet eivät revi kohuotsikoita lasten kohtelusta Suomessa, se ei tarkoita sitä, etteivätkö lapset täälläkin kokisi kamalia, hirveitä asioita.

Olemme suomalaisina hyväosaisia ja monessa asiassa äärettömän onnekkaita. Maailmassa on paljon keskivertosuomalaista huonommassa asemassa olevia ja heitä on autettava. Mitenkään Syyrian pakolaisia väheksymättä olen kuitenkin pohtinut, miten apu ja rahat pitäisi jakaa.

Kenen hätä siis on suurin?

Tarkoitushan oli tänään julkaista jotain ihan muuta, mutta en saanut näitä pohdintoja mielestäni. Ensi viikolla sitten taas kevyempiä aiheita!

Huomioita somen keskustelukulttuurista - kuulostaako tutulta?

Olen seurannut jo pitkään hämmentyneenä netin keskustelukulttuuria. Vaikka monesti ajatellaan, että nuoret kommentoivat negatiivisesti blogeihin ja muutenkin somessa, eivät läheskään kaikki vauhkoontuneet kommentoijat ole teinejä. Myös aikuiset kertovat auliisti mielipiteitään iltapäivälehtien kommenttilaatikoissa, naputtelevat viestejä fb-ryhmissä ja muistavat ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin niin twitterissä kuin blogeissakin. Joukossa on paljon asiallisia, perusteltuja näkemyksiä, mutta myös valtavasti kohkaamista, haukkumista, uhittelua, vähättelyä, asioiden vääristelyä ja muiden näkökulmien täydellistä ymmärtämättömyyttä.

Oli kyseessä asia kuin asia, kommentointi näyttää lähtevän todella nopeasti käsistä ja asiasta väittelyn sijaan aletaankin kohdistaa kritiikki henkilöön itsessään. Oma mielipide esitetään hyvin kärkkäästi ja käytetään kaikkia mahdollisia haukkumasanoja ihmisistä puhuttaessa. Toinen ymmärretään vahingossa tai tahallaan väärin ja vastakkaisia näkökulmia ei edes yritetä ymmärtää.

Olen pohtinut, kuinka yleinen ilmiö on: keskusteleeko oikeasti suurin osa väestöstä näin vai onko kenties niin, että pieni osa kohkaa äänekkäästi siellä sun täällä ja muut katsovat parhaaksi olla sanomatta mitään. Usein keskusteluista löytyy joitain, jotka yrittävät perustella omaa mielipidettään faktapohjaisesti ja pyrkivät keskustelemaan rakentavasti. Rakentavaa keskustelua on kuitenkin aika vaikea saada aikaiseksi, jos toinen osapuoli pitää sormia korvissaan ja kieltäytyy totaalisesti kuulemasta muita näkökulmia.

Tällä viikolla Helsingin Sanomien Nyt-liitteen verkkosivuilta sulkeutui kommenttilaatikko kahdeksi viikoksi, koska kommenteissa oleva keskustelu on ollut lähinnä möyhkäämistä, haukkumista ja loukkaamista. Kuten Nyt:n jutussa todetaan, kommentteja kirjoittaa vain murto-osa ihmisistä, jotka vierailevat sivustolla. Voisiko siis olla, että tarkan moderoinnin lisäksi myös meidän, jotka emme nyt halua kommentoida julkisesti ja saada lokaa niskaamme, pitäisi aktivoitua? Voisiko asiallisten kommenttien määrä vähentää innokkuutta huutokommentteihin?

Surffailen netissä yleensä hyvin kevyissä aiheissa ja jätän esimerkiksi useimmat poliittiset keskustelualueet suosiolla syrjään. Silti aivan tavallisten ihmisten keskusteluissa ja fb-ryhmissä on mitä kummallisimpia keskusteluja!

Kuulostavatko nämä keskustelut sinusta tutuilta? Nimet ja keskustelut ovat keksittyjä, mutta vastaavansisältöisiä keskusteluja on netti pullollaan.

TAPAUS 1

Tiina laittaa kuvan askartelemastaan kortista.

