lauantai 15. elokuuta 2015

Blogipohdintoja - apua!

Syksy lähestyy, joten Emosenkin mieli uudistuu ja ajatukset surraavat täyttä vauhtia. Kuten viime vuonnakin, myös nyt jonkinlainen muutos tuntuu kutkuttelevan nurkan takana. En kuitenkaan saa napattua siitä kiinni, joten pohdinpa asioita ääneen - ehkäpä joku osaa huikata minulle jonkin oivallisen ajatuksen, jonka myötä pääsen eteenpäin!

Kenelle kirjoitan ja mistä kirjoitan?

Vuosi sitten ajattelin, että pääpaino blogissa siirtyy vähitellen enemmän lapsiin kuitenkin pitäen tarkat rajat heidän yksityisyytensä ympärillä. Vuoden aikana olen kuitenkin todennut, etten sittenkään ole perhebloggaaja - en jaksa innostua tarpeeksi lastenvaatteista, en halua jakaa tarkasti tyttöjen kuulumisia ja osaamisia enkä edes vauhkoonnu erilaisista näkemyksistä vaatteista, leluista, imetyksestä, ruokailusta tai kasvatuksesta.

Kuitenkin arki pyörii vahvasti kahden pikkutytön ympärillä ja tahdissa, joten olisi hassua kirjoittaa blogia, jossa he eivät näkyisi ollenkaan. Toisaalta taas olen huomannut, että valtavan suuri osa lukijoistani on sellaisia, jotka ovat jo ohittaneet pikkulapsiajan tai se ei ole heille muuten ajankohtaista. Onko siis outoa pohtia unikouluja tai lastenvaatteiden värejä, jos monet ovat tulleet blogiin ruokaohjeiden, sisustuksen tai diy-töiden houkuttelemana?

Tokikin ohje "kirjoita siitä, mistä itse tykkäät" pitää paikkansa, mutta ongelma taitaa olla tällä kertaa se, että kivoja aiheita on niin paljon. Pitäisikö jostain karsia ja tehdä sisällöstä yhtenäisempää? Entä mihin kategoriaan blogini kuuluu tällä sisällöllä? Perhebloggaaja en tosiaan taida olla, mutta onko Tipula lifestyleäkään? Eikö silloin pitäisi mukana olla sitä tyyliä?


Mitä kirjoitan?

Tällä kertaa blogikriisini ei rajoitu vain blogin ulkoasuun tai sisältöön, vaan myös nimeen. APUA! Olen alkanut pohtia, onko Tipulassa sittenkään oikea nimi blogilleni. Pitäisikö nimen olla hieman vakavammin otettava? Tai kertoa tarkemmin blogin sisällöstä? Viittaako nimi liikaa lapsiin? Kuulostaako se mammablogin nimeltä? Vai onko se sellainen nimi, joka ei viittaa mihinkään eikä herätä kiinnostusta?

Olen pyöritellyt monia nimiehdotuksia mielessäni ja yrittänyt keksiä, mikä olisi mahdollisesti Tipulan uusi nimi. Ensin ehkä pitäisi ratkaista se, mitä blogista löytyy.

Mitä mieltä olet, kuvaisiko jokin seuraavista tätä blogia paremmin kuin nykyinen nimi?

Koti Keltainen

Oranssi ajatus / Oransseja ajatuksia

Oranssia

Hengähdys

Olen myös pohtinut sitä, voiko blogin nimeä muuttaa noin vain. Haittaako, jos blogin nimi on eri kuin osoite? Entä miten käy lukijoille, jotka ovat tottuneet tiettyyn nimeen, joka yht'äkkiä häviää ja vaihtuu toiseksi?

Tiedän, että moni muukin on pyöritellyt näitä asioita mielessään. Kerrohan siis, mitä mietteitä sinulla on! Voiko blogin nimeä tai sisältöä muuttaa noin vain vai onko reilumpaa perustaa kokonaan uusi blogi?

