lauantai 1. elokuuta 2015

Vessan helppo ja nopea uudistus - tylsästä koivikoksi!

Muuttaessamme nykyiseen kotiimme pari vuotta sitten emme tehneet mitään muutoksia vessoihin tai kylppäriin, sillä tilat olivat perussiistit ja ihan ok. Sitä ne ovat edelleenkin, mutta omaan makuuni vähän pliisut. Erityisesti aktiivisemmassa käytössä oleva alakerran vessa kaipasi pientä piristystä ja nyt viimein kesäloman aikana sain tehtyä sinne muutaman pienen muutoksen. Varsinaiseen toteutukseen ei mennyt kuin muutama ilta, joten jahkailun sijaan olisin voinut toteuttaa ideani jo ajat sitten!

Vessassa on vasemmalla sulkukaappi ja sen päällä (oletettavasti) koivuinen taso, josta ajatus uudistukseen lähti. Halusin vessaan uuden ilmeen helposti ja nopeasti, joten en edes pohtinut tason, lavuaarin tai peilikaapin uusimista. Erilaiset sisustustarrat ja DC-Fix -muovit ovat nyt aika suosittuja, joten päätin kokeilla niitä. Tykkäsin!


Vessasta tuli hujauksessa koivikko ja yleisilmekin raikastui, kun kellertävän loisteputken tilalle vaihdettiin valkoisempi valo! Ennen-kuvasta puuttuvat tällä kertaa purnukat ja vaippakasat, jotka kummasti aina kerääntyivät röykkiöiksi tasolle.


Halusin ehdottomasti vessaan koivuja ja etsin tovin sopivia sisustustarroja verkkokaupoista. Monet olivat joko liian graafisia tai mustavalkoisia, joten heti nämä nähdessäni tiesin, että ne tulevat vessaamme. Erityisesti tykkään noista lehdistä, jotka näyttävät aivan vesiväreillä maalatuilta!


Koivut-sisustustarrat ovat Hyvän Tuulen Puodista*, jolla on verkkokaupan lisäksi myymälät Porissa ja Tampereella. Kauppa oli minulle uusi tuttavuus ja huomasinkin pian sieltä löytyvän paljon erilaisia ja erityylisiä sisustustavaroita sekä näppäriä yksityiskohtia kodin tuunaukseen: muun muassa ovennuppeja, tapetteja, sisustustarroja ja valaisimia. Varsinkin maalaisromanttiseen sisustukseen löytyy puodista valtavasti kauniita asioita ja muutenkin valikoima on huikean laaja!


Koivujen selkiytyessä vessan teemaksi päätin kokeilla myös DC-Fixiä. Sulkukaapin pääty saikin nyt halkopinokuosin ja valkoiset taulunkehykset hieman "puuta" ympärille. Taulunkehykset ovat kirpparilta, mutta alunperin Ikeasta. DC-Fixin lisäksi tuunasin niitä lehtiserveteillä ja Decoupage-lakalla ja kuvaksi pääsivät luonnollisesti koivun palaset.


Koivun tuohta on myös Ikeasta ostetun viherkasvin ympärillä. Jos en saa pidettyä kasveja hengissä valoisassa aulassakaan, niin pimeään vessaan on paras valita suosiolla kuolematon yksilö.


Jotta vessassa myös tuoksuisi edes joskus koivulta, ostin sinne suomalaisen Osmian käsin valmistetun koivusaippuan. Lautanen sen alle löytyi kirpparilta, kuten myös pikkumaljakkona toimiva Aarikan snapsilasi sekä juuri oikean kokoinen kori vaipoille ja käsirasvalle.


Haaveenani oli vaihtaa myös vessanpöntön kansi koivupuiseksi, mutta suureksi yllätyksekseni wc-istuimissa ja niiden kansissa onkin eroja. Sääli, että juuri meidän mallimme on sellainen, johon ei ainakaan ihan heti löytynyt oikeanlaista kantta!


Visioni toteutui wc-istuinta lukuunottamatta aikalailla juuri niin kuin suunnittelin ja olen tosiaan tyytyväinen lopputulokseen. Katsotaan, mitä mieltä olen vessasta joulukuussa. :D

Jos olet tuunaillut vastaavalla tavalla omaa vessaasi ja kirjoittanut siitä blogissasi, niin vinkkaahan postauksesta! Meillä on nimittäin vielä toinenkin vessa tuunattavaksi ja tarvitsen ideoita. :)

Jos puolestaan ajattelit lähteä itsekin toteuttamaan joko vessan tai muun huoneen uudistusta, niin käyhän osallistumassa ARVONTAAN, jossa voit voittaa lahjakortin Hyvän Tuulen Puotiin! Ja hei muuten, nyt voi käydä myös linkkaamassa postauksia Kuukauden positiivisiin!


