maanantai 7. joulukuuta 2015

Syysvärejä kotona ja lapsiperheen koti JÄRJESTYKSESSÄ

Noniin, vihdoinkin ehdin laittaa kuvat tänne asti! Onneksi ehdin, sillä tässähän pukkaa pian joulusomisteetkin olemaan esillä. :)

Meidän kotimme on suurilta osin järjestyksessä ja siisti! Olen tuskaillut jo jonkin aikaa sitä, ettei koskaan ole oikein aikaa siivota ja järjestää kunnolla - jotkin asiat onnistuvat kyllä tyttöjenkin kanssa, mutta esimerkiksi huoneiden järjestäminen vaatisi sitä, että pystyy liikkumaan vapaasti ja helposti ylä- ja alakerran välillä. Vaikka olenkin edelleen sitä mieltä, että äidin mielenterveys menee siistin kodin edelle, kieltämättä jossain vaiheessa tulee vastaan epäjärjestyksensietokyvyn raja.


Minua on häirinnyt loppusyksyllä tekemättömät työt, epäjärjestys ja turhat tavarat. Minimalismipelin yhteydessä kaapeista lähti paljon turhia vaatteita ja tavaroita pois, mutta epäjärjestys jäi silti. Joitain viikkoja sitten Mies lähti tyttöjen kanssa päiväksi mummilaan ja oma äitini puolestaan tuli jeesaamaan siivousurakassa. Voi juku, kuinka tehokas päivä olikaan! Kotia ei siivottu ihan lattiasta kattoon, mutta ainakin nurkasta nurkkaan.


Siivous- ja järjestelyurakan ohessa alakerta sai syksyisen ilmeen, kun kevät- ja kesävärit vaihtuivat violettiin, oranssiin ja fuksiaan. Keittiöön violetti tulikin jo aikaisemmin, mutta nyt myös olohuone on sävy sävyyn syksyinen.



Yksi romukasautumistamme on ollut portaiden alla, jonne on ollut näppärä kasata laatikoita "melkein pois silmistä". Kiitos tehosiivouspäivän, nyt tuokin tila on taas avoin! Myös kirjahyllymme pääsi järjestykseen ja lastenkirjat ja palapelit ovat laatikoiden lattioiden sijaan hyllyillä. Untuvikko ei vielä ole hoksannut, kuinka kirjakaapinoven saa auki, joten tavaramäärämme olohuoneen lattialla on vähentynyt huimasti.



Ja siis, meillähän myös lapset ja lelut mätsätään sisustukseen sopiviksi. :P



Minusta vähän tuntuu, ettei meille taida tulla tänä vuonna punaista joulua, sillä tykkään niin näistä väreistä nyt! Adventtikynttilätkin sopivat kivasti sisustukseen, joten ehkäpä jouluverhot vaihtuvat korkeintaan makuuhuoneisiin.

Värikästä alkuviikkoa sinulle! :)

Jos muuten kaipaat jouluista lukemista, niin kurkkaahan täältä yli 40 erilaista, mielenkiintoista blogijoulukalenteria!

. . . . . .

Tipulaa voit seurata sivun alareunasta löytyvän Bloggerin lukijaraadin lisäksi Facebookin, Blogipolun tai Bloglovin'in kautta ja lisää kuvia löydät Instagramista!

6 kommenttia:

  1. Ihanat värit!! Täälläkin sotku kiristää äidin hermoa, pakko ollut omaa sietokykyä kasvattaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ennen lapsia mua ei juurikaan haitannut, vaikka tavaroita ja vaatteita oli väärillä paikoilla ja tasot täynnä romuja. Nytkin siedän sitä jossain määrin ihan hyvin, mutta aina välillä tulee sellainen olo kuin kahlaisi polviaan myöten tavaroissa. Onneksi on tuo työhuone, josta (valitettavasti) on muodostumassa meidän virallinen "tuupataan tuonne jos ei ole muutakaan paikkaa" -huoneemme.

      Poista
  2. Oi miten kaunista ja siistiä! Jonain päivänä minäkin toivon tuollaisen päivän, että saan siivota koko kodin! Äiti apuna ei olisi pahitteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti-apu oli mainio! Ja päivä tuli kyllä tarpeeseen. Katsotaan, saisinko juksattua äidin tänne keväällä uudestaan avuksi! :)

      Poista
  3. Kauniita värejä ja siistiltä näyttää! Tuollainen tehosiivous on kyllä helpointa jos mies lähtee lasten kanssa alta pois. Saa rauhassa siivota eikä kukaan sotke heti perässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Eikä tarvitse olla haukkana vahtimassa, koska joku änkeää perässä portaisiin tai hyökkää työhuoneen tavarakasojen kimppuun! :D

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)