Raija ja viisi muuta henkilöä: Tosi kiva! Hauska idea! :)
Mervi: Noi teipit on kyllä vinossa.
Tiina: ?!?! Mistä sä tiedät, miten niiden teippien kuuluu olla?!
Mervi: No kaikkihan sen näkee et noi on vinossa. Etkö sä osannut laittaa niitä suoraan? :)
Tiina: Mikä sä luulet olevas sanomaan, miten MUN kortissa teippien kuuluu olla? Mä halusin laittaa ne noin ja sitten ne on noin, joten sä ***** ***** voit pitää pääs kiinni.
Mervi: Just. Mä sanoin vaan oman mielipiteeni. Voi voi, jos se meni sulla tunteisiin. Mut mua sä et kyllä hauku, tollanen ****** *******. Jos et osaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä, niin ei varmaan ees kannata julkaista täällä mitään??


TAPAUS 2

Keijo lisää ottamansa kuvan järvimaisemasta.

Iida: Kiva! Mut miks horisontti ei oo suorassa?
Tero: Mä ihmettelen enemmänkin, miksi koivu oikealla on vinossa.
Heikki: Mä olisin laittanut tähän tiukemman rajauksen. Koivu ja kivi on ihan turhia ja ylös jää liikaa taivasta.
Maria: Näköjään tässäkin ryhmässä saa julkaista ihan mitä sattuu...
Keijo: Ai mitä tarkoitat Maria?
Sari: Mäkin vähän ihmettelen tota Marian kommenttia.
Juuso: Tänäpäivänähän kuka tahansa voi ottaa valokuvia ja julkaista just vaikka tällasia ihan kivoja järvimaisemia. On kyllä kuitenkin todella sääli, että kuvia ei arvosteta niin paljoa, että mietittäisiin, onko kuva tarpeeksi hyvä julkaistavaksi. Tosiasiahan on, että jossain kotialbumissa tällainen räpsäisy on ihan kiva muisto kesästä, mutta tällaisessa julkisessa ryhmässä pitäisi olla sen verran tilannetajua, että miettii, onko kuva tarpeeksi hyvä sanomaltaan puhumattakaan teknisestä toteutuksesta. Tästäkin kuitenkin näkee heti, että tarkennus on ekassa rantakivessä, syväterävyys on liian pieni ja taivas on ylivaloittunut. Eikä taida kuvauskalustokaan olla älypuhelinta kummempi...
Kari: Hei, tää on tuttu järvi! Tuolla me silloin 60-luvulla poikien kanssa saatiin ainakin 10 kilon hauki!
Arto: Juuso, komppaan!


TAPAUS 3

Artikkelissa kerrotaan missistä, joka on työntäyteisen kesän jälkeen aikeissa pitää viikon lomaa ennen syksyn tosi-tv-kuvauksia.

Arja: Jaa, taas näitä tyrkkyjä.
Pirjo: On tonkin vanhemmat varmaan ylpeitä tyttärestään.
Sanni: Tossa ei oo kyllä mitään aitoa! :D :D Ihan hirvee bimbo! :D
Mauri: Nyt on kyllä kurvit kohdillaan!
Leena: ^ Nonni, saatiin sitten yks sovinistikin paikalle. Ajatteletko sä oikeasti, että naisia saa arvostella pelkän ulkonäön perusteella?!?!
Irmeli: Toivottavasti sulla Mauri ei ole vaimoa. Jos on niin sääliksi kyllä käy, kun oman miehen tarvii tulla tällaisiin julkaisuihin kommentoimaan.
Sanni: Onpa tolla outo nenä! Onko sille tehty jotain? Tietääkö joku, onko toi käyny jossain leikkauksessa vai mitä?
Harri: Sanni sinuna en paljoa ihmettelis... Meinaan vaan, että eipä toi sun omakaan klyyvari ihan oppikirjojen mukainen ole...
Teija: Joo siis hei, on toi käyny nenäleikkauksessa! Mä olin ton kanssa samalla luokalla joskus ja sillon sillä oli ihan erilainen nenä. Muutenkin on kyllä just niin pimee tapaus kuin antaa ymmärtää.
Siiri: Aijaa? Kerro lisää Teija, oikeestiko??
Teija: Joo, joo! Siis mähän oon ton kanssa joskus ihan jutelluki. Se kävi leikkauttamassa nenänsä joskus pari vuotta sitten Virossa, kuulin yheltä entiseltä kaverilta. Sillä samalla reissulla se kuulemma pokas jonku virolaisen äijän ja tuli sille raskaaksi, mut sit se raskaus meni kesken.
Sanni: Hahaha, ihan oikein sille! :D :D :D
Joni: Ai pitääkö sitä mennä ihan Viroon asti miehiä pokaamaan? Eikö muka suomalaiset kelpaa??
Kim: Täältä kyllä löytyisi ihan suomalainen mies. Että tervetuloa vaan kylään! *virn*