* Postaus on tehty yhteistyönä Hyvän Tuulen Puodin kanssa.

31 kommenttia:

  1. Raikas lopputulos! Pienillä muutoksilla voi saada paljon aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pienetkin muutokset voivat olla lopulta suuria! Niitä on myös helppo uudistaa, jos vanha tuunaus ei jossain vaiheessa enää miellytäkään. :)

      Poista
  2. Tuo halkokasa on kyllä mahti-idea! Ai arvontaa, koko ajanhan mä jotain koitan täällä meillä uudistaa niin pakkohan se on osallistua. Ja arvaa vaan, kun aloin lukemaan tätä postausta niin mulla on samalla kuusi välilehteä avoinna ja kaikki on Hyvän Tuulen Puodin sivuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä sattuma! Taitaa olla turha arvuutella, mistä teille löytyy sisustustavaraa? :D

      Halkokasasta mäkin tykkään. Oli vaan vähän haastavaa ujutella sitä tuonne väliin, mutta kyllä se suurin piirtein ilman kupruja asettui paikalleen. :)

      Poista
  3. Hienoa! Pieni WC:n pintaremontti on itsellänikin haaveissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, mä jään mielenkiinnolla odottamaan, koska sun blogista löytyy kuvia vessauudistuksesta! :)

      Poista
  4. Hauska koivuteema ja tuli tosi viihtyisä wc, kyllä tuolla kelpaa käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Miru! Kieltämättä vessa on nyt viihtyisämpi - jo pelkästään valon vaihtaminen teki siitä raikkaamman ja mukavamman!

      Poista
  5. Aivan ihana muutos, vitsi miten raikas ja freesi, tuo koivukoristelu on niin kiva ja kekseliäs idea. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, tosi kiva kuulla että tykkäsit! :) Oli kyllä onni, että löysin oikeantyyliset koivut! Ilman juuri noita koivuja olisi toteutus jäänyt vähän puolikkaaksi, joten olen kyllä todella iloinen löydöstäni. :)

      Poista
  6. oho, kylläpä muuttukin tosi paljon raikkaamman näköseks koko vessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itsekin vähän hämmästyin. Pelkäsin, että tulee ahdas, mutta onneksi niin ei käynyt!

      Poista
  7. Upea muutos! Pienillä ja edullisilla muutoksilla voi saada todella huiman parannuksen viihtyvyyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kirppareita kannattaa aina hyödyntää, jos vain on mahdollista ja aikaa pyörähtää niillä. Mun piti muutamaan kertaan käydä lähikirpparilla ja viimein löytyi sopiva korikin. :)

      Poista
  8. Vautsi! Tosi hieno muutos, ihanan raikas!
    Tuo halkopino on tosi kivan näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Halkopino on kiva. Mietin jo oikeankin halon asettelemista jonnekin, mutta se idea ei oikein ottanut tuulta alleen.

      Poista
  9. Onpa kaunis uudistus ja raikastus ! Huokuu suomalaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä todella on suomalainen vessa. :D Ehkäpä toiseen vessaan tulee sitten tunnelmia hieman kauempaa maapallon toiselta laidalta. :)

      Poista
  10. Oikean sävyinen valonlähdekin on todella tärkeä, raikasti paljon vessaa! Näyttää hyvälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on todella tärkeä! Onneksi on mistä valita! :)

      Poista
  11. Tosi hieno uudistus! :) Erityisen hieno on tuo "halkopino".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Halkopinolle oli monta kilpailevaakin kivaa fixiä, mutta onneksi päädyin lopulta tuohon. :)

      Poista
  12. Mistä tuo halkopinokuosinen DC-fix on hankittu? En löytänyt hyväntuulenpuodin valikoimista ainakaan DC-fixejä, katsoinko vaan huonosti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivut-seinätarrat ovat Hyvän Tuulen Puodista, mutta sisustustarrojen lisäksi siellä ei taida fixejä olla. Halkopino DC-Fixin ostin Sinellistä, mutta sitä löytyy ainakin myös Etolasta. Jos oikein muistan, niin myös Mini-Manin DC-Fix hyllyssä oli sitä! :)

      Poista
  13. Näyttääpä hyvältä! Todella onnistunut uudistuminen!

    VastaaPoista
  14. Pitääpäs tutustua näihin muoveihin :) Näyttää ihanan pirteältä!

    VastaaPoista
  15. Uskomatonta, miten paljon valon vaihtaminen vaikuttaa tunnelmaan ja yleisilmeeseen :) Muutenkin onnistunut, raikas muutos!

    VastaaPoista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)