Näiden suurten mietteiden keskeltä toivotan hyvää viikonloppua!
Vielä ehdit muuten tämän illan ajan osallistua arvontaan. :)

26 kommenttia:

  1. Moi moi Emonen! Ihan just hyvä näin :) Ei kai se haittaa jos blogissa on kausia. Älä vaihda kivaa nimeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hei Lovely lady! Kausia todellakin tuntuu olevan! Välillä postaukset pyörivät kuukausia tietyn teeman ympärillä ja joskus pompin sinne tänne. Kiva kuulla, että nimi on kiva! :)

      Poista
  2. Mun mielestä ei tarvitse rajata aihepiirejä yhtään! Kirjoitat just siitä ja just niin monesta aiheesta kuin itsestä tuntuu hyvältä :) Voihan olla että tavoitat sitä kautta enemmän lukijoita, eikä kaikkia lukijoita joka tapauksessa kiinnosta kaikki.

    Tipulassa on kyllä hyvä nimi! Noista muista miettimistäsi Koti Keltainen iskee minuun eniten, mutta toisaalta siitä tulee mieleen joku kodinsisustukseen painottuva blogi. Mielestäni Tipulassa on persoonallinen ja kivasti sinun ja lastesi "nimet" yhdistyvät siihen :)

    Terveisin bloggaaja joka on tuhat ja yksi kertaa käynyt samoja kriisejä läpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään jollain tapaa Koti Keltaisesta, mutta se tosiaan viittaa vahvasti sisustukseen. Ehkä mä jatkan tällä samalla linjalla ja kirjoitan milloin mistäkin! Kiva myös kuulla, ettei meidän yhteensopiva nimisarja ole hölmö. :D

      Poista
  3. Tipulassa on hyvä nimi. Se erottuu monista täällä blogiviidakossa. Itse pidän blogeista, joissa aiheet vaihtelevat. Yksi teema kuluu nopeasti. Ja kannattaa tosiaan kirjoittaa just siitä mistä itse tahtoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä myös tykkään blogeista, joista löytyy paljon erilaisia juttuja. Hassua, ettei mua tosiaan yhtään häiritse se, että seuraamassani blogissa kirjoitetaan milloin mistäkin, mutta jotenkin omiin teksteihin haluaisi selvemmin punaisen langan. Ehkä kuitenkin jatkan tällä linjalla. :)

      Poista
  4. Samaa kipuilua kävin itse läpi keväällä. Keskitynkö ruokaan vai kotiin? Perustanko toisen blogin ruokajutuille? Palaute omilta lukijoilta oli silloin se, että he tykkäävät kun on montaa aihepiiriä samassa blogissa. Saman viestin olen sittemmin kuullut pariakin eri kautta. Sinä teet Tipulasta omannäköisesi, sen enempää kategorioita miettimättä. Oma tulkintani lifestylestä sisältää kaikkea maan ja taivaan väliltä (pl.työ). Ja hei, Tipulassa on kiva ja persoonallinen nimi, joka jää mieleen. Eri värien mukaan nimettyjä blogeja on aika paljon. Tsemppiä pohdintoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä ajatuksista! Arvelinkin, etten varmasti ole ainoa näitä asioita mielessä pyörittelevä. :) Ja tottahan tosiaan on, että helpompaa on seurata yhden kirjoittajan yhtä blogia ja lukea sieltä juttuja monesta eri asiasta kuin lukea erikseen saman kirjoittajan ruoka-, sisustus- ja harrastusblogeja. Ehkä mä pitäydyn tutussa nimessä, mutta viilaan (taas) ulkoasua!

      Poista
  5. Komppaan edellisiä, Tipula on ihan hyvä nimi, se jää helposti mieleen. Omasta blogistani piti alunperin -jo kuusi vuotta sitten- tulla työhöni, eli helmiin, keskittyvä, mutta sitä oli hirveän tylsä tehdä ja sitten se vaan on rönsyillyt asioihin, jotka minua kiinnostavat ja joista on siis kiva kirjoittaa ja joista itsellä on mielipide, sitä työtäni unohtamatta. Sinunkin blogistasi tykkään juuri siksi, että täällä on kaikenlaista. Kirjoita siitä, mikä sinulle itsellesi kolahtaa! Onnea mietintöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kivasta kommentista! Kun on paljon aiheita, joista on kiva kirjoittaa ja joista innostuu, niin välillä tulee mietittyä, onko niitä liikaa. Toisaalta itsekin lukijana vähän puutuu, jos jossain blogissa on aina vain samankaltaisia juttuja. Jatkan siis kolahtavien juttujen parissa! :)

      Poista
  6. Musta sun kirjoitukset on just hyvii ja on kiva kun löytyy vähän kaikkea :)

