KIRJAVINKKI: Muumi ja Uusi Ystävä

Tipunen sai joululahjaksi Muumi-kirjan, joka sopii niin mainiosti tämän viikon ystävänpäiväteemaan, että päätin vinkata siitä teillekin. :)

Muumi ja Uusi Ystävä on ollut meillä muutaman kerran luettavana ja erityisesti sen kuvat ovat kiinnostaneet taaperoa paljon. Tarina itsessään on ehkä vielä hieman vaikea, mutta varmasti vuoden tai pari vanhempien lasten kanssa voi siitä saada jo hyvin keskusteluakin aikaiseksi.

Muumipeikko ja Nipsu löytävät pullopostin, jossa on viesti ystävältä. He päättävät lähteä selvittämään, kuka salaperäinen ystävä viestin on lähettänyt. Niiskuneiti kuitenkin vastustaa tutkimusretkeä eikä ymmärrä, miksi Muumipeikko tarvitsisi uuden ystävän - onhan hänellä Niiskuneiti ystävänään.

Muumipeikko ja Nipsu lähtevät seikkailuun ja löytävät etsimänsä ystävän, joka paljastuukin tutuksi kaveriksi. Heidän reissunsa venyy kuitenkin muutamien kommellusten takia, ja Niiskuneiti ehtiikin jo murehtia, tuleeko Muumipeikko ollenkaan takaisin: 

"'Muumimamma', sanoi Niiskuneiti, 'entä jos Muumipeikko pitääkin uudesta ystävästään niin paljon, ettei tulekaan takaisin? Entä jos hän on kokonaan unohtanut minut!'"

Muumipeikon, Nipsun ja heidän mukaansa lähteneen ystävän palattua kotiin Niiskuneiti kuitenkin ymmärtää, ettei uusi ystävä ota hänen paikkaansa eikä Muumipeikko unohda häntä. Tämä onkin mielestäni tarinan tärkein sanoma, minkä takia uskon kirjan olevan suureksi avuksi silloin, kun lapsi alkaa rakentaa kaverisuhteita ja on ehkä mustasukkainen ystävästään.

Kannustan ehdottomasti tutustumaan tähän Muumi-kirjaan! Ainakin täälläpäin sitä näyttäisi olevan kirjastossakin useita kappaleita, joten kannattaa etsiä kirjaa sieltä, jos et halua ostaa sitä omaksi. Samalla saattaa selvitä, kuka salaperäinen ystävä onkaan kyseessä. :)

Oletko lukenut Muumi-kirjoja lapsille? Osaatko suositella jotain erityisesti?

Ja hei, tässä vielä päivän kysymys: kumpi kuvakoko miellyttää sinun silmääsi? Olen pitkään arponut näiden kahden kuvakoon välillä, joten olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteenne asiaan! :)

Millainen on lapsesi netti-identiteetti?

Heti alkuun totean, ettei tämän tekstin tarkoitus ole syyllistää ketään, kritisoida tai arvottaa vanhempien toimintatapoja. Tavoitteena on pysähtyä pohtimaan, millainen sosiaalisen median käyttäjä on itse ja mitä tietoja lapsestaan laittaa nettiin.

Aikuisina pystymme melko hyvin säätelemään, mitä tietoja haluamme itsestämme jakaa netissä. Kun suurin osa nykyisistä vanhemmista oli vauvoja tai taaperoita, ei netti - saati sitten some - toiminut läheskään samassa mittakaavassa kuin nyt. Me siis tuskin löydämme netistä itsestämme kuvia, joissa vauvana kaksois- ja kolmoisleukoinemme makoilemme vaippasillamme lattialla tai joissa lapsena karjumme pää punaisena katkenneen suolatikun takia. Emme myöskään löydä netistä julkista päiväkirjaa, johon on eritelty mahantoimintaamme puolivuotiaana, kirottu haastavaa temperamenttia uhmaiässä tai vatvottu kaverisuhteitamme kouluiässä.

Oletko miettinyt, mitä tietoja sinä jaat nyt lapsestasi kaikkien luettavaksi?

Osa vanhemmista kertoo ja jakaa lapsistaan paljon kuvia ja asioita, osa taas ei mitään. Jotkut jakavat pieniä asioita silloin tällöin, jotkut vain positiivisia juttuja. Koska sosiaalisen median käyttäjissä on paljon pienten lasten vanhempia, on keskustelu lapsen yksityisyydestä ja netti-identiteetistä herättänyt paljon huomiota ja jakanut mielipiteitä. Erityisesti Innokkaat äitibloggaajat ja some-vanhemmat tärvelevät lastensa digitaalisen jalanjäljen -kirjoitus on kerännyt alkuvuoden aikana huomiota ja saanut monet kommentoimaan asiaa.

Lasten kuvia netissä on perusteltu usein sillä, että some on nykyaikaa ja luonnollinen osa elämää silloinkin, kun tämänpäivän lapset ovat teinejä. Toki alaston-, vaippa- ja vähäpukeisia kuvia tulisi välttää jakamasta, mutta muuten lasten kuvat ovat kuvia siinä missä omatkin - arkea, hassuja tilanteita ja nopeaa kuulumisten kertomista. Esimerkiksi Ylen artikkelissa kerrotaan Lasten valokuvat somessa -kyselystä, johon vastanneista osa perusteli kuvien jakamista mm. sillä, että sosiaalinen media on hyvä paikka säilyttää valokuvia ja että kuvia jakamalla osoitetaan lapsen olevan pidetty ja rakastettu.

Monessa kirjoituksessa lasten jättämistä pois some-päivityksistä on sen sijaan perusteltu sillä, että lapsia voidaan kiusata netistä löydettyjen kuvien tai tekstien takia. Se on kieltämättä hyvinkin mahdollista. Toisaalta kiusata saatetaan ihan vain sukkien värin, kännykkämallin tai harrastuksen takia. En näe, että vanhempien some-päivitykset ovat kiusaamisen ydin ja ongelma - lähtökohtahan pitäisi olla se, että ketään ei kiusata. Ei sitä, joka puklaili vauvana metrin kaaressa eikä sitä, joka tuli eilen kouluun neonkeltaisissa housuissa.

Mahdollisen kiusaamisen sijaan pohtisin, miltä lapsesta tuntuu, kun hän löytää muistiinpanoja ja/tai kuvia itsestään. Mitä mieltä hän on niistä ja mitä ajatuksia ne herättävät?

Yllä on kuva minusta. Nyt voin sen hyvin mielin julkaista, sillä tiedän, että vauvat ovat vähän pyöreitä, kasvot ovat välillä punaiset eikä katsekaan aina löydä suoraan kohteeseensa. Yritin löytää tähän samalta vuodelta joulukorttikuvaa, joka on postitettu kaikkiin tuttavaperheisiin. Onnekseni 80-luvun lopulla kuvat ovat välittyneet postitse eikä kuvaani ole jaettu netissä! Niin söpö kuin varmasti olen vanhempieni mielestä ollut, en olisi teini-ikäisenä ilahtunut törmätessäni kuvaan netissä.

Minusta on ihana katsella lasten kuvia olivatpa he sitten sukulaisen, kaverin tai blogitutun jälkikasvua. Ihailen taidokkaita, hyvälaatuisia kuvia sekä kauniita, värikkäitä vaatteita ja kuvien suurta söpöyttä. Samoin tykkään lukea, miten muiden samanikäisten lasten perheissä yöt, syömiset ja taitojen oppimiset sujuvat. Olen kuitenkin tylsä enkä julkaise samalla tavalla vastavuoroisesti lapsistani esimerkiksi kuvia. Meillä on (hieman ehkä subjektiivisesti arvioituna) kaksi maailman söpöintä ja suloisinta tyttöä, joiden kasvokuvia mielelläni laittaisin kuvitukseksi vaikka mihin. Joudunkin usein muistuttamaan itseäni päätöksestä olla jakamatta heidän kuviaan julkisesti blogissa.

Vaikka itse en haluakaan tuoda lapsiani julkisiksi nettiin, on harkittu kuvien ja tekstien julkaiseminen silti mielestäni ok. Ennen julkaisemista voisi kuitenkin olla hyvä pysähtyä pohtimaan muutamaa asiaa:

• Onko facebookin tilapäivitys, blogipostaus tai muu julkaisu liian henkilökohtainen? Haluaisitko, että sinusta löytyisi vastaava kirjoitus netistä?
• Onko valokuva oikeasti julkaisukelpoinen? Kokemuksesta tiedän, että niistä maailman söpöimmistäkin vauvoista saa väärällä hetkellä ja huonolla kuvakulmalla otettua hyvinkin epäedullisia kuvia.
• Kuka näkee kuvan? Voiko kuvan tulkita väärällä tavalla?
• Epäröitkö kuvan tai tekstin julkaisemista? Miksi? Jos epäröit, siihen on ehkä syynsä. Kannattaa antaa asian muhia vaikka seuraavaan päivään ja pohtia julkaisemista sitten uudestaan.

Toivoisin, että lasten valokuvat + some -keskustelussa huomioitaisiin ihmisten erilaisuus sen sijaan, että jyrätään omaa mielipidettä läpi ainoana oikeana. Aivan kuten kaikki aikuisetkaan eivät halua itsestään kuvia nettiin (ei edes niitä kaikkein onnistuneimpia), eivät kaikki lapsetkaan halua. Samoin on varmasti paljon lapsia ja tulevia nuoria ja aikuisia, joita ei yhtään haittaa valmiiksi luotu somehistoria.

Meidän pikkumurumme eivät ole ikuisesti pikkumurujamme. Joskus he menevät kouluun, etsivät ja luovat omaa identiteettiään, tutustuvat uusiin ihmisiin ja hakevat töitä. Kuinka paljon haluat, että lastesi kohtaamat ihmiset löytävät hänestä tietoa netistä? Oma linjani saattaa olla hieman nipotusta, sillä 2010-lukuahan tässä eletään. Kiusaamisnäkökulmasta on aivan mahdollista, että 14 vuoden päästä tyttömme saavat kuulla kavereilta ihmettelyjä, miksi heistä ei löydy lapsuusajan kuvia netistä. Samoin useiden vuosien kuluttua, jos silloinkin vielä bloggailen, on aivan mahdollista, että tytöt itse toivovat saavansa kokokuvansa postaukseen.

Vanhemmat, lapset ja some ovat tällä hetkellä paljon puhuttu ja kirjoitettu aihe. Muita näkökulmia aiheeseen voit käydä lukemassa esimerkiksi blogeista Taikaliemeen pudonneita ihmelapsia, Sekalaista sakkia, Mini & Me, Kivempi blogi, Ainutlaatuinen ja Hulivilini. :)

ASKARTELE: Ystävänpäiväkoristeet taaperon kanssa

Olemme pitkästä aikaa askarrelleet Tipusen kanssa ja teimme tällä kertaa ystävänpäiväkoristeita. Nämä pienet askartelutyöt olivat nopeita ja helppoja toteuttaa, ja niitä onkin väkerretty 10-30 minuutin pätkissä silloin, kun on ollut sopiva hetki askartelulle. Meillä ei kotona pahemmin yleensä näy vaaleanpunaista, mutta näin lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi on tännekin ilmestynyt pieniä punaisia koristeita.

Ehkäpä joku muukin innostuu viikonlopun aikana taiteilemaan koristeita ystävänpäiväksi! :)

Sydänketju

Sydänketjussa on vesiväreillä maalatun paperin päälle liimattu sydänääriviivatarroja, leikattu sydämet irti ja liimattu vastakkain. Välissä kulkee kultainen puuvillalanka ja sydämien väleissä on muovisia helmiä. Varmasti sydämet olisivat kauniita myös ilman ääriviivatarroja tai vaikkapa tussilla koristeltuna.

Taapero osallistui maalaamalla vesiväreillä sekä ihmettelemällä tarroja ja helmiä.

Vauvan kanssa en tällä kertaa askarrellut, mutta uskon työn onnistuvan hyvin maalaamalla vauvan kanssa esimerkiksi pakastetuista vadelmista tai mansikoista puserretulla mehulla.

Käsikukkanen

Ruukuista kurkistavat käsikukat tai -pensaat saivat kukiksi kuvioleikkurilla leikattuja sydämiä ja rypytettyä silkkipaperia.

Käsi on painettu valkoiselle paperille, leikattu irti ja liimattu taustaan. Silkkipaperipensaassa kädenjälki on tehty suoraan taustapaperiin.

Taapero osallistui kädenjälkien painamiseen ja silkkipaperin rypistämiseen. Myös osa koristeista on taaperon liiman päälle asettelemia.

Läpinäkyvät sydämet

Muutamassa sydämessä silkkipaperimyttyjä on liimattu sydäntaustaan ja lopuissa koristeiden taustana on kontaktimuovi. Sydämen ääriviivat on piirretty nopeasti piparkakkumuotin avulla.

Kartonkiset sydänääriviivat on liimattu kontaktimuoville ja täytetty koristeilla. Valmiin sydämen päälle on laitettu toinen kontaktimuovi, jolloin koristeet pysyvät hyvin paikallaan ja sydämistä tulee kestävät.

Yksi sydämistä ehti kaikessa tohinassa jo hävitä, mikä on hieman sääli. Se olisi nimittäin täydentänyt silkkipaperilla täytettyjen sydänten sarjan ja osoittanut hyvin, missä vaiheessa Tipunen oppi ja hoksasi, että silkkipaperista voi tehdä myttyjä. :)

Taapero osallistui rypistämällä silkkipaperia ja asettelemalla koristeet kontaktimuovin tai liimakohtien päälle. Taapero sai myös itse tuputtaa hieman liimaa pumpulipuikolla sydämeen.

Käsisydän

Tämä käsisydänkortti oli pakko tehdä ihan vain siksi, että pienistä käsistä muodostettu sydän on niin hellyyttävä. Kädenjäljet on painettu sormiväreillä valkoiselle paperille ja leikattu ääriviivoja pitkin irti. Taustana on kartonki, jonka taapero kuvitti punaisella puuvärillä. Kädenjäljet on kiinnitetty taustaan kohotarrojen avulla.

Taapero osallistui kädenjälkien tekemiseen ja piirsi taustakuvion. Kiitos Miinalle ideointiavusta Tipulan facebookissa! :)

Tässä vielä kuva sydämistä paikallaan kattokynttelikössä ja tuulikaapin lasiovessa (jossa samalla näkyvät myös talviset lumipallo- ja lumihiutalenauhamme):

Hyvää viikonloppua ja mukavia askarteluhetkiä teille, jotka ehkä aiotte ottaa paperit ja värit viikonloppuna esiin! :)