TAPAUS 4

Hanna: Hei auttakaa, miten mä saan mun vauvan juomaan pullosta?! Ollaan koitettu eri korvikkeita ja erilaisia pulloja, mut se ei suostu juomaan mistään. Mitä mä teen??

Sini ja pari muuta antavat hyviä vinkkejä.

Sanna: Mä en kyllä juottais vauvalle mitään korviketta.
Heidi: Joo, en kyllä mäkään. Äidinmaidosta saa kuitenkin niin paljon kaikkia ravinteita ja imetys on tosi tärkeä juttu vauvalle.
Mari: Miks sun ees pitää pakottaa vauva juomaan pullosta? Mikset vaan voi imettää sitä?
Hanna: Noku mun on pakko saada nukkua välillä ni ajateltiin, et mies vois hoitaa joitain yösyöttöjä...
Mari: Ni sun mielestä on sitten parempi pakottaa vauva juomaan pullosta, kun et itse jaksa herätä imettämään sitä??
Karoliina: Mä en ees sano mitään... Kukin tyylillään...
Katri: Hahaha. Et jaksa imettää? Voi ***** miten säälittävä tekosyy päästä viihteelle. *vedet silmissä naurava hymiö*
Miina: Siis mä ainakin imetin mun lasta 1,5-vuotiaaksi eikä se häirinnyt mua yhtään. Ihan hirveetä, jos jotkut tunkee tuttipulloa ihan vastasyntyneellekin!!!
Kaisa: ^ Joo sama. Ja meillä kuopus heräs öisin tunnin välein syömään, mut ei se mua haitannut. Oman lapsen eteen sitä tekee mitä vain. <3
Virpi: Hei haloo, vauva on HÄN eikä SE! Miten sä voit puhua omasta lapsestas niinku jostain koirasta?
Riitta: Kyllä mä ainakin puhun meidän tiibetinspanielista hänenä, että ihan turha tulla sanomaan, että koira on se. :>
Virpi: Etkö ole Riitta kuullut suomen kieliopista? Ihmisiin viitataan pronominilla hän ja eläimiin pronominilla se. Vai onko sun mielestä koirat ihmisiä?
Riitta: Ainakin niillä on paljon enemmän tilannetajua ja tunneälykkyyttä kuin joillain ihmisillä. <3
Virpi: Niin, mut kyse ei ollutkaan siitä vaan kieliopista ja sovituista säännöistä. Miten sä luulet, että kukaan ymmärtäisi mitään, jos kaikki kirjoittaisivat ihan miten itse haluavat?
Riitta: Mä kyllä aion puhua Raxusta jatkossakin Hänenä! <3 Sitä paitsi, jos mä haluan kirjoittaa vaikka kaikki koot isolla, niin kyllä mä voin tehdä niin etkä sä voi määräillä mua!!1
Saija: Kuka hullu idiootti jälkeenjäännyt kirjoittaisi kaikki koot isolla?! :D
Leena: MisTä Täällä puhuTaan? Oonko mä nyT Tippunut kokonaan kärryilTä?? Voisko joku hei kerToo, miks Täällä puhuTaan koirisTa, vaikka aloiTTaja kysyi TuTTipullovinkkejä?! En jaksa lukea kommenTTeja.

. . . . .

Useimmat maahanmuutto- ja sukupuolineutraaliuskeskustelut menevät niin omissa sfääreissään, että niitä en ryhdy edes ruotimaan. Jos et ole lukenut niitä koskevia keskusteluja, niin mieti mielessäsi 10 ilkeintä, loukkaavinta ja suvaitsemattominta sanaa ja muodosta niistä lause.

Mitä mieltä sinä olet? Enhän ole ainoa, jonka mielestä keskustelukulttuuri on mennyt sangen oudoksi?