    Keltainen Koti tai Hengähdys kuulostavat hyviltä mutta Tipula vie voiton ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva ettei haittaa, vaikka sisällössä on vähän sitä sun tätä! Tipula taitaa tosiaan sittenkin viedä voiton. :D

      Poista
  7. Minä olen tykännyt blogistasi sellaisena kuin se nyt on, vaihtelevista aihepiireistä ja nimestäkin. Minusta tuo Tipulassa on kuvannut ihan hyvin blogiasi, perheenäidin elämää ja sitä sivuavia teemoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogin nimi on blogia kuvaava! Jotenkin sitä tulee hieman sokeaksi omille jutuille ja alkaa miettiä asioita ehkä liian vaikeasti ja monimutkaisesti. Yht'äkkiä tuttu nimi onkin tylsä ja lapsellinen, joten kiva kuulla, miten muut kokevat sen!

      Poista
  8. Mustakin Tipulassa nimi on hyvä ja tykkään kun täällä on monipuolisesti kaikkea, joten minä suosittelen jatkamaan samaan malliin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Terhi! Näiden kommenttien valossa taidan jatkaa samaan malliin. Tosin ulkoasua mä sitten ainakin vähän muutan, jos muihin asioihin ei kannata koskea! :D

      Poista
  9. Olin tulossa sanomaan samaa mitä edellisetkin eli mielestäni Tipulassa on oikein sopiva nimi ja blogisi monipuolisuudesta tykkään minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! Kannatti näköjään pohtia asiaa ääneen eikä vain pyöritellä asioita omassa mielessä! :)

      Poista
  10. Mielipiteitäni:

    Älä perusta uutta blogia - se on monimutkaista ja osa vanhoista lukijoista ei jaksa siirtyä.

    Vaihda mieluummin blogin nimi, jos kaipaat uudistumista. (Keltainen koti olisi viehättävä nimi.)

    Minulla on sekablogi; kirjoja, kotia, keittiötä jne. Tykkään vaihdella, ja käyn mieluiten blogeissa, joissa ei ole vain yhtä ja samaa.

    Sinulla on kiva blogi :) Jatka vaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä mielipiteistä Rita!

      Minäkin mietin, että uusi blogi olisi ehkä hieman sekava ja osittain turha, sillä en kuitenkaan haluaisi aloittaa tyhjältä pöydältä vaan viedä mukanani paljon juttuja Tipulasta. Ehkä mä myös samalla pidän vanhan nimenkin... Katsotaan, tuleeko Keltaisen Kodin aika joskus myöhemmin!

      Poista
  11. Minusta Tipulassa on kiinnostava ja hauska nimi. Tärkeintä on kuunnella omaa ääntään ja kirjoittaa siitä, mistä juuri sillä hetkellä haluaa puhua - uskoisin, että sitä kautta blogi myös omaa suuntaansa. Välillä jotkin jutut kiinnostavat enemmän kuin toiset ja myöhemmin se voi taas muuttua. Silloin kun kirjoittaa siitä, mistä on aidosti kiinnostunut, välittyy se myös lukijoille ja inspiroi lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä ajatuksista! :) Tosiaan usein teksteistä huomaa, onko ne kirjoitettu väkisin vai aidosti innostuneena. Olisi myös tylsää olla kirjoittamatta mielenkiintoisista asioista vain siksi, ettei teksti sovi johonkin kontekstiin. Taidan siis jatkaa samalla tyylillä kuin tähänkin asti! :)

      Poista
  12. En vaihtaisi nimeä, se on just hyvä :) tykkään lukea monenlaisia juttuja, pääasiassa kiinnostaa diy-jutut ja myös lasten kuulumisia on mukava lukea, itselläkin kun on tämä pikkulapsi-arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tavallaan hyvä, että Tipula on saanut nimenä niin paljon kannatusta! Eipä ainakaan mene kenenkään pää ja lukulista sekaisin, kun blogin nimi ei vaihdukaan. :)

      Poista
  13. Kyllä Tipulassa saa tapahtua mitä vain mikä mieleen tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla! Luonnoksia katsoessa aiheet tosiaan menevät laidasta laitaan! :)

      Poista

Olen valtavan iloinen jokaisesta kommentista! En välttämättä ehdi tai muista vastata siihen heti, mutta vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